Tutkijat: Suomalainen koulutus on epäkurantti vientituote

Mielipide 31.1.2010 08:00

Suomalainen peruskoulu – mikä oiva vientivaltti! Kukapa ei ostaisi tuotetta, joka on osoittanut useissa kansainvälisissä kouluvertailututkimuksissa olevansa maailman paras ja jota tullaan ihastelemaan ympäri maailmaa.

Kultakimpaleeseen on iskenyt nyt kyntensä myös Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA. Sen johtaja Risto E. J. Penttilä on ideoinut suomalaisen kansainvälisen koulun, jossa suomalainen peruskoulu laitetaan kansainväliseen muottiin ja tarjotaan englanninkielisenä kaikille halukkaille.

Kärjessä ulkomaille menisi ensin opettajien osaaminen, jota seuraisi suomalaisen koulun muoto rakenteineen, jopa opetussuunnitelmineen ja oppikirjoineen.

Koulutusviennistä näyttää tulleen uusi mantra, jota hoetaan kaikkialla, eikä koulutusviennissä sinänsä mitään pahaa olekaan: asiantuntijuus on aina kulkenut rajojen yli ja kulkee globaalissa maailmassa entistä nopeammin erityisesti ammatillisen koulutuksen piirissä.

Peruskoulutuksen suhteen tilanne on toinen, sillä kysymyksessä ei ole viipaloitava erityisosaaminen, vaan kokonainen järjestelmä, joka perustuu yhteiskuntajärjestelmäämme sen syviä arvoja myöten. Siinä on myös peruskoulumme suurin saavutus – toivo.

Peruskoulun suurin lupaus oli ja on edelleen toivo paremmasta tulevaisuudesta kaikille syntyperään tai sukupuoleen katsomatta. Tästä ei kuitenkaan taida olla myyntivaltiksi?

Peruskoulumme on toki menestys myös tehokkuutensa osalta. Peruskoulun myötä oppiaineiden osaamisen arvioinnista tuli koulun keskeinen tehtävä. Se on johtanut tilanteeseen, jossa peruskoulunsa päättävät nuoret tietävät valtavan määrän eri asioita.

Tieto ei kuitenkaan välttämättä ole jäsentynyttä ja ymmärrettyä, vaan pirstalemaista ja muistinvaraista. Se heijastaa osaltaan peruskoulun ja yhteiskunnan nykytilaa, jossa kokonaisuutta on entistä vaikeampi hahmottaa.

Koulumme varjopuolet ovat hyvin selvillä. Oppimisen oheistuotteena suomalainen koulu saa oppilaissaan aikaan viihtymättömyyttä ja väsymystä, jopa uupumusta. Koulukiusaaminen osoittaa, että se on monelle myös turvaton paikka.

Lisäksi koulua leimaa alituinen kiireen tuntu: monen oppilaan kokemus on, että opettajalla on vähän aikaa oppilaille.

Oppilaan mahdollisuudet koulussa vaikuttamiseen ovat kapeat ja osallistumiskulttuuri olematonta, vaikka oppilaskuntatyöllä niitä pyritäänkin elvyttämään. Samoihin ilmiöihin törmäämme muilla kouluasteilla aina korkeakouluja myöten.

Oman erinomaisuuden harhaan uppoaminen tuntuu tässä tilanteessa merkilliseltä. Sen sijaan, että järjestelmää viedään ulkomaille, tulisi voimavaroja suunnata sen kehittämiseen ja reagoida koulun syviin ongelmiin. Ne vaativat koulun perusteiden ruotimista, eivät pelkästään kosmeettisia projekteja koulunkäynnin lomaan.

Viimeistään nyt, kun peruskoulusta ollaan tekemässä tuotetta, joka on ehkäpä hyvinkin pian jo markkinointivaiheessa, olisi syytä kysyä: mitä viedään, millä ehdoilla ja millaisin seurauksin? Pienenä maana Suomen on ilman muuta huolehdittava kilpailukyvystään maailman markkinoilla.

Ehkä Risto E. J. Penttilä on niin ovela, että Suomen kilpailukyvyn varmistamiseksi vie ulkomaille epäkurantin tuotteen täysin tieten. Näin muiden maidenkin oppilaat väsyvät ja heidän kilpailukykynsä tulevaisuudessa heikkenee. Kyteekö vientituotteessamme näin suomalaisen imperialismin siemen?

Teksti Matti Rautiainen ja Pekka Räihä
Kirjoittajat toimivat tutkijoina ja opettajankouluttajina Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella.