Venäjän sylkykuppi

Keskiaasialaiset vierastyöläiset pyörittävät suurkaupunkien arkea, mutta heitä saa syyttää lähes kaikesta, kirjoittaa Susanna Niinivaara.

Profiilikuva
Teksti
Susanna Niinivaara
Kirjoittaja on lehdistövirkamies Suomen Pietarin-pääkonsulaatissa. Mielipiteet ovat kirjoittajan omia.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Linja-auto oli tupaten täynnä. Mietin jo suosiolla seuraavan odottamista. Olin matkalla kauppakeskukseen Pietarin keskustan ulkopuolelle, kulkenut ensin metrolla päätepysäkille, harhaillut sitten jalan väärään suuntaan ja lopulta löytänyt oikean bussipysäkin matkan jatkamiseksi.

”Tulkaa pian, vielä mahtuu!” huusi linja-auton lipunmyyjä nähdessään epäröintini.

Noudatin kehotusta. Bussi nytkähti liikkeelle. Sain hädin tuskin seinästä kiinni.

”Rouva, istukaa olkaa hyvä”, sanoi kuljettaja ja osoitti kuljettajan penkin vieressä olevaa valkoista muoviämpäriä, jonka päälle hän asetti irtonaisen tuolin istuinosan.

Nyökkäsin kiitokseksi ja istuuduin.

Kuljettaja ja lipunmyyjä kuuluivat siihen joukkoon, joita Venäjällä kutsutaan mustiksi. Toisin kuin Suomessa, mustilla ei Venäjällä tarkoiteta afrikkalaisia vaan keskiaasialaisia ja kaukasialaisia.

Musta on aina alentava nimitys. Sitä käytetään samalla tavalla kuin Suomessa neekeriä tai nekrua. Musta on yhteiskunnan sylkykuppi, jota ei-mustat syyttävät lähes kaikesta.

 

Vierastyöläisen tarjoama jakkara sopi viikkooni. Olin asuntoa etsiessä tavannut vuokranantajan, joka kertoi iloisesti saaneensa kaikkein korkeimman tarjouksen mustilta. Mutta ei hän tietenkään vuokraisi asuntoaan mustille.

Ei, tämä korkeakoulutettu, varakas rouva halusi vuokrata mielellään ulkomaalaisille (jotka siis eivät määritelmällisesti olleet mustia, jotka ovat epäluotettavia), vaikka niiltä saisi vähän vähemmän rahaa kuin mustilta (jotka eivät siis määritelmällisesti olleet ulkomaalaisia, jotka ovat luotettavia).

Olin saanut kuulla varoituksen siitä, miten siivoajaksi ei pitänyt palkata mustaa. Ja samaan aikaan olin kulkenut uuden kotikaupunkini Pietarin katuja, joita keskiaasialaiset lakaisivat puhtaiksi.

Ruokakaupassa keskiaasialaiset olivat punninneet hedelmäni ja ottaneet minulta ostoksista maksun. Ja nyt istuin keskiaasialaisen kuljettamassa linja-autossa.

Kuljettaja arveli minun olevan joko Ranskasta tai Lat­viasta. Korjasin väärän ar­vauksen. Mies kertoi tulevansa Uzbekistanista. Juuri sieltä tulee suurin osa Pietarin vierastyöläisistä.

Kuljettaja oli palaamassa vuodenvaihteessa takaisin kotiin siitäkin huolimatta, että Pietarissa palkka on parempi.

”Yksi elämä. Kyllä se pitää elää oman perheen kanssa”, mies tiivisti.

Tietysti tämä vierastyöläisen tarjoama kiikkerä penkki sopi myös Venäjän syksyyn.

 

Lokakuussa Moskovassa, Birjuljovon lä­hiössä tapettiin 25-vuo­tias venäläinen mies. Surmasta epäiltiin 30-vuotiasta azerbaidžanilaista miestä. Kuvio oli siis selvä: musta löi hengiltä venäläisen.

Kansalaisten raivo purkautui lähiön kaduille. Siirtolaisia vastustavat mielenosoitukset levisivät Moskovasta muualle Venäjälle, myös Pietariin. Poliisit ottivat kiinni sekä mellakoitsijoita että laittomasti maassa oleskelevia siirtotyöläisiä.

Tapaus nousi kansainväliseksi uutisaiheeksi.

Etnisten ryhmien välien kiristyminen ei ollut sattumaa – eikä oikeastaan yllätyskään. Väkivaltainen nationalismi ja rasismi on Venäjällä jatkuvasti kytevä ilmiö. Joskus se sitten leimahtaa. Surma on kelpo sytyke.

Edellisen kerran Moskovassa nähtiin isompaa rettelöintiä joulukuussa 2010, kun äärinationalistit valtasivat keskustan katuja venäläisen jalkapallofanin saatua surmansa tappelussa siirtotyöläisen kanssa.

Karjalan Kontupohjassa kesällä 2006 venäläiset ja pohjoiskaukasialaiset ottivat yhteen azerbaidžanilaismiehen ravintolassa. Kaksi miestä kuoli puukoniskuihin. Pikkukaupungissa alkoivat päiviä kestäneet levottomuudet.

Neuvostoliiton aikaa eläneet muistelevat mielellään Neuvostoliiton olleen kaikkien kansojen koti ja sanovat tämän nykyisen kansanryhmien välisen luimistelun olevan jotain uuden ajan toisaalta tuomaa. Eihän se niin tietenkään ole, mutta ajalla on tapana sievistää muistot. Neuvostokansalaisen ihanne näytti kovasti etniseltä venäläiseltä.

 

Äärimmäiset äänet huudetaan aina kovimmin, ja siksi ne saavat suurimman huomion. Birjuljovon tapahtumien uutisoinnissa Venäjällä on näkynyt myös viljalti maltin ääntä ja tilanteen pohdintaa. Rauhallisen yhteiselon puolestakin on marssittu.

Mediassa on muistutettu, että asenteet vierastyöläisiä kohtaan kiristyvät usein silloin, kun talous yskii. Kun Moskova eli hurjaa nousukautta presidentti Vladimir Putinin toisella presidenttikaudella, keskituloiset vaihtoivat tiuhaan työtä paremman palkan perässä, eikä heillä ollut aikaa tuijotella raksoilla työtä paiskivia keskiaasialaisia.

Venäjä (kuten ei muukaan maailma) ei ole toipunut täysin vuonna 2008 alkaneista ta­lousvaikeuksista, ja tilannetta hankaloittavat Venäjän talouden rakenteelliset ongelmat. Nyt huolta omasta lompakosta puretaan vierastyöläisiin, vaikka ei oltaisikaan valmiit tekemään heidän töitään.

Viestimissä on myös katseltu kohti Euroopan unionia. Miten EU:ssa kohdellaan vierastyöläisiä? Keitä EU huolii siirtotyöläisiksi? Tässä kohtaa meidän EU-kansalaisten ei kannata heittäytyä ylimielisiksi. Ei ainakaan niin kauan, kun afrikkalaisten (niiden meidän mustien) sallitaan hukkua Välimeren aaltoihin, kun he yrittävät merikelvottomilla aluksilla unionin maille paremman toimeentulon toivossa.