Uusi selvitys: Suomessa ymmärrettävä Moskovan puhetta – venäläinen viesti ei tavoita

Puheenvuoro: Pietari tulee huomioida suomalaisessa strategisessa ajattelussa aiempaa voimakkaammin.
Mielipide 4.5.2020 12:07
Georgij Alafuzoff, Anders Blom ja Juha Pyykönen
Suomen Kuvalehti - avatar

Moskova puhuuselvityksen tehtävänä on ollut lisätä ymmärrystä Venäjän ajattelusta ja päätöksenteon suurvaltalogiikasta Euroopassa ja erityisesti Itämeren alueella. Selvitys pyrkii avaamaan ajattelua ja jännitteitä, jotka ovat olleet piilossa länsimaiselta ajattelulta. Se ei tarkoita sitä, että tämän kirjoittajat pitävät venäläistulkintaa oikeana. Venäjän silmissä Suomi on aivan erilainen kuin Neuvostoliiton aikana, ei vain Suomen, vaan myös Venäjän muutosten seurauksena.

Nykyajan mediamaailmassa se, mitä kuluttajat kuulevat, näkevät ja lukevat, on pitkälle säädeltyä. Uutisointi on vaikutusvaltaisimpien läntisten mediatalojen hallitsemaa. Eurooppalainen ja suomalainen media on yhä enemmän muutaman kansainvälisen uutistoimiston tuotannon varassa. Ne ovat amerikkalainen Associated Press, ranskalainen Agence France-Presse ja brittiläinen uutistoimisto Thomson Reuters.

Internetin hakukoneiden automatiikka määrittää niiden omien tarpeiden mukaan ne uutispalvelut, jotka se katsoo kansalaisille sopiviksi. Joku siis määrittää meidän puolestamme sen, mitä internetissä näemme ja millaista yhteiskunnallista keskustelua meidän somessa halutaan käyvän. Kansallisten medioiden ansaintalogiikkoihin ovat suuresti vaikuttaneet Google, Amazon, Facebook ja Apple.

Inhimillisiä piirteitä ja tunteita käytetään hyväksi kaikessa mediassa, koska tunteisiin vetoava sisältö, kuva, teksti tai video menestyy parhaiten. Sen takia tunteisiin vetoavaa informaatiota on myös eniten tarjolla.

Kaiken edellä mainitun seurauksena venäläinen viestintä kaikilla tasoilla tavoittaa yhä harvemmin läntisen ja suomalaisen yleisön. Tavoittaessaan siihen liittyy aina poliittista ja muuta tulkintaa. Suomalaisen median ulkomaanraportoinnin voimavaroja tulisi lisätä tuntuvasti. Journalismin yksi voimatekijä on paikallinen silminnäkijä ja raportointi. Kielitaidon, kulttuurin ja paikallistuntemuksen lisäksi on oltava verkostoitunut.

Moskova puhuu -selvityksessä on siinä kuvattua viestintää avattaessa ja siitä kerrottaessa pyritty keskittymään ensisijaisesti venäläiseen tulkintaan.

Vastaus kysymykseen, halutaanko Venäjän viesti kuulla ja sitä laajemmin välittää, sisältyy kirjoittajien mielestä siihen, halutaanko Venäjän toimet ymmärtää. Ymmärtäminen ei sellaisenaan tarkoita viestin hyväksymistä. Ymmärtäminen on kuitenkin välttämätön avain omien toimenpiteiden suunnitteluun tulevaisuuden kehityksen varalta.

 

Pietari on historiallisesti Venäjän eurooppalainen versio.

Pietarin roolia Venäjän kehityksessä on siitä saakka, kun pääkaupunki siirrettiin Moskovaan, tietoisesti ja tiedostamatta vähätelty. Pietari nimenä poistui historiasta vuosiksi 1924–1990. Se on Venäjän pohjoinen pääkaupunki ja kuten venäläiset joskus sanovat ”se on kaula, joka kääntää Venäjän pään”. Pietari on Venäjän tuntosarvi ja ikkuna Eurooppaan.

Pietarilaiset ovat Vladimir Putinin johdolla ottaneet 2000-luvulla haltuunsa Venäjä-laivan komentosillan, jota Neuvostoliiton aikana hallitsivat gruusialaiset ja ukrainalaiset.

Presidentti Putinin valtakausi on rakentunut asteittaiselle pietarilaisten valta-asemien kasvattamiselle. Se saavutti huippunsa Putinin nykyisellä presidenttikaudella, joka päättyy 2024. Pietarilaisissa yhdistyvät Venäjän eliittien tärkeimmät piirit – hallintoeliitti (silovikit), industrialistit, liberaalit ja älymystö. Venäjän rikkaat ovat riippuvaisia näistä eliiteistä.

Presidentti Putin on keskeinen tekijä uuden Venäjän valtajärjestelmässä ja vallankäytössä. Hänen valtakautensa presidenttinä on kuitenkin lähestymässä loppuaan. Samalla myös hänen luomansa valtiojärjestelmän jatkuvuus kyseenalaistetaan.

Valtakausien päättyminen on Venäjällä aina merkinnyt uutta sisäistä valtataistelua ja korttien uudelleen jakamista. Tämä ei välttämättä johda liberaalin demokratian läpimurtoon, kuten lännessä kuviteltiin Neuvostoliiton hajotessa 1991 ja kuvitellaan yhä edelleen. Kysymys on kuitenkin lähes aina venäläisyyden ja Venäjän idean uudelleen määrittymisestä, jossa kulttuuripääkaupunki Pietarilla on keskeinen roolinsa.

Venäjän ”vallan vertikaalin” eli päätöksentekokulttuurin perinteellä on vähän tekemistä läntisten, liberaalin demokratian ihanteiden kanssa. Venäjällä on melko laajasti ihmetelty länsimaiden hyväuskoisuutta siihen, että liberaali demokratia, länsimainen oikeusvaltio ja markkinatalous toteutuisivat Venäjällä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Venäjän omaperäinen autoritaarinen traditio ei ole vuosisatojen kuluessa muuttunut. Se on sopeutunut uusiin valtiollisiin ja taloudellisiin olosuhteisiin. Lännessä ei ymmärretä komentoketjun pituutta vallan vertikaalin kansalaistasolta vallan huipulle. Se on paitsi fyysinen komentoketju myös henkinen tila, käsitys siitä, että hallitsijalla on oikeus käyttää valtaa eli voimaa.

Venäläisen ”suvereenin demokratian” – lännestä riippumattoman päätöksenteon – jatkuvuus ei Venäjällä ole uhattuna.

Vladimir Putinin luoma Venäjä ei ole vain autoritaarinen valtio tai Neuvostoliiton kevennetty versio. Se on pikemminkin venäläisittäin johdettu tai jopa äärimmäisen hallittu demokratia, jonka perustelu on suvereniteetti.

Länsimainen sovjetologia tai kremlologia, joka tutkii vallan anatomiaa, ei päässyt riittävästi selville neuvostojärjestelmän vallankäytöstä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen neuvostoajan valtasuhteiden logiikka on tullut paremmin ymmärrettäväksi. Uuden Venäjän venäläisyys, sen valtasuhteiden ja idean anatomia on kuitenkin edelleen hankala tulkittava. Mediamaailmassa tapahtunut kehitys ei ole helpottanut Venäjän tai venäläisyyden ymmärtämistä, joten tehtävää on edelleen.

 

Venäjän nykystrategisen ajattelun selkäranka on voitto Hitlerin Saksasta 1945. Siihen sisältyy ajattelu, jossa Venäjä on yksi toisen maailmansodan jälkeisen maailmanjärjestyksen arkkitehdeista. Se on tärkeä osa Putinin johtaman Venäjän ajattelun kulkua Euroopan tulevaisuudesta.

Neuvostoliiton hajotessa tilalle astui kauan piilossa ollut Venäjä, joka otti hoidettavakseen hajonneen valtion ydinasesopimukset, velat ja muut entiseen suurvaltastatukseen liittyneet vastuut ja oikeudet. Heikko Venäjä ei kyennyt reagoimaan ja vastustamaan lännen vaikutusvallan kasvua sen lähialueilla.

Venäjällä tämä koetaan yhä geopoliittisena katastrofina, joka jätti pysyvän jäljen kansakunnan muistiin. Nato laajeni 1999–2004 käsittämään lähes kaikki entisen Varsovan liiton satelliittivaltioiden alueet ja Baltian maat. Venäjä kokee edelleen, että Yhdysvallat ja länsi pettivät sen, sillä venäläisen narratiivin mukaan Saksojen yhdistyessä oli luvattu, ettei Nato laajene itään. Neuvostoliiton hajoaminen nähdään Venäjällä venäläisyyden sosiaalisena ja geopoliittisena katastrofina, jota se yrittää hallita ja jonka se pyrkii pysäyttämään ja uudelleen strukturoimaan.

Se, että viesti ei mene perille, on kokemus, mutta myös aikamme viestinnällinen realiteetti.

Maailmanlaajuisesti julkaistavan median alueella Venäjän on jokseenkin mahdotonta kilpailla tasaväkisesti länsimaiden suuren tietopalvelujen tuottajien kanssa. Sosiaalisen median ja internetin luonteen muuttuminen tiedon tuottajasta ja välittäjästä tunnekeskeiseksi markkinatoimijaksi hidastaa venäjänkielisen materiaalin leviämistä muualle kuin venäjänkielisille. Kyse on kielestä, kulttuurista ja markkinoiden suhdanteista.

 

Perusviesti, jota Putin on esittänyt viimeisten 15 vuoden ajan, on säilynyt lähes muuttumattomana.

Sen keskeisiä ajatuksia ovat kokemukset vastakkain olemisesta, sotilaallisesti uhattuna olemisesta ja petetyksi tulemisesta. Oleellinen on myös Venäjän oman suvereenin roolin ja itsenäisen päätöksentekomahdollisuuden korostaminen sekä itsensä mieltäminen maailman tulevaisuuden rakenteeseen vaikuttavaksi tekijäksi.

Vuonna 2007 Putin piti Münchenin turvallisuuskokouksessa kuuluisan puheensa.

Hän syytti Yhdysvaltain pyrkivän yksinapaiseen maailmanjärjestykseen, maailmaan, jossa ”olisi vain yksi isäntä”, vain yksi suvereeni valtio. Hän arvosteli sotilasliitto Naton laajenemista ja hanketta sijoittaa Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmä Eurooppaan. Hän huomautti, ettei YK:ta saa sodan ja rauhan kysymyksissä korvata Natolla tai EU:lla.

Putinin mukaan esimerkiksi Venäjän Natoon liittyvä argumentaatio on hyvin tunnettu, mutta länsimaiset yhteistyökumppanit eivät kuuntele tai ota sitä huomioon. Hän syyttää Natoa joukosta aseellisia konflikteja, jotka ”oikeutetaan humanitäärisillä päämäärillä”, ja jotka ”sabotoivat valtioiden itsemääräämisoikeusperiaatetta”.

Vaikka lännessä Venäjää pidetään vain rajallisesti suurvaltana, Venäjän poliittinen johto ja kansalaiset kokevat sen olevan suurvalta. Putinin Venäjä ei ole lännessä haluttu yhteistyökumppani, vaan siitä on tullut toksinen toimija, josta monet haluavat päästä eroon. Tässä on Venäjän strategisen viestinnän yksi lähtökohta.

Putinin aikakausi on tuonut Venäjälle järjestyksen, jota laajat kansalaispiirit pitävät parempana kuin tilannetta, josta hän aloitti vuonna 2000. Venäjän strategisen viestinnän tulkinnoissa on jatkuvasti oltava tarkkana siinä, mihin viestin kärki on suunnattu ja miksi. Onko se suunnattu kotimaiselle yleisölle vai ulkovalloille ja niiden medialle? Kiristyvä kilpailu maailman yleisestä mielipiteestä edellyttää Venäjän johdolta jatkuvaa maan oman yleisen mielipiteen muodostuksen hallintaa, johon se tarvitsee venäläistä tarinaa.

 

Suomi on Venäjän federaation kartoissa Pietarin, ”pohjoisen pääkaupungin” pohjoispuolella, ei niinkään lännessä.

Suomi on hyvä naapuri ja Euroopan unionin jäsenmaa, jonka raja muodostaa kolmanneksen Venäjän Euroopan puoleisesta rajasta. Suomella ei ole Kremlin ajattelussa enää sitä erikoisasemaa, joka sillä oli Neuvostoliitossa kylmän sodan aikana 1948–1991. Pietarin Smolnasta katsottuna Suomi ei enää ole yhtä kiinnostava kuin se oli kylmän sodan aikana.

Neuvostoliiton kommunistipuolueen järjestelmässä Suomea varten oli suunnitelma vaikutusvallan hankkimiseksi kaikkien yhteiskuntapiirien keskuudessa ja lopulta maan haltuun ottamiseksi sosialisoimisella. NKP:n keskuskomitea hyväksyi Suomea koskevat viisivuotissuunnitelmat.

Nyky-Venäjällä tällaista suunnitelmaa ei ole, eikä organisaatioita. Päinvastoin Suomea ei pidetä vaikutusvaltaisena eikä Suomen sisäpolitiikka kiinnosta Kremliä tai Smolnaa. Olemassa on kuitenkin uhkakuva mahdollisuudesta, että Suomi antaa alueensa Naton käyttöön ja menettää oman sotilaallisen päätösvaltansa alueensa suvereniteettiin.

Venäjää eivät uhkaa tämän hetken kansainvälisen tilanteen valossa Suomen Nato-kumppanuus ja läntiseen teknologiaan perustuvat asehankinnat. Sen sijaan Suomen Nato-jäsenyyttä pidetään uhkana Pietarin ja koko Venäjän turvallisuudelle. Tämä johtuu siitä, että Pietarin geopolitiikkaan vaikuttavat globaalilla aikakaudella arktinen alue, Itämeren alue ja kilpailu maapallon luonnonvaroista. Itämeri on Venäjän olemassaolon kannalta elintärkeä kaupallisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti.

 

Venäjä ei koe Suomea vaikutusvaltaiseksi EU:n jäsenvaltioksi.

Venäjän strategisessa ajattelussa on muita prioriteetteja kuin se Suomi, jollaiseksi neuvostojärjestelmä pyrki Suomea ja suomalaista ajattelua muovaamaan.

Selvityksessä suositellaan, että Pietari tulisi huomioida suomalaisessa strategisessa ajattelussa aiempaa voimakkaammin. On perehdyttävä entistä syvällisemmin siihen, mitä nyky-Venäjän nuorempi sukupolvi ajattelee ja suunnittelee. Pietarilainen eliitti on kouluttanut sitä turvallisuuden, geopolitiikan ja yhteiskuntakehityksen alueilla.

Asia koskee laajaa valikoimaa yhteiskunnallisia, taloudellisia ja kulttuurisia kysymyksiä, joissa meidän suomalaisten pitäisi löytää tärkeimmät kiinnekohdat. Suomen ja suomalaisten kannalta yhteyden, vuorovaikutuksen ja yhteistyön kehittäminen onnistuu Pietarissa, jonka mittasuhteet eivät ole suomalaisille yrityksille, yhteisöille ja muille toimijoille liian suuret.

Strategisesti kysymys on koko Venäjän tasolla esiintyvästä globaalista ajattelusta. Poliittisella tasolla kysymys on Venäjän federaation johtamisesta ja hallinnosta, jossa Pietari on perustuslain mukaisesti toinen pääkaupunki. Se on myös Luoteis-Venäjän pääkaupunki, josta hallitaan koko Itämereen rajoittuvaa Venäjän aluetta mukaan lukien Kaliningrad. Sieltä hallitaan myös arktista konseptia ja Venäjän meriklusteria, josta sen ulkomaankauppa on riippuvainen.

Ilmastonmuutos avaa 21. vuosisadalla Koillisväylän ympärivuotiseksi meriväyläksi, josta tulee Venäjän ajattelussa sen merialue. Jäistä vähitellen vapautuva Koillisväylä kasvattaa arktisen alueen strategista merkitystä. Venäjän arktisen politiikan keskus on Pietari, Venäjän meripääkaupunki.

Uuden Venäjän globaalin strategian valossa Pietarin Eurooppa-roolia on voitava arvioida Silkkitie-strategian kannalta. Mitä se Suomelle merkitsee? Lisää liikennettä? Vai merkitseekö se pitkällä aikavälillä uhkaa nykyisen liikenteen vähenemiselle – esimerkiksi Kaukoidän lennot yli Venäjän – Pietarin kehittäessä omaa logistiikkaansa?

Pietaria on tarkasteltava myös aikaisempaa enemmän mahdollisuutena vahvistaa suomalaista kulttuuri-, tiede- ja kieliosaamista. Asiassa on oltu liikkeellä valtiovallan ja useiden julkisen alan toimijoiden kanssa. Kulttuuri- ja kieliyhteistyön taloudellisia voimavaroja on lisättävä ja sille löytyy myös turvallisuuspoliittisia perusteluja.

 

Kirjoittajista Georgij Alafuzoff on kontra-amiraali evp, Anders Blom valtiotieteiden tohtori  ja Juha Pyykönen prikaatikenraali evp ja valtiotieteiden lisensiaatti. He kuuluvat valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistun Govorit Moskva – Moskova puhuu; Venäjän strategisen viestinnän erityispiirteet -selvityksen kirjoittajajoukkoon.