Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki: puun ja kuoren välissä

Kuka vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokas Paavo Arhinmäki oikein on? Lue SK:n henkilökuva.

Paavo Arhinmäki
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki eduskunnan täysistunnossa huhtikuussa 2009. Kuva Heikki Saukkomaa

Vasemmisto on ollut kriisissä jo jonkin aikaa. Ainoan paikan menetys Europarlamenttivaaleissa oli vain yksi osoitus siitä. Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokas Paavo Arhinmäki on itsekin monesti joutunut puun ja kuoren väliin: toisella puolella ovat aktivistit, toisella puolella niin sanotut puolueänkyrät. Hän on korostanut myös vihreitä arvoja, mikä on joissakin herättänyt ihmetystä.

Arhinmäkeä voimakkaasti nostanut Esko Seppänen on siitä huolimatta luonnehtinut tätä vasemmistoliiton messiaaksi.

”Kukaan ei ole messias, kukaan ei nosta puoluetta yksinään”, Arhinmäki kiirehti tänään sanomaan Helsingin Sanomille.

Hän voi olla oikeassa, sillä samantyyppisiä toiveita kohdistettiin myös Martti Korhoseen, kun hänet valittiin puolueen johtoon 2006. Silloin piti löytää seuraaja Suvi-Anne Siimekselle, joka jätti paikkansa kesken kautta.

Toisaalta Arhinmäellä on uusiakin ajatuksia. Hänen mielestään puolue voisi toimia enemmän kansanliikkeen tapaan: linjausten tulisi lähteä jäsenistöstä ja kannattajista, eikä vain puheenjohtajasta.

Nähtäväksi jää, uskooko vasemmisto Arhinmäen visioihin.


Lue Leena Sharman kirjoittama Paavo Arhinmäen henkilökuva
(pdf, SK 20/2008)