Urho Kekkosella olisi pitänyt olla blogi

Mielipide 4.7.2009 16:00
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Poliitikot ovat osanneet myllyttää toisiaan ennenkin.

Pakko se on myöntää. Niin paljon kuin ”etelän metia” onkin viime aikoina keskustaa ryöpyttänyt, yhtä kovaa tekstiä ei täältäkään sylttytehtaasta ole juuri kuultu.

Siis että puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk) on mätä luuseri, peluri ja läpikiero ihminen.

Tarvittiin kokoomuksen kansanedustaja Hanna-Leena Hemming sanomaan se ääneen. Tai tarkemmin ottaen, kirjoittamaan blogiinsa.

Mutta onko Hemmingin kielenkäyttö niin uutta kuin ensi lukemalta tuntuu?

Pieni vilkaisu historiaan kertoo, että on sitä osattu ennenkin, paremmissakin piireissä.

Esimerkiksi presidentti Urho Kekkonen myllytti milloin ketäkin saatanan tunaria tulikivenkatkuisissa kirjeissään. Kekkosen edeltäjän J.K. Paasikiven taannoin julkaistuista päiväkirjoista selviää, ettei vanha presidentti antanut monille aikalaisilleen senkään vertaa arvoa kuin Hemming Korhoselle.

Ero on vain siinä, että suuri yleisö sai tietää Paasikiven purkauksista vasta vuosikymmenien kuluttua, turvallisesti jälkijunassa.

Jos Urkki tai Juho Kusti olisi aikoinaan pitänyt blogia, se olisi ollut varma hitti.

Hyvä kuitenkin, että tämä mainio varaventtiili on edes nyt poliitikkojen käytössä. Ja erityisen hyvä on, että sitä käytetään niin kuin Hemming ja muutama muukin tekee.

Suomalaisen politiikan läpitunkeva tylsyys johtuu ennen kaikkea poliitikkojen ylikorrektista ja tekopyhästä kielestä, jossa pienikin tölväisy on heti hävytön kunnianloukkaus. Huippuunsa tämä hurskastelu on jalostettu eduskunnassa, missä sellaistakaan politiikan perusasiaa kuin valehtelua ei saa kutsua sen oikealla nimellä.

Yhtä lailla kuin on tärkeää, että asiakirjat ovat julkisia, avoimuuteen kuuluu myös, että poliitikot paljastavat perimmäiset ajatuksensa ja tunteensa. Blogeissa se näyttää onnistuvan parhaiten.

Yksi asia ei kuitenkaan luonnu poliitikoilta verkossakaan: nokkela huumori.

Vaikka blogi olisi kuinka räväkkä, se menettää nopeasti tehonsa, jos teksti on pelkkää totista torvensoittoa. Ajatelkaa kuinka herkullista olisi, jos Hemming ja Korhonen jatkaisivat sanailuaan vaikkapa Winston Churchillin ja Lady Astorin tapaan:

”Jarmo, jos olisin vaimosi, laittaisin kahviisi myrkkyä.”

”Hanna-Leena, jos olisin miehesi, joisin sen.”