Helena Tyrväinen: Musiikin ja eurooppalaisen kulttuurin puolustamisesta

Ilmari Krohnin, ”Suomen musiikintutkimuksen perustajan”, aloitteesta 1911 syntynyt Suomen musiikkitieteellinen seura juhlii sata vuotta jatkunutta toimintaansa maaliskuussa Helsingin yliopistossa konserteilla, näyttelyllä ja nelipäiväisellä symposiumilla.

Seura on nimennyt symposiumiin kuusi teemaa. Melkein kaikkiin suomalaisiin musiikintutkimusta opetettaviin yliopistoihin vakiintuneella etnomusikologialla on niitä kaksi: etnomusikologiset identiteetit ja sovellutukset sekä musiikkiteknologian statuksesta kertova musiikkiteollisuus ja audiovisuaalinen media.

Musiikin semiotiikka on Helsingin yliopiston musiikkitieteen lippulaiva. Esittävän säveltaiteen tutkimus ja Jyväskylässä huippuyksikkönä menestyvä musiikkipsykologia ovat viime vuosikymmenten voittajia ja omina teemoinaan mukana.

Suomalaisen musiikkitieteen historia on juhlavuoden synnyttämä uuden tutkimuspanostuksen kohde.

Krohn, Helsingin yliopiston vasta nimitetty dosentti, vei kesällä 1900 suomalaista musiikkitiedettä Euroopan tieteenharjoituksen kovaan ytimeen. Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä järjestettiin kansainvälinen musiikinhistorian kongressi, ensimmäinen Ranskan maaperällä. Krohnin esitelmä käsitteli suomalaista kansanmusiikkia.

Tapahtuma kokosi musiikintutkimuksen ja säveltaiteen kuuluisuuksia eri puolelta Eurooppaa ja vaikutti Krohniin elähdyttävästi. Siitä alkaen, toimittuaan säveltäjänäkin, hän piti itseään musiikintutkijana. Hän teki alalla kansainvälisesti tunnustetun elämäntyön.

Suomalaisponnistuksia vuoden 1900 maailmannäyttelyssä motivoi yhteiskuntaelämämme dynaamisen kansainvälisen kehityksen hetkellä annettu Nikolai II:n Helmikuun manifesti. Pariisin oopperan suomalaistähti Aino Ackté sanoi Ranskan presidentille uhmakkaasti: ”Me emme ole venäläisiä, olemme sivistyneitä.”

Nyt eurooppalaisuudesta puhutaan rahaliittona ja pääomien vapaana liikkumisena. Krohnin ajan suomalainen pyrkimys eurooppalaisten arvojen valtapiiriin näyttäytyy monille musiikintutkijoille historiallisena. Vaihtoehtokulttuurit ja kulttuurinen moniäänisyys ovat heille arvokkaita.

Vuonna 1900 ei tiedetty kahtiajaosta, joka vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä repesi taidemusiikin ja kansanomaisten musiikkikulttuurien tutkimuksen välille. Etnomusikologia haastoi taidemusiikin ja perusti argumentointinsa paljolti sen kritiikille. Korkeakulttuurin etuoikeutettu itseisarvo, keskittyminen kirjoitettuun musiikkiin, tunnustetut eurooppalaiset mestariteokset, teoksen asema yleisesti ja säveltäjän status joutuivat tulilinjalle.

Korkeakulttuuristen arvojen puolustaminen oli poliittisesti epäkorrektia, väheksytty ja ”kriittinen” populaarikulttuuri osa-alueineen sai tutkimuksellisen itseisarvon.

Taidemusiikin tutkimus ei joutunut arvostelun kohteeksi ilman omaa syytään. Vastapuolet ovat nyttemmin lähestyneet toisiaan. Silti tieteenalalla toimii etnomusikologien tai nykykielellä ”kulttuurisen musiikintutkimuksen” edustajien polvi, jonka ammatillinen maailmankuva perustuu ”klassisen” länsimaisen taidemusiikin demonisoinnille.

Suomessa vain Sibelius-tutkimus on onnistunut turvaamaan olemassaolonsa suojassa ajattelulta, joka suhteellistaa taideteoksen arvon ja sijoittaa tutkimuksen painopisteen sen ulkopuolelle. Suojattu asema ei merkitse parhaita tieteellisiä kehitysnäkymiä. Muut suomalaiset (ja siksi eurooppalaiset) historialliset säveltäjät ovat saaneet odottaa tukea nimikkoseuroilta, yliopistojen ulkopuolelta.

Eurooppalaista kulttuuriyhteyttä vaalivat tänäkin päivänä monet koulutetut ja sivistyneet, kansainväliset suomalaiset säveltaiteilijat. Kuitenkin myös sanat ja tutkimusnäkemykset ovat musiikin ja eurooppalaisen kulttuurin puolustamiseksi tarpeen.

Tänään nähdään linjattavan, että suomalainen kansainvälisyys toteutuu edistämällä rock-musiikin vientiä ja korkeakulttuurisen musiikin tukeminen on keski-ikäisten epäoikeudenmukaista suosimista. Yliopistokoulutus ja yliopistouudistus eivät valitettavasti tarjoa ulospääsyä tällaisesta ajattelusta.

Helena Tyrväinen
Kirjoittaja on suomalais-ranskalaisiin musiikkisuhteisiin erikoistunut tutkija Helsingin yliopistossa ja Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen Osaston varapuheenjohtaja.


Suomen musiikkitiede 100 vuotta Helsingissä, Tieteiden talossa 15.-13.3. Lisätietoja täältä