Kalle Mikkola: "Puoliperustulo" tuottaisi osan perustulon eduista mutta ei lainkaan sen haittoja

Profiilikuva
palkka
Teksti
Kalle Mikkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ihannemaailmassa jokaiselle riittäisi hyväpalkkaisia töitä. Todellisuudessa kaikille ei löydy tehtäviä, jotka tuottaisivat juuri sen enempää kuin mitä saisi tekemättä töitä (Helsingin Sanomat 11.6.2011). Nyt ansaitusta eurosta jää käteen ehkä vain 20 prosenttia, 0 prosenttia tai jopa -2000 prosenttia, jos euro osuu vaikkapa päivähoitomaksun alarajan kohdalle. Tämä lannistaa ihmisiä tekemästä mitä tahansa töitä, joita he muuten pitäisivät vaivan arvoisina.  Tekemätöntä työtä on loputtomasti, mutta vain sellaisia yrityksiä ja työtehtäviä perustetaan ja tarjotaan, joihin oletetaan löytyvän tekijöitä.

Jos asiakas on valmis maksamaan työkeikasta 500 euroa + kulut, mistä alv:n ja sivukulujen jälkeen jäisi bruttopalkaksi noin 300 euroa ja tuloveron ja sosiaaliturvan takaisinperinnän jälkeen 50 euroa, “efektiivinen vero” on 90 prosenttia. Henkilöltä jää siis tekemättä kaikki työ, jonka arvo on alle 1000 prosenttia (= 500/50) työn vaivasta. Tämän tapainen pienituloisilla yleinen ongelma aiheuttaa tavattomasti työttömyyttä ja taloudellista tehottomuutta.

Useimmiten esitetty ratkaisu on “perustulo”. Siinä kaikille ihmisille maksettaisiin sosiaaliturva aivan kuin heillä ei olisi mitään tuloja. Samalla pienten tulojen verotusta kiristettäisiin niin, että vain pienituloiset hyötyisivät uudistuksesta; muiden käteenjäävä summa säilyisi lähes ennallaan. Jos tuo vero olisi 60 prosenttia, jo 417-prosenttisesti kannattavat työt tulisivat tehdyiksi, mikä poistaisi haitallisimmat ongelmat. 30 prosentin verolla kannattavuusraja olisi enää 238 prosenttia.

Kuten nämä esimerkit osoittavat, tärkeintä olisi laskea kaikkein korkeimpia “marginaaliveroja”, kuten taloustieteessä on todistettukin. Hollannissa pieni perustulo onkin käytössä.

Vaikka ongelma on ollut yleisesti tunnistettu ainakin vuodesta 1995, se on yhä enimmäkseen ratkaisematta. Ratkaiseminen on ollut poliittisesti vaikeaa, koska esitetyissä malleissa hyötyvät myös sellaiset ihmiset, joiden “marginaalivero” ei ole kovin suuri. Valtiovarainministeriö näet pelkää, että tästä syystä mallit eivät sittenkään maksaisi itseään takaisin. Toisaalta kukaan ei halua maksajaksi, eikä sosiaaliturvaa haluta leikata.

Ehdotan ratkaisuksi “puoliperustuloa”, joka välttää kaikki mainitut ongelmat. Se tarkoittaa lakia enintään 60 prosentin “marginaaliverosta”, missä “veroilla” tarkoitettaisiin ansiotuloveron ja vastaavien lisäksi tulojen aiheuttamaa vähenemää sosiaaliturvassa sekä tulojen aiheuttamia korotuksia päivähoito- ym. maksuihin. Verottajan tietokone laskisi veroehdotukseen lopulliset summat siten, että jokaisesta ansioeurosta todella jäisi käteen vähintään 40 prosenttia. Mikään ei siis muuttuisi, mutta pahimmat kannustinongelmat korjautuisivat. Siksi malli maksaisi itsensä takaisin varmemmin kuin mallit, joissa rahaa käytetään lievempienkin kannustinongelmien helpottamiseen.

Kellään ei siis periaatteessa olisi mitään syytä vastustaa tällaista “ilmaista lounasta”, jossa sekä kaikki ihmiset että julkinen sektori voittaisivat. Valtiovarainministeriö saattaisi tosin varmuuden vuoksi vaatia rajaverokaton 70:een eikä 60 prosenttiin, mutta mikä tahansa katto olisi parannus nykytilaan eikä haittaisi ketään. Pitkällä aikavälillä dynaamiset vaikutukset saattaisivat maksaa valtiolle takaisin alemmankin verokaton muun muassa syrjäytymis-, alkoholisoitumis- ja kotoutumisongelmien sekä rikollisuuden vähenemisen kautta. Kansalaiset voittaisivat sitäkin enemmän.

Tämä “puoliperustulo” ratkaisisi myös toisen ongelman, jota jotkut pitävät vieläkin pahempana. On näet niitäkin, jotka ovat valmiit tekemään töitä lähes palkattakin, ainakin jos löytävät tarpeeksi mukavan työkeikan, mutteivät uskalla ottaa sitä, koska heille saattaa tulla ennustamattoman suuri tukien takaisinperintä kuukausia myöhemmin, jolloin tuloja ei enää ole.

Tässä mallissa ongelman voisi siis välttää ottamalla 60 prosentin verokortin. Tällöinhän ei voisi ikinä tulla lisäveroja, korkeintaan veronpalautusta, koska kaikki “verot” takaisinperintä mukaanlukien pitäisi ottaa tuosta ennakonpidätyksestä.

Jo nyt tuhannet tahot ilmoittavat palkansaajista tietoja verottajalle. Veronlaskuohjelmasta ei tulisi olennaisesti nykyistä monimutkaisempaa; matemaatikko-ohjelmoija hahmottelisi sen helposti. Esimerkiksi tuo 60 prosentin veronpalautusvara jyvitettäisiin verottajalle ja eri maksutahoille numerojärjestyksessä, missä verohallinto jakaisi numerot lain puitteissa.

Usean kuukauden tuloista riippuvat summat määritettäisiin aikajärjestyksessä ja henkilökohtaiset ennen perhekohtaisia.

“Puoliperustulo” siis tuottaisi osan perustulon eduista mutta ei lainkaan sen haittoja. Siksi kellään ei pitäisi olla syytä vastustaa sitä. Poliitikot voisivat heti sopia ottavansa mallin käyttöön ja vasta sitten riidellä kattoveroprosentista ja siitä, otetaanko mallin piiriin aluksi vain osa tuista ja maksuista – jokainen otettu on parannus nykytilaan.

Siirtyminen tästä aitoon perustuloon tarkoittaisi, että tuet saisi anomattakin, töistä kieltäytyminen ei pienentäisi tukia, tukiviidakkoa yksinkertaistettaisiin ja perhekohtaiset tuet muutettaisiin henkilökohtaisiksi. Puoliperustulo tekisi täyden tai osittaisen siirtymän perustuloon helpommaksi muttei välttämättömäksi – siitäkin voi riidellä erikseen.