Korkeakoulujen aloituspaikoista on pulaa koko maassa

Puheenvuoro: Opiskelijoiden alueellinen liikkuvuus lieventää pääkaupunkiseudun ja muun maan vastakkainasettelua.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Jussi Välimaa Esa Kannisto
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä esitti (SK 35/2019) näkemyksiään korkeakoulupolitiikasta. Hänen pääväitteitään olivat, että pääkaupunkiseudulta valmistuneet ylioppilaat ovat huonommassa asemassa kuin muualla kirjoittaneet ja että Uudenmaan osuus aloituspaikoista oli 26 prosenttia, mutta hakijoista 35 prosenttia halusi ensisijaisesti sinne. Näistä syistä johtuen korkeakoulujen aloituspaikoista on pulaa Uudellamaalla, minkä takia niitä on lisättävä nimenomaan Uudellamaalla.

Tämä on vahva johtopäätös. Valitettavasti se ei saa tukea tilastoista.

 

Suomessa opiskelupaikan yliopistoon sai vuonna 2018 kaikista hakijoista lähes joka kolmas (29 %). Uusmaalaisista hakijoista opiskelupaikan sai liki yhtä moni (28 %). Ei siis ole totta, että uusmaalaiset olisivat heikommassa asemassa kuin muut suomalaiset opiskelijat.