Venäjä: Nemtsov ei ollut poliittinen uhka – silti hänet tapettiin

Nemtsov ei suostunut lähtemään Venäjältä, vaikka monet muut näkyvät oppositioihmiset ovat muuttaneet pois, kirjoittaa Anna-Lena Laurén.

Profiilikuva
Boris Nemtsov
Teksti
Anna-Lena Laurén
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuulin Boris Nemtsovista ensimmäisen kerran lukiolaisena 1990-luvun alussa lukiessani isäni tilaamia Newsweek-lehtiä. Nuori kiharapää Nižni Novgorodissa, yksi uuden Venäjän ihmelapsista ja Boris Jeltsinin suosikki. Venäjästä en silloin tiennyt paljon, mutta tyylikäs nuorimies jäi mieleen.

Parikymmentä vuotta myöhemmin seisoin tungoksessa Bolotnaja-aukiolla Moskovassa ja näin tuon kiharapään lavalla. Oli joulukuun kymmenes vuonna 2011. Ensimmäisen kerran 2000-luvulla kymmeniätuhansia moskovalaisia oli tulvinut kaduille osoittamaan mieltään Vladimir Putinia vastaan.

Aikaisemmin olin nähnyt Nemtsovin monta kertaa piskuisissa mielenosoituksissa, joissa poliiseja ja tomittajia oli enemmän kuin mielenosoittajia. Nyt hän astui lavalle valtavan ihmisjoukon eteen ja huusi niin kovaa, että ääni melkein särkyi: ”Tervehdys, vapaa Moskova!”

Sitä riemua en unohda koskaan. Nemtsov oli vihdoin päässyt takaisin – ainakin oman näkemyksensä mukaan – luonnolliseen asemaansa.