Ralph Jaari: Osaako Suomi nyt ajaa omaa etuaan Venäjän kanssa?

Mielipide 20.1.2011 19:31

Suomen Kuvalehdessä oli kaksi kiintoisaa keskustelupuheenvuoroa Venäjän ja venäläisyyden merkityksestä Suomelle.

Kolumnissaan ”Venäjän vuoro” Anu Kantola totesi muun muassa: ”Suomelle sopisi hyvin demokratisoituva Venäjä, jossa elintaso nousee, ihmiset keskiluokkaistuvat ja voivat hyvin. Venäjän hyvinvointi toisi tänne ostokykyisiä matkailijoita ja loisi markkinoita suomalaisille tuotteille.”

Kolumnissaan ”Venäjän työoloista puhuttava” STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää tuo esille sen, että ”Venäjän työelämä sisältää valitettavasti ihmisoikeusloukkauksia, joille pitää osata tehdä jotakin.

Länsimaisissa medioissa on suuren huomion saanut entinen suurliikemies Mihail Hodorkovski, joka viruu toistakymmentä vuotta kestävää vankeustuomiota jossain Siperiassa. Mutta Venäjän työelämän yleisestä ay- ja ihmisoikeuksien polkemisesta, josta venäläinen ay-keskusjärjestö on tehnyt valituksen kansainväliselle työjärjestölle ILO´lle, ei ainakaan Suomessa tunnu olevan käsitystäkään.

Meillä Suomessa tuntuu ilmenevän kahdenlaista suhtautumista. Toisaalta tuodaan Kantolan lailla esille ne suuret mahdollisuudet, mitkä venäläisen talouselämän ja turistien kautta Suomelle on hankittavissa. Tällöin ollaan valmiita menemään varsin pitkälle venäläisiä vastaan, mikä Kantolan puheenvuorossa tulee ilmi esimerkiksi venäjän kielen osaamisen tähdentämisessä, jopa ohi ruotsin kielen. Venäjällä tapahtuvia demokratian loukkauksia pidetään paljolti Venäjän sisäisinä asioina.

Toisaalta ollaan eräissä piireissä (muun muassa Heidi Hautala) erityisen huolissaan Venäjän ja Valko-Venäjän jatkuvista ihmisoikeuksien loukkauksista, väkivallasta ja demokratian näennäisyydestä.

Mäenpääkin toteaa, että ”ihmisoikeuksien ja palkansaajien oikeuksien kehittäminen ovat osa globalisaation poliittista ulottuvuutta”. Mutta Mäenpään puheenvuorossa kuultaa kyllä läpi halvan työvoiman pelko, tuli se sitten Venäjältä, Baltian maista tai Puolasta.

Jos Kantolan ja Mäenpään puheenvuorot haluaa yhdistää, niin kolumnistit ovat ainakin yhtä mieltä siitä, että Venäjän markkinat tarjoavat Suomelle suuria mahdollisuuksia.

Mutta tämä kai on itsestäänselvyys.

Toisaalta vallitsee selvä erimielisyys siitä, millä hinnalla Venäjän-kaupan kasvu hyväksytään. Suomi on tietenkin pieni maa ja sellaisena pysyy, mutta EU:n osana voimme vaikuttaa unionin Venäjän-politiikkaan.

Tulee esimerkiksi olemaan mielenkiintoista nähdä, ajaako Suomi EU:ssa viisumien poistoa Venäjän-liikenteessä, mikä tietenkin lisäisi turismia, mutta toisi varmasti mukanaan myös rikollisuuden lisääntymistä.

Vielä ällistyttävämpi asia on maanostokielto Venäjän luoteisosissa, joka kohdistuu taannehtivasti myös suomalaisiin. Heidän tekemänsä maanostot uhkaavat raueta eikä ole tietoa siitä, että he saisivat mitään rahallista korvausta

Presidentti Medvedevin ja pääministeri Putinin politiikka tuskin on erityisen tunnevaltaista: he ajavat omaa ja Venäjän etua varsin estottomasti.

Mutta pitkän finlandisaatiokauden jälkeen on kait Suomikin oppinut katsomaan oman etunsa perään.

Toimin 1990-luvun vaihteessa noin kolmen vuoden ajan yrittäjänä Pietarissa, jolloin minulla oli kaksi muotiliikettä.

Seuraavassa on esitetty aika henkilökohtaisiakin kokemuksia, koska ne antavat kuvan sen ajan ilmapiiristä ja toimintaympäristöstä Venäjällä. Olen varma, että asiat ovat sen jälkeen paljonkin muuttuneet Venäjänmaalla. Ehkäpä olin liian aikaisin liikkeellä.

Mieleeni on syöpynyt se hämärä ilta, jolloin istuin Venäjän veropoliisin kuulusteltavana syistä, jotka eivät koskaan minulle selvinneet. Muistan myös sen hämyisen kapakan Nevski Prospektin poikkikadulla, jossa minulta perittiin suojelumaksuja päästäkseni vartiointifirman osastolle A (suojelu muita mafiosoja ja varkaita vastaan) eikä osastolle B (tulipalot, varkaudet ja muut vartiointifirman järjestämät ”kepposet”).

Toisaalta muistan myös antaumuksella työtään tekevät venäläiset myyjäni ja suomalaisen myymäläpäällikköni Maritan. He myivät liikkeissäni laadukkaita muotituotteita ja heidän kanssaan oli mukava tehdä töitä. Yli kolme vuotta liikkeeni toimivat Pietarissa: yksi DLT.n tavaratalossa Pietarin keskustassa, toinen Pietarin esikaupunkialueella Meri-Pietarissa.

Ulkomaisena yrittäjänä jouduin maksamaan kaikki tullit, verot ja muut maksut viimeisen päälle.

Venäläiset kilpailijani eivät joutuneet näitä kaikkia maksuja maksamaan ja siksi he pystyivät myymään vaatteita ja jalkineita edullisemmin kuin minä.

Elämä Pietarissa oli kiintoisaa – tapasin paljon venäläisiä ja ulkomaalaisia kolleegoita, kävin kapakoissa ja kulttuuririennoissa. Matkat junalla Helsingistä Pietariin ja päinvastoin sujuivat rattoisasti kun opin tuntemaan paljon kanssamatkustajia. Kotona kävin vain viikonloppuisin enkä aina silloinkaan. Perheeni Suomessa kärsi tästä.

Lopulta päätin sulkea liikkeeni Pietarissa ja palata Suomeen kaikista niistä syistä, jotka yllä olen selittänyt. Terveyteni oli tallella, olin monta kokemusta rikkaampi mutta myös merkittävästi köyhempi rahalla mitattuna.

Ralph Jaari
Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri.