Vauhtia metsäalan uudistumiseen

Suomen metsäteollisuus ja koko metsäala käyvät läpi yhtä historiansa merkittävimmistä murroksista. Sopivaa vertailukohtaa täytyy hakea aina 1860-luvulta, jolloin puukuidut syrjäyttivät lumpun paperin raaka-aineena.

Murroksen seurauksena Suomessa on tulevaisuudessa monella tavalla nykyisestä poikkeava metsäala. Uudistuvan puunjalostuksen rinnalla kehitys kulkee lisääntyvästi kohti metsien tuottamia ja metsiä hyödyntäviä palveluita. Ne muodostavat jatkossa merkittävän osan metsäalan jalostusarvosta ja työpaikoista.

Metsäsektoriin sisältyy jo tällä hetkellä paljon palveluja, kuten erilaisia suunnittelu-, tutkimus-, tuotekehitys-, konsultointi- ja koulutustoimintoja. Lisäksi luontomatkailu- ja virkistyspalvelut sekä metsien ympäristöarvoja hyödyntävä liiketoiminta ovat keskeisiä metsäalan palveluvaltaistumisessa.

Viimeaikaiset metsäalan politiikkaohjelmat, kuten Kansallinen metsäohjelma, ovat asettaneet tavoitteeksi uusiutumisen ja monipuolistumisen. Käytännön politiikkatoimet kuitenkin edelleen liiaksi ylläpitävät olemassa olevia rakenteita keskittymällä puuntuotanto- ja infrastruktuurikysymyksiin.

Painopistettä olisikin tähänastista voimakkaammin siirrettävä nykyrakenteiden tukemisesta alan uudistamiseen. Kyse ei ole pelkästään siitä, että puulle keksitään uusia käyttömuotoja, vaan yhä enemmän siitä, että puun lisäksi myös metsien monet mahdollisuudet hyödynnetään nykyistä paremmin.

Suomessa etujärjestöillä on ollut keskeinen sija metsäpolitiikan valmistelussa. Tämä on tuottanut kompromissiratkaisuja, jotka muuttavat vain vähän vallitsevaa tilannetta.

Metsäalan murrokseen vastaaminen edellyttää kuitenkin nykyistä voimakkaampaa reagointikykyä. Politiikkaohjelmissa pitäisikin irtautua eturyhmäajattelusta ja lähteä rohkeasti luomaan koko yhteiskunnan hyvinvoinnin entistä paremmin huomioon ottavaa politiikkaa.

Metsäpolitiikkaa on aiempaa vaikeampi harjoittaa erillisenä politiikkalohkona, koska se kytkeytyy yhä enemmän osaksi energia- ja ilmastokysymyksiä. Tarvitaankin muutoksia politiikan hallinnossa, organisoinnissa ja toimeenpanossa kohti laaja-alaista ja koordinoitua luonnonvara- ja ympäristöpolitiikkaa. Tätähän myös tuore valtioneuvoston luonnonvaraselonteko peräänkuuluttaa.

Puutuotealan paperiteollisuutta paremmat tulevaisuudennäkymät ovat viime aikoina herättäneet eri tahot ideoimaan alan kehittämistä uudella innolla. Jotta tämä into konkretisoituisi tuloksina, tarvitaan nykyistä suurempaa panostusta ja voimakkaampia toimia. Pitkäjänteistä panostusta tulisi lisätä puutuotealan tutkimukseen, kehitystyöhön ja opetukseen sekä ennakointiin ja markkina-analyyseihin.

Metsäalan uudistumisen ja monipuolistumisen kannalta tutkimuksella, opetuksella ja koulutuksella onkin keskeinen merkitys. Viime aikoina tutkimuksen suuntaamisessa on korostettu erityisesti elinkeinoelämän tarpeita. Osaamista tulee kuitenkin kehittää tasapainoisesti. On panostettava riittävästi myös sellaiseen riippumattomaan yhteiskunnan hyvinvointia edistävään tutkimukseen, joka ei palvele yksinomaan yritysmaailman etuja. Lisäksi osa yrityksille tärkeistä uusista innovaatioista syntyy sellaisesta tutkimuksesta, jota alan toimijoiden voi nyt olla vaikea hahmottaa hyödylliseksi.

Näihin tuloksiin olemme tulleet 15.2.2011 julkistetussa kirjassa, jossa arvioidaan metsäalan käynnissä olevaa murrosta osana globaalin toimintaympäristön muutosta sekä murroksen vaikutuksia alan tulevaisuuteen ja politiikkaan.

Siirtämällä painopistettä nykyrakenteiden tukemisesta ja muutosten minimoinnista uudistumiseen ja monipuolistumiseen metsäala voi tulevaisuudessa olla kukoistava yhdistelmä sekä uusia että perinteisiä toimintoja.

Lauri Hetemäki, Risto Seppälä ja Jussi Uusivuori
Hetemäki on erikoistutkija, Seppälä ja Uusivuori professoreita Metsäntutkimuslaitoksessa.