Työ ja pääoma eivät erottele ihmisiä niin kuin ennen

Mielipide 19.7.2009 08:00

Miten työtä tekevän pääoman pitäisi jakaa ansionsa niiden kanssa, jotka eivät osallistu tuotantoon, kysyy Teknillisen korkeakoulun professori Paul Lillrank.

Vaikka kapitalismi elää mustimpia hetkiään, vasemmisto ei menestynyt EU-vaaleissa. Vaikka pankkeja sosialisoidaan ja säädellään, luokkataistelun jakolinjat ja arvot eivät palaa vuoden 1968 kapinatunnelmiin.

Vanhan työväenliikkeen aikana kiisteltiin tuotannon lisäarvon jakamisesta työn ja pääoman kesken. Sittemmin on luotu yhteiskuntasopimus ja työmarkkinoille pelisäännöt. Yhteiseksi arvopohjaksi löytyi talouden kasvattaminen yhteistoimin.

Tietotaloudessa työ ja pääoma sulautuvat osaamiseksi ja innovaatioiksi. Opiskelija on osaamispääomaan investoiva kapitalisti, vaikka hän kuluttajana on köyhä. Työ ja pääoma eivät erottele rikkaita ja köyhiä kuin ennen.

Oman edun tavoittelua?

Hyvinvointivaltion laajetessa on syntynyt uusi ristiriita. Miten työtä tekevä pääoma jakaa ansionsa tuotantoon osallistumattomien kanssa? Jakamisen tuska tuotannon sisäisenä konfliktina on muuttunut tuotannon ja kulutuksen, verotettavien ja verottajan väliseksi ristiriidaksi. Arvopohja siirtyy uuden luomisesta olemassa olevan jakamiseen.

Verovaroista kamppailevat erilaiset eturyhmät pyrkien saamaan omalle porukalleen enemmän kuin muille. Oman edun tavoittelua on paha mennä julki julistamaan arvona. Perustelut haetaan kasvun arvoista, niinpä alue- ja sosiaalipoliittinen kulutus esitetään investointeina.

Tasa-arvoajatteluun perustuva rikkaiden ja köyhien vastakkainasettelu joutuu keskiluokkaisessa yhteiskunnassa hakeutumaan superrikkaiden ja syrjäytyneiden ääripäihin. Mutta hyvinvointimenoista vain noin viidennes menee tulonsiirtoina köyhille. Loput ovat siirtoja keskiluokan eri elämänvaiheiden välillä. Tasa-arvolla perustellun jakopolitiikan takaa pilkistää epämiellyttävä holhous.

Ahkeruuden hyve

”Jokaiselle tarpeittensa mukaan” ei sovi arvoksi, sillä ihmisen tarpeet ovat äärettömiä, mutta tuotannon kyvyt rajallisia. Tarpeisiin ei voi vastata, elleivät kyvyt ole käytössä. Anteliaisuutensa vastineeksi valtio voi vaatia kaikkia osallistumaan tai valmistautumaan työelämään kykyjensä mukaan. Vasemmalla kädellä jaetaan, oikealla kuritetaan.

Tuotannon ja vastikkeettoman kulutuksen väliseen ristiriitaan vanha vasemmisto ei saa otetta, koska sen arvomaailmassa työ ja ahkeruus ovat olleet keskeisiä kuten porvarillisessa hyveellisyydessä. Joutenolo voi olla arvo vain niille, jotka uskovat rahan tulevan jaettavaksi riskittä sijoitetun pääoman tuotoista.

Merkittävimmät arvokysymykset aukeavat kuitenkin kulutuksen sisällä. Onko ilmastomuutoksen pysäyttäminen kulutuksen kasvun kanssa riitelevä arvo? Työtä tekevän pääoman arvojen mukaan ongelmiin vastataan innovaatioilla, luodaan ympäristöystävällistä liiketoimintaa. Jakopolitiikan arvojen mukaan ongelmat ratkaistaan rajoittamalla ja säännöstelemällä. Vihervasemmisto ei osaa selittää, miten kasvua rajoittamalla saadaan lisää jaettavaa perustulona.

Jos ristiriitojen sovittamiseen liittyviä arvoja ei pureta auki, vaikeat päätökset tehdään konsensuksen kabineteissa ja toteutus sysätään virkamiehille. Arvokeskustelun sijaan tulee loputon suukopu budjettitalouden vartijoiden ja eturyhmäpoliitikkojen välille.

Paul Lillrank

Kirjoittaja on professori Teknillisessä korkeakoulussa.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.