Urheilun uutisointi on hanurista

Susan Heikkinen
Mielipide 17.5.2009 16:00

Urheilumittani täyttyi taas viime viikolla. Mitta ei täyttynyt siitä, että taas yksi nuori mies näytti perspuoltaan bussin ikkunasta, vaan siitä, että se saatettiin suuripalstaisesti minunkin tietooni.

Iltapäivälehtien uutiskynnyksen mies ylitti siksi, että hän pelaa työkseen jääkiekkoa. Monen lapsen ja nuoren idoli siis. No nythän ne kaikki piltitkin sen varmasti tietävät, että Niklas Hagman pyllisti urheilutoimittajalle jossain Keski-Euroopassa.

Hagmanin hanurin innoittamana tein koehaun kansallisen uutistoimistomme STT:n uutistarjontaan.
Yhden viikon viihdeuutiset: 22 kappaletta. Kulttuuri 90. Talous ja pörssi 181. Ulkomaat 310. Kotimaa 363.

Urheilu: 741.

Tulosluetteloita oli 331 ja varsinaisia urheilu-uutisia 410. Urheilu on uutistoimistolle niin helppoa kauraa, että hävettää. STT ei halua olla mielipidevaikuttaja, mutta tulee tarjontansa jakaumalla ottaneeksi vahvasti kantaa: kilpaurheilun julkisuus on todella tärkeää.

Rutiininomaisia tulosluetteloita voisi tehtailla luovasti muiltakin elämänalueilta. Kansanedustajat – kuka tänään äänesti mitenkin? Sairaalat – mikä heitti viime viikolla eniten avohoitopotilaita kadulle? Automallit – mitkä yltävät vähimpiin päästöihin?

Urheilu on viihdettä – joskus jumalaista ja joskus hanurista. Ammattiurheilijat ovat ammattiviihdyttäjiä ja urheilu-uutiset viihdeuutisia. Niinpä ”toimitetun” urheilusisällön kuten urheilijoiden rutiinikommenttien saama mediatila on laatuunsa nähden suhteeton. Se ei juuri palvele yleisön tiedonhalua, vaan etupäässä urheilijan ja hänen sponsoriensa näkyvyyttä.

Urheilijat ovat erityisasemassa. Aivan kuin trapetsitaiteilija palaisi sirkusesityksen jälkeen areenalle analysoimaan suoritustaan, tai talkshow-isäntä avautuisi ennen ohjelmaa odotuksistaan. Seela Sella tai Koop Arponen selittelisi näytelmän tai konsertin väliajalla omin sanoin, miltä tuntui ja mitä seuraavaksi ja millaiset fiilikset ja miten kausi muuten on mennyt.

Onhan kilpaurheilulla yleistä merkitystä. Ehkä ihmislajin nuorten yksilöiden fyysiselle kilpailuvietille tarvitaan vaaraton ukkosenjohdin, ettei se purkaudu sotaisuuteen ja aggressioihin. Ja ehkä tämä on yhteiskunnalle niin tärkeää, että urheilulle suotu tyhjäpäinenkin mediatila on aivan kohdallaan?

Keskustelu

Eikös urheilu ole muinainen jäänne ajalta jolloin sotilaiden harjoitteluun kuului kilpajuoksu, keihäänheitto, esteiden yli loikkiminen j.n.e. Se oli toisaalta osa harjoittelua mutta myös psykologista sodankäyntiä eli oman sotavoiman osoittamista. Meitäkin juostiin kiivaasti maailmankartalle. Meillä vielä niinkin myöhään kuin 1930-luvulla se oli hyvin keskeisessä asemassa. Hävityt sodat hieman lievensivät intoa mutta aika-ajoin kissakaulat ottavat asian edelleenkin esille sillä korpisoturin on osattava ja jaksettava hiihtää ja heittää käsikranaatteja. Siihen ei ilmeisesti pullamössöhampurilaisilla syötetty nörtti pysty.

Oman ripauksensa huippu-urheiluun antaa sen soidinmenoluonne. Alphauroskandidaatit siellä yrittävät tehdä toisistaan b-luokan luusereita. Mutta tässä suhteessa kulttuurimme evoluutio on mennyt hassuun suuntaan. Jukka Relander teki tästä taannoin hauskan havainnon: Punaniskaiset olutta kittaavat heteromiehet tuijottavat kun polvihousuiset miehet huitovat kepeillä tai potkivat palloa ja onnistumisien jälkeen halaavat kiihkeasti toisiaan. Sen sijaan homoseksuaalit miehet tuijottavat miltei silmänsä päästä pudottaen vähäpukeisia naisia euroviisuissa.

Ihan oma juttunsa on sitten kaupallistaminen jossa markkinamiehet luovat markkinoita ja rahastavat kaikkialla. Siihen liittynee myös tämä uutisointi jonka kai voisi lukea enemmänkin markkinoinniksi kuin uutisoinniksi. Ja siihen on vielä valjastettu julkinen tiedonvälityspalvelukin ilman, että hyödyn korjaavat siitä mitään maksaisivat.

Leipää ja sirkushuveja.

Itse voi olla käsittelemättä ko. uutisia ja uutisvirtaa.
Omassa absurdiudessaan urheilu on elämää suurempää triviaalinäytelmää….

Ihan hyvä teema SK:n käsiteltäväksi. Silloin tällöin askarruttaa Veikkauksen mahti urheilulelämässä ja sitä kautta luonnollisesti mediassa.Onko niin, että kaikki mitä Veikkaus mediaan toimittaa menee kirkkaasti läpi. Ja kuitenkin, Veikkauksen tehtävä on rahapelit, ei niinkään jalkapallopelit. Vaikea uskoa että Niinistön ehdokkuus liittomme nokkapuhemieheksi olisi ko toimistolle vastemielinen.

Mites tämä naisten rakastama sosiaaliporno eli hömppä/viihde uutiset.Sitäkin roskaa saa lukea yllin kyllin.Ainakin urheilu jossain määrin rehellistä toista ei voi sanoa tästä juorukulttuurista!

Ja lisään vielä,että eihän kukaan nainen ja harva mies tunnusta lukevansa näitä hömppä ja juorujuttuja,mutta aika moni niitä käy lukemassa vaikka ei myönnä.Eihän kukaan lue seiska päivääkään vaikka sitä tilataan kotiin aivan järjettömät määrät.Itse en tiedä ainuttakaan miestä joka tilaa kyseistä lehteä.

Mediassa ovat amatööriyden ihanteet, kohtuus ja ponnistamisen ilo saaneet väistyä. Mutta ihailun kohde on kuitenkin olemassa, tyhjiö on siis täyttynyt: nyt ihaillaan NHL:aa, formulaa ja kansainvälistä jalkapalloa vaikka tuollainen ihailu on valovuosien päässä stiitä toiminnasta, joka pursuaa tuhansissa urheiluseuroissa kautta 338.000 neliökilometrin. Erityisesti lasten ja nuorten , mutta myös aikuisten pallonpeluun perinteessä ja yhdessäolon ilmauksena. ”NHL:t” pyörivät rahan lähtökohdista harvojen hyväksi, yhteisöllinen palloiluperinteemme taas ihmisten tarveperustasta- ihmisten puolesta, ihmisten järjellä. Voisiko median ”hölmöilyssä” on perussyy alhaisiin katsojamäärin erityisesti kai jalkapallossa?

Kuvitteletko, että joku urheilutoimittaja vaivautuisi jonnekin korpikentän reunalle räntäsateeseen katsomaan kun Takahikiän ponnistusveikot heittää kyykkää KC Backwallriver Mighty Badgers:ejä vastaan. Eihän siellä ole edes oluttajoiluakaan, korkeintaan taskulämmintä kotitekoista tai Viron tuliaisia ja nekin on nautittava pusikossa piilossa. On se vallan muuta olla kalustetuissa sisätiloissa kun tarjoilu pelaa sidosryhmille. Ei ole vaikea arvata kumman uralla eteenpäin pyrkivä urheiluzurnalisti valitsee.