Viherjytky tulossa seuraavaksi: ”Vihreissä jos missä olisi ainesta kunnon työväenpuolueeksi”

ESSEE: Suurista kaupungeista on vaikea löytää opiskelijaa, joka ei sympatisoi vihreitä, kirjoittaa Juho Rahkonen.
Mielipide 26.9.2016 12:30
Juho Rahkonen
Suomen Kuvalehti - avatar

Suomi kaupungistuu ja muuttuu vapaamielisemmäksi. Asetelma suosii vihreitä, sanoo Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Kanava-lehdessä.

”Kun ottaa huomioon yhteiskunnan arvomaailman muutoksen ja vihreiden kannattajakunnan rakenteen, on ihme, ettei puolue ole kunnolla lyönyt itseään läpi tähän mennessä”, Rahkonen kirjoittaa. ”Tärkein syy on, että puolueen kannattajat ovat muiden puolueiden äänestäjiin verrattuna huomattavan nuoria.”

Suomen Kuvalehti julkaisee Rahkosen kirjoituksen kokonaan.

 

Politiikkaa seuranneet muistavat, kuinka perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toi huhtikuun 2011 eduskuntavaa­lien jälkeen Suomen poliittiseen kielenkäyttöön kuvaavan ja sittemmin lähes kuluneisuuteen asti käytetyn termin: jytky.

Kun muutama vuosi sitten jytkyn eli poliittisen maanvyörymävoiton sai kansallismielinen ja populistinen työväenpuolue, nykyisten mielipidekyselyiden valossa sitä voidaan povata vihreille, ainakin lähitulevaisuudessa.

Tavallaan vihreiden kannatuksen kasvu on luonnonlaki, sillä Suomi kaupungistuu ja ihmisten arvomaailma liberalisoituu kaiken aikaa. Vertailuissa Suomi on yksi maailman progressiivisimmista maista, eli suvaitsevaisuus ja edistysmielisyys ovat täällä korkeassa kurssissa.

Arvotutkimusten perusteella voidaan ennustaa, että lähimmän vuosikymmenen aikana suomalainen yhteiskunta muuttuu nykyistä feminiinisemmäksi. Nuoren sukupolven keskuudessa ovat eniten nousussa elämykselliset ja humanistiset – sanalla sanoen pehmeät – arvot, jotka ovat aiemmin olleet tyypillisiä nuorehkoille kaupunkilaisille naisille.

Se millainen arvomaailma nuorilla on tänä päivänä antaa viitteitä tulevasta – arvot nimittäin lujittuvat paljolti 17–20 ikävuoden paikkeilla. Nykyiset nuoret, jotka ovat jo omaksuneet aiempaa vihreämmän arvomaailman, varttuvat ja korvaavat vähitellen vanhimmat äänestäjät, jotka siirtyvät ajasta ikuisuuteen ja vievät arvonsa mukanaan.

 

Menneinä materialismin vuosikymmeninä aatteellisia edelläkävijöitä ja yhteiskunnallisen muutoksen agentteja olivat jupit, mutta nykyisin sen roolin ovat ottaneet bopot eli boheemit porvarit.

Teija Mikkola nosti bopot esille jo yli kymmenen vuotta sitten julkaistussa sosiologian väitöskirjassaan Muuttuvat arvot ja uusi keskiluokka (2003). Mikkolan mukaan bopoissa on keskiluokalle tyypillisiä piirteitä, kuten korkeahko koulutus, itsenäinen asema työssä ja hyvä tulotaso, mutta arvomaailmaltaan he eivät ole läheskään niin materialistisia kuin jupit.

Pikemminkin bopo pyrkii vapaaehtoiseen luopumiseen ja downshiftaamiseen. Bopo pitää tärkeinä muun muassa ympäristöarvoja ja vähemmistöjen oikeuksia.

Kuulostaako vihreältä? Niin minustakin.

Toisaalta kannattaa muistaa, että vain pieni osa väestöstä – arvotutkimusten mukaan alle kymmenen prosenttia – on arvoiltaan niin idealistisia ja moderneja kuin vihreän liikkeen ydin. Tämä selittää muun muassa sitä, miksi luomutuotteet eivät ole lyöneet itseään läpi niin vahvasti kuin joskus uumoiltiin.

Vihreät eivät siis voi rakentaa kannatuksensa kasvua pelkästään maailmanparantajien varaan, vaikka heitäkin on jonkin verran houkuteltavissa, lähinnä vasemmistoliitosta.

Kasvaakseen suurimpien puolueiden joukkoon vihreiden on otettava nykyistä paremmin huomioon tavallisten ihmisten arkiset murheet, kuten työttömyys ja toimeentulo-ongelmat. Niistä ei luulisi tämän päivän nuorilla aikuisilla olevan pulaa.

Vihreissä jos missä olisi ainesta kunnon työväenpuolueeksi, joka ajaa painokkaasti nimenomaan työläisten asiaa. Heidän kannattajistaan on työelämässä suurempi osa kuin minkään muun puolueen kannattajista.

Taloustutkimuksen kuukausittain tekemien puoluekannatusarvioiden taustatiedoista käy ilmi, että vihreiden kannattajista vain 23 prosenttia on työelämän ulkopuolella, siis eläkeläisiä, opiskelijoita, työttömiä ja kotivanhempia. Kaikista äänestäjistä työelämän ulkopuolella on lähes 40 prosenttia, ja keskustalla ja Sdp:llä, joiden äänestäjissä on paljon eläkeläisiä, osuus on yli 40 prosenttia.

Vihreiden kannattajat ovat keskimääräistä äänestäjää korkeammin koulutettuja, ja heistä huomattava osa työskentelee yksityisillä palvelualoilla. Myös kuntien työntekijöitä on vihreiden kannattajissa enemmän kuin muiden puolueiden kannattajissa.

 

Arvomuutosta vauhdittaa myös Suomen perherakenteen murros ydinperheestä kohti yksinäis- ja aikuistalouksia.

Tilastokeskuksen mukaan kymmenen viime vuoden aikana yksinäistalouksien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Kun vielä vuonna 2006 yhden hengen talouksia oli Suomessa vajaa miljoona, nykyisin niitä on jo noin 1,25 miljoonaa, ja määrän ennustetaan kasvavan. Samaan aikaan useamman hengen talouksien sekä lapsiperheiden määrä on pysynyt suunnilleen ennallaan tai jopa vähentynyt.

Vaikka väestö on 40 vuoden aikana kasvanut noin 600 000 hengellä, yli kolmen hengen talouksia on ny­kyään jopa vähemmän kuin 1960-luvulla.

Osa sinkkutalouksien määrästä johtuu ­väestön ikääntymisestä – vanhat leskethän asuvat yleensä yksin. Sen sijaan nuorilla yksinasumisen takana on paljolti arvomurros. Lapset ja perhe hankitaan – jos hankitaan – yhä myöhemmin, ja sitä ennen vietetään pitkä elämyshakuinen ”nuoruus”.

Kun elämykselliset arvot on kerran omaksuttu, ne jäävät päälle ja muuttavat yhteiskuntaa, vaikka osa arvojen kantajista perheellistyy ja asettuu aloilleen. Näiden ihmisten arvoja on turha enää yrittää muuttaa konservatiivisemmiksi, sillä ”vahinko” on jo tapahtunut.

Kun ottaa huomioon yhteiskunnan arvomaailman muutoksen ja vihreiden kannattajakunnan rakenteen, on ihme, ettei puolue ole kunnolla ”breikannut”, lyönyt itseään läpi, tähän mennessä. Tärkein syy on, että puolueen kannattajat ovat muiden puolueiden äänestäjiin verrattuna huomattavan nuoria. Nuoret ikäluokat ovat paitsi pieniä, ne myös äänestävät laiskemmin kuin suuret, keski-ikäisten ja sitä vanhempien ikäluokat.

 

Sympatisoijia vihreillä kuitenkin riittää.

Kun kannatusmittauksissa kysytään, mitä kaikkia puolueita henkilö voisi kuvitella äänestävänsä – eli vastaaja voi valita yhden sijaan useampia vaihtoehtoja – vihreät nousee usein kärkeen.

Suurista kaupungeista on jo käytännössä vaikea löytää sellaisia opiskelijanuoria, jotka eivät jossain määrin tuntisi sympatioita vihreitä kohtaan. Jos puhutaan pelkästään naisista, osumatarkkuus kasvaa entisestään.

Tässä tosin piilee demografinen heikkous: Suomessa on pulaa nuorista ihmisistä, ja vielä sitäkin huutavampi puute on nuorista naisista. Esimerkiksi 15–29-vuotiaiden nuorten joukossa miehiä on koko maassa kohtalaisen kokoisen kaupungin verran, noin 30 000, enemmän kuin samanikäisiä naisia. Ei ihme, että niin moni nuori mies jää vaimottomaksi.

Toisin sanottuna vihreille kaikkein suosiollisin kohderyhmä, nuoret naiset, on maassamme perin pieni. Maahanmuuton painottuminen miehiin vääristää nuorehkojen suomalaisten sukupuolirakennetta entisestään. Väestön ikääntyminen jarruttaa vihreiden kannatuksen kasvua, joka muuten olisi varmasti jo räjähtänyt käsiin.

Suomen puolueista vanhimmat äänestäjät on Sdp:llä, joiden kannattajista eläkeläisiä on noin 40 prosenttia.

Toiseksi suurin osuus eläkeläisillä on keskustan kannattajissa, ja myös kokoomukselle yli 65-vuotiaat ovat huomattavasti tärkeämpi kohderyhmä kuin vihreille.

Perussuomalaisten kannattajien ikärakenne on puolueen nimen mukaisesti melko lähellä suomalaisten keskimääräistä ikää, mutta millään muulla puolueella ei ole tulevaisuuden kannalta niin lupaavaa ikärakennetta kuin vihreillä.

 

Maailmantalouden megatrendeistäkin on luettavissa vihreille suosiollisia kehityskulkuja.

Viimeksi kuluneiden reilun kahdensadan vuoden aikana maailmantalous on noudatellut toistuvaa 40–60 vuoden rytmiä, jossa nousukaudet ja taantumat ovat seuranneet toisiaan kuin myyrien kannanvaihtelut.

Venäläinen taloustieteilijä Nikolai Kondratjev tuli 1920-luvulla kuuluisaksi teoriastaan, ­joka käsitteli länsimaisten kapitalististen talouk­sien suhdannevaihteluita. Tähän mennessä Kondratjevin aaltoja on ollut viisi.

Tulevaisuudentutkija Markku Wilenius on tutkinut alkamaisillaan olevan Kondratjevin kuudennen aallon merkitystä. Hänen mukaansa sitä tulee määrittämään ennen kaikkea resurssitehokkuus, mikä entisestään korostaa puhtaamman teknologian ja vihreiden arvojen merkitystä.

Osa tätä trendiä Suomessa ja muuallakin kehittyneissä länsimaissa on se, että nuori sukupolvi arvostaa aikaisempaa vähemmän omaisuuden haalimisen ja materian merkitystä.

Esimerkiksi Helsingissä jo yli puolet nuorista ei hanki ollenkaan ajokorttia. Autoiluun ei enää liity sellaista hohtoa ja viehätystä kuin materialistisempaan maailmankuvaan kasvaneilla sodanjälkeisillä sukupolvilla.

Sosiaalipsykologian emeritusprofessori Klaus Helkama toteaa vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan Suomalaisten arvot, että arvojen ja niihin vaikuttavien tekijöiden syy–seuraussuhde on usein kaksisuuntainen. Molemmat vaikuttavat toisiinsa yhtä aikaa, vuorovaikutuksessa.

Tärkein arvoihin vaikuttava muuttuja on Helkaman mukaan talous. Talouskasvu laajentaa ihmisten valinnanmahdollisuuksia: kun perustarpeet tulevat talouskasvun myötä tyydytetyiksi, arvot muuttuvat.

 

Espoon Modernin taiteen museossa Emmassa oli keväällä esillä paljon puhuva taideteos, jonka nimi on ytimekkäästi Vihreä. Se on mikropii­rien palasista ja muovista kasattu vihreä hökötys tai olento, eikä poliittisten viittausten näkemiseen tarvita suurta mielikuvitusta.

Vihreät on moderni, kaupunkilainen teknopuolue. Nykyvihreiden ruumiillistumaksi sopii kansanedustaja Antero Vartia, joka on kiertänyt maailman ympäri ja ajelee kalliilla ja tehokkaalla Tesla-sähköautolla.

Myöskään puheenjohtaja Ville Niinistön taannoinen vuokra-Lexuksella kaahailu Turun moottoritiellä tai Ruotsiin rekisteröidyn auton käyttämisestä aiheutuneet veroepäselvyydet eivät horjuttaneet modernin kaupunkiteknopuolueen suosiota – tulivatpahan vain antaneeksi naisenemmistöiselle puolueelle ripauksen kaivattua äijäimagoa.

Oireellista on, että YouTube-videoillaan tunnetuksi tullut perussuomalaisten pudasjärveläinen kaupunginvaltuutettu Kari Tykkyläinen ilmoitti heinäkuun alussa, että hän siirtyy seuraavissa vaaleissa vihreiden riveihin. Syyksi puo­lueen vaihtoon Tykkyläinen mainitsi perussuomalaisten harjoittaman politiikan ja muun muas­sa puolueen kannan Kollajan teko­altaaseen, jota Tykkyläinen itse ei kannata.

Niinkin äijämäisellä hahmolla kuin ­Kari Tykkyläinen saattaa siis olla yllättävän lyhyt matka vihreisiin.

Jos nykyistä useampi noudattaa Tykkyläisen esimerkkiä ja vihreistä tulee jopa meille äijille luonteva vaihtoehto, puolueen kannattajakunta saattaa monipuolistua ja laajentua.

 

Yhteiskunnan arvojen ”naisistuminen” ja vihertyminen vaikuttaa miehiin myös sitä kautta, että pärjätäkseen koulutettujen ja tiedostavien naisten dominoimilla pariutumismarkkinoilla myös miesten pitää muuttaa tyyliään ja asennettaan aiempaa kaupunkilaisempaan, voisiko sanoa sivistyneempään suuntaan.

Vuosituhannen alussa BumtsiBum-ohjelman juontaja Marco Bjurström oli mukana aloittamassa eräänlaista kulttuurista vallankumousta muokkaamalla suomalaisen miehen ihannekuvaa aikaisempaa positiivisempaan suuntaan: suomalainenkin mies sai hymyillä ja näyttää tunteitaan, jopa feminiinistä ja herkkää puoltaan.

Monien miesten idolinaan pitämä, suorastaan häiritsevän komea englantilaisjalkapalloilija David Beckham levitti metroseksuaa­lisuudeksi kutsuttua tyyliä, johon törmäsi Suomessa ainakin suurimpien kaupunkien kaduilla.

Ja kun vielä parikymmentä vuotta sitten ­Alexander Stubbin kaltaista kuntoilevaa ja tiukkoihin pyöräilytrikoihin sonnustautunutta laihaa miestä olisi pidetty epämuodikkaana ja epämiehekkäänä, nyt hänen edustamastaan tyylistä on tullut suorastaan tavoiteltavaa.

Suurin osa suomalaisista äänestäjistä sijoittuu ideologialtaan keskustavasemmistoon.

Vihreissä on jo pitkään ollut nähtävissä muutos ympäristöpuolueesta kohti keskustavasemmistolaista yleispuoluetta. Tämä muutos on välttämätön, jos vihreät haluaa saada merkittävää kannatusta noin kymmenen prosentin suuruisen ”maail­manparantajaväestön” eli paljon puhutun punavihreän kuplan ulkopuolella.

 

Tarvitaanko vielä lisää todisteita mahdollisesti tulevasta viherjytkystä?

Suhtautuminen seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin erottelee sukupolvia hyvin jyrkästi.

Suurten ikäluokkien ja sitä vanhempien ihmisten elämän aikana homot ovat olleet pääosin kaapissa, ja yli 65-vuotiaista vain noin kolmannes kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta tai homo- ja lesboparien mahdollisuutta adoptoida lapsi. Alle 25-vuotiaista jo kolme neljästä kannattaa näitä asioita; koko väestössä osuus on runsaat 60 prosenttia.

Pelkästään tämän yhden kysymyksen jyrkkä sukupolvisidonnaisuus kertoo siitä, että yhteiskunnan arvot ovat muuttumassa, ja tässä suhteessa aika pelaa erityisesti vihreiden pussiin.

Homojen ja lesbojen asiat koskettavat suoraan vain muutamaa prosenttia, mutta suhtautuminen heihin kertoo yleisesti arvomaailman liberalisoitumisesta, jolla on merkittäviä heijastusvaikutuksia kaikkeen yhteiskuntaelämään.

Suomen kansan luontosuhteesta kertoo paljon, että televisio ja radio ovat täynnä luonto-ohjelmia, ja suosittu presidenttimmekin nikkaroi linnunpönttöjä ja kuvaa kasveja.

Taloustutkimuksen muutama vuosi sitten tekemän kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä tärkein kansallisen identiteetin tekijä on suomalainen luonto. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös muun muassa Espoon kaupungin strategiaa tukevassa tutkimuksessa.

Suomalaiset ovat ilman muuta luontokansaa, ja lisääntyvän vapaa-ajan ja vaurauden ansiosta entistä useammalla on mahdollisuus viettää aikaa luonnossa eri tavoin harrastaen.

Johan on kumma, jos tämä megatrendi ei vaikuta myönteisesti vihreiden kannatukseen lähitulevaisuudessa.

 

Tämä artikkeli perustuu mielipidetutkimus­aineistojen analyysiin, enkä ota siinä kantaa minkään puolueen puolesta tai sitä vastaan.

Kun povaan vihreiden kannatuksen nousua, se ei ole välttämättä omien toiveideni mukaista; uskon silti niin tapahtuvan.

Olen liikkuva äänestäjä ja olen äänestänyt lähes kaikkia Suomen eduskuntapuolueita niiden 20 vuoden aikana, kun minulla on ollut äänioikeus.

Minulla ei ole selkeää puoluekantaa, vaan ­näen kaikilla Suomen puolueilla olevan minulle jotain annettavaa. Olen politiikan sekakäyttäjä. Asun maaseudun haja-asutusalueella, ja siinä suhteessa koen houkutusta äänestää keskustaa.

Porvarillisen perhetaustani ja sosioekonomisen asemani sekä autointoiluni vuoksi samaistun osittain kokoomukseen.

Perussuomalaisiakin olen äänestänyt, ja syyt liittyivät kokemaani demokratiavajeeseen sekä päättäjien etääntymiseen tavallisesta kansasta.

Kun äänestin Rkp:n edustajaa eräissä vaaleissa, minua viehättivät puolueen edustamat liberaalit ja kansainväliset arvot.

Olen pienestä pi­täen harrastanut luontokuvausta ja pidän itseäni luonnonsuojeluhenkisenä, minkä vuoksi myös vihreät voi hyvinkin saada taas ääneni joissakin vaaleissa.

Kristillisdemokraattien ajamista asioista minuille läheinen on kodin ja perheen arvon korostaminen, ja Sdp:tä arvostan työntekijän aseman edistämisestä – olenhan itsekin työläinen ja nautin osaltani työväenliikkeen taistelemista eduista.

Vasemmistoliitto lienee eduskuntapuolueista ideologisesti kaukaisimpana keskivertoäänestäjästä, ja sama pätee minuunkin, mutta paha on mennä köyhien aseman puolustamista sinänsä kritisoimaankaan.

Kaikilla on jokin arvomaailma ja ideologia, mutta mielipidetutkijan työssä on edellytyksenä, että pystyy suhtautumaan positiivisesti ja rakentavan kriittisesti kaikkiin poliittisiin puolueisiin.

Olen monessa suhteessa ympäripyöreä joo-mies, mutta jää tietenkin lukijan arvioitavaksi, miten neutraalisti olen onnistunut analysoimaan eri puolueita.

 

Kirjoittaja Juho Rahkonen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö, joka on erikoistunut poliittisiin mielipidettutkimuksiin.

Kirjoitus on ensi kerran julkaistu Kanavassa 6/2016. Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.