Vallan liepeillä ei tarvitse notkua

Tuomo Lappalainen
Mielipide 7.8.2009 16:00

Nova Kiinteistökehityksen harjoittamasta toimittajien maasutuksesta syntynyt keskustelu on saanut yhä kummallisempia piirteitä.

Pari viikkoa sitten kävi ilmi, että vaalirahasotkussa ryvettyneen Arto Merisalon johtama yhtiö oli kestinnyt valittuja toimittajia parin vuoden aikana yli 10 000 eurolla. Tuolloin julkistetun velallisselvityksen mukaan pöytä oli ollut koreana säännöllisesti, keskimäärin kerran kuussa. Pesänhoitajan mielestä kestitys ei edes suoraan liittynyt yhtiön liiketoimintaan.

Ei ole vaikea arvata, minkälainen meteli iltapäivä- ja muissakin lehdissä olisi noussut, jos vieraat olisivat olleet poliitikkoja. Luultavasti uutinen olisi lööpeissä vieläkin.

Kirkkaissa saleissa viihtyneet toimittajat ovat sen sijaan saaneet monien kollegojensa, esimiestensä ja jopa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan silmissä vähintään puolittaisen synninpäästön.

Muutamista kommenteista on jopa syntynyt kuva, että Loka Laitinen ja kumppanit ovat vain näyttäneet koko ammattikunnalle mallia, miten hyvä journalisti verkostoituu. Kriitikot on puolestaan leimattu epäonnistuneiksi luusereiksi, eräänlaisiksi median peräkammarinpojiksi, joiden kanssa kukaan vähänkään merkittävämpi henkilö ei edes viitsi olla tekemisissä.

Keskustelussa on aikaa sitten hämärtynyt, ettei kaikkia toimittajia voi eikä pidäkään ahtaa samaan muottiin.

Taloutta tai politiikkaa seuraava uutishaukka tekee varmasti elämänsä vaikeaksi, jos hän ei halua eikä pääse koskaan herrojen pöytiin. Niistä piireistä ei skuuppeja heru, jos ei tunne ketään.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hyväksi toimittajaksi voi tulla muutenkin kuin notkumalla vallan liepeillä. Iso osa yhteiskunnallisesta todellisuudesta jäisi pimentoon ja moni epäkohta paljastumatta, jos media hankkisi tietonsa vain vallasväeltä. Pohjimmiltaan yhteiskuntasuhteilla on toimittajille samanlainen välinearvo kuin millä tahansa tietojenhankintamenetelmällä; ei pienempi muttei myöskään suurempi. Jos jonkun ammatti-identiteetti on kiinni kutsujen määrästä, parasta olisi äkkiä vaihtaa alaa.

Novan tarjoaman kestityksen runsaus ja vieraiden kovin löyhä sidos yhtiön toimialaan viittaa siihen, että ainakin tässä tapauksessa puurot ja vellit menivät yhdeltä jos toiselta asianosaiselta sekaisin, vaikka niitä tuskin herkkusuille tarjoiltiinkaan.

Keskustelu

Verkostoituminen on tämän päivän sana tai pikemminkin se, että on verkostoitunut. Esim. nuoret toimittajat törmäävät tämän tästä sanaa verkosto tai yhteiskuntasuhteet; esim. Helsingin Sanomat kysyivät kesätoimittajahakojoilta, millaiset suhdeverkostot sinulla on yhteiskunnan eri osa-alueille?

Aika paljon vaaditaan jo nuorilta. 25-vuotias tai jopa nuoremman pitää olla verkostoitunut, pitää tuntea ihmisiä, tärkeitä sellaisia, muuten ei ole asiaa alalle.

Ei ole tärkeää se, että olet suorittanut yliopistotutkinnon, hankkinut alan töitä, mitä iältäsi olet kerennyt. Tärkeätä on olla ”hyvä tyyppi”, tuntea ”oikeat” ihmiset ja vaikuttajat, joilla on valta päättää asioista.

Tämä on masentavaa. Suomi on pieni käpymaa, jossa tärkeää ei ole teot, vaan se, että olet oikeissa piireissä. Todellinen mafiameininki.

Ehdotankin, että peruskouluissa luovutaan perinteisistä aineista ja siirrytään opettamaan ”hyvä tyyppi verkostoituu ”-ainetta. Yhteiskunta säästäisi satoja miljoonia, kun ei tarvitsisi enää kouluttaa yliopistoista ihmisiä, jotka ovat tylsiä, liian itsetietoisia, ”huonoja tyyppejä”.

Pieneissä piireissä, kuten kulttuuri- ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla paikat jaetaan kavereiden, hyvien tyyppien kesken. Ei siinä, ei tehtaaseenkaan päässyt kesätöihin, jos ei jompikumpi vanhemmista ollut tehtaan palkkalistoilla.

Suomi koostuu pienistä kuppikunnissa, toisten kupit ovat vain isommat. Eli kaikki joukolla Verkostoitumaan.

Rita Tainola lensi pääministerin seurana yhtenä keväisenä lauantaina Arabianlahden Dubaihin kuulemaan paikanpäällä kun Vanhanen luki kansainvälisessä demokratiaseminaarissa EVA/EK:n faksaaman paperin.

Tainola raportoi sitten Ilta-Sanomissa Vanhasen rentoutuneesta olemuksesta, joka ikäänkuin pääsi oikeuksiinsa maailmanpolitiikan huippujen parissa.

Polittiinen ajattelu on ihmisluonteelle mitä ominaisinta.

Sampon hallituksen päätoiminen johtaja voi nauttia antiikin Ateenasta tunnetun filosofin päivistä: ajatella päivät pitkät Halikon fasaanimailla muiden puolesta, vaikuttaa taustalla, naureskella poliitikkojen typeryydelle.

Samanlainen vaikuttamisen tarve on ominaista myös ns. kaikkivaltiaan edustajille. Ei kai Helsingin piispa Huovinenkaan ihan turhaan metsästyskorttia hankkinut!