Via Dolorosa Suomessa tänään

Kärsimysviikon tuskien tie on tänään todellisuutta Suomessa ainakin yhdelle, huumepoliisin päällikkö Jari Aarniolle.
Mielipide 17.4.2014 04:30
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti - avatar

Viime marraskuussa alkoi tutkintaprosessi, jossa Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio, 56, hyllytettiin ja pantiin tutkintavankeuteen. Häntä on epäilty muiden muassa lahjuksen ottamisesta, törkeistä huumerikoksista, laittomuuksista pakkokeinojen käytössä ja tietovuodoista. Aarnio on kiistänyt kaikki rikosepäilyt. Tutkinta valmistuu ennen kesää. Sen päätyttyä valtakunnansyyttäjänvirasto ottaa asian syyteharkintaan.

Jättimäiseksi paisunut juttu koettelee tutkinta- ja oikeusjärjestelmän uskottavuutta. Inhimillisesti ajatellen Aarnio on joutunut rääkättäväksi tavalla, jota ei soisi pahimmalle rikolliselle. Lähiomaisetkin on vedetty lokaan. Oikeusvaltion syyttömyysolettamus lähtee siitä, ettei ketään kohdella syyllisenä ennen kuin oikeus julistaa tuomion. Aarnio on jo tervattu ja kieritetty höyhenissä, lopullinen teilaus on lähellä. Vain tuomio antaa odottaa itseään. Vähimmän haitan periaate ja hienotunteisuus on unohdettu.

 

Rikostutkinta varjostaa poliisia, yhtä arvostetuimmista ammattikunnista. Helsingin huumepoliisin ja keskusrikospoliisin vuosikymmenien jännite pakottaa kysymään, voiko toinen osapuoli eli krp olla uskottava ja esteetön tutkija. Miksi poliisijohto ja sisäministeriö välttelevät vastuuta? Aarnio tunnetaan pätevänä poliisina, joka on hoitanut taitavasti arkaluontoisia yhteyksiä rikollispiireihin. Toimintaa voi verrata tiedustelutyöhön. Poliisilta vaaditaan siinä moraalista selkärankaa, henkilökohtaisia ominaisuuksia, joita työtoverit sanovat juuri Aarniolla olevan.

Aarnion kohtelussa on vihaa ja kostonhalua. Ne eivät kuulu asialliseen rikostutkintaan. Mediapelissä poliisi rajoittaa keskustelua ja vuotaa julki yksipuolisia ”totuuksia”, puolustus vaiennetaan. Tutkinnassa tulee noudattaa oikeusvaltion sääntöjä. Ei ole erikseen ”poliisirikosta”, vain rikoksia. Jos epäillään, on tutkittava epäiltyä leimaamatta ja syrjimättä. Nyt järjestelmä tekee kaikkensa, jotta Aarnio tuomittaisiin.

 

Lähellä rikollisia työskentelevät poliisit tarvitsevat oman organisaation erityistuen. Lain tuolla puolen ovat omat pelisäännöt ja työvälineet: väkivalta ja petos. Maailma siellä on kova ja herkkä. Jos poliisin epäillään ylittäneen rikoksen rajan, velvollisuus on puuttua tilanteeseen heti. Esimiehellä on alaisen suojeluvastuu, hänen on tiedettävä, miten juttu etenee.

Poliisitoimen vastuuta on laiminlyöty, samoin hyviä esimiestyön periaatteita. Aarnio on yksin, sivusta seurataan passiivisesti miten käy. Epänormaalien juttujen ylle on laskeutunut hiljaisuus. Ovatko rikolliset onnistuneet syöttämään omia juoniaan? Miten tämä juttu on rakentunut? Huono johtamiskulttuuri vie uskon muutoksista parempaan. Poliisista tulee tietoja kiusaamisesta ja kansalaisvapauksien rajoittamisesta.

Harvaa gangsteria on säilytetty yhtä pitkään sähköttömässä sellissä vailla yhteyksiä ulos kuin Aarniota. Puoliso otettiin kiinni kahdeksi viikoksi, vanhojen vanhempien ja tyttären kotiin tehtiin etsintä. Samoin Aarnion työpaikalle, näyttävästi, aseistettuna luotiliiveissä. Arkaluontoisia yhteyksiä Aarnion tietolähteisiin on paljastettu ja saatettu ihmisiä hengenvaaraan.

Via Dolorosan varrella on aina hiljaista: kaikki on vaiennettu, esiin nouseminen epäillyn puolesta tuhoaisi oman uran. Epäillyn kodin sijainti on paljastettu rikollisille. Hänen elämäntyönsä on nollattu, omaisuus väitetty rikoksella hankituksi. Syyllistä osoitetaan. Entäpä, jos hän onkin syytön?