Tornitalosta jää pitkä varjo – kuinka käy Helsingin ranta-alueiden?

Mielipide 12.6.2011 08:00

Itämeren helmemme ottaa parhaillaan huimia harppauksia, kun Helsingin ranta-alueita rakennetaan uuteen uskoon sekä idässä että lännessä. Asun itse idässä ja haaveenani on ollut rantaa pitkin kulkeva polkupyöräreitti Viikistä Kalasataman kautta Kauppatorille. Kuvittelin, että kaupungin itärannalle nousee hauska matalien kerrostalojen ja meren rantaan rakennettujen pienempien talojen asuntoalueketju, jossa versoo myös monenlaista kaupunkielämää kahviloineen ja pienine puoteineen.

Nyt tämä visio näyttää saaneen uudet mittasuhteet. Kalasatamaan on suunnitteilla Helsingin ”Manhattan”. Kalasataman metroaseman viereen Itäväylän päälle aiotaan rakentaa kahdeksan tornitaloa, joista korkeimmat kohoavat yli 120 metrin korkeuteen. Kerroksia on matalimmissa 20 ja korkeimmissa 33. Keskuksesta tulee kaksi kertaa Kampin kokoinen, ja sen yhteyteen tulee liiketiloja saman verran kuin Kampissa.

Kaikki kunnia tornitaloille, mutta luulen kyllä, että Manhattanin sijaan olisi rehellisempää puhua Merihaka Kakkosesta. Tornien varjot ovat pitkät ja muuttavat alueen mittakaavaa niin, että Merihaka näyttää pieneltä taloryppäältä. Talojen juurelle tuskin syntyy mitään kovin elävää. Ylimmissä kerroksissa ihaillaan horisonttia, mutta alhaalla on tarjolla nurmikkoa ja ei-kenenkään maata. Kaupunkielämä on sitä, että ylimmistä kerroksista hurautetaan hissillä maan alla oleviin marketteihin tai ketjuliikkeiden kansoittamaan ostoskeskukseen.

Elävän kaupungin rakentaminen on vaikeaa. Kalasatamaa odotellessa voi käydä katsomassa viereistä Arabianrantaa, jonka on tarkoitus olla elävän kaupungin mallikappale. Korttelimaiset sisäpihat toimivat hyvin lasten leikkipaikkoina, mutta muuten elävyyttä on aika vähän. Sinnittelevän elintarvikekioskin hoitaja valittaa, että alue on päivisin ja myös viikonloppuisia kuollut.

Ranta on avonainen nurmikenttä, johon on istutettu koivuja sotilaallisiin falangeihin. Kesän edetessä se on trendikkäästi ”luonnonmukaista” rantaniittyä, eli puskee kaikenlaista heinää ja polvenkorkuista kukkaa niin, että heinäaikaan allergikon kannattaa mennä maalle.

Mutta missään ei ole kahvilaa tai ravintolaa eikä missään saa suojaa auringon paahteelta. Rannalla ei ole myöskään laitureita, veneitä, kanootteja tai melontakerhoja. Yhdessä talossa yritettiin saada talon yhteiselle soutuveneelle paikka, mutta kaupunki ilmoitti, ettei se ole mahdollista. Kaupunginosaan on kustannettu taidetta, mutta yhtä hyvin siellä voisi olla pergoloita tai syreenipuskia, joiden varjossa voisi istua lukemassa. Tai muutama grillipaikka, jossa olisi penkit ja pöytä niin, että sinne voisi tuoda vaikka oman grillin.

Rantaa suunnitellut kaupungin suunnittelija kuvasi aluetta niin, että rannassa on kolme selkeää puhdasta vaakalinjaa: talorivistö, rantakaistale ja meri. Ne eivät ilmeisesti salli häiritseviä elementtejä, joita ihmiselämä aina tuo tullessaan.

Miksi me emme enää osaa rakentaa kaupunkia? Vanhan kantakaupungin rannat ovat täynnä ihmisiä ja elämää. Ullanlinna on aivan tukossa, vaikka siellä ei ole tornitaloja, kadut ovat kapeita, ja pikku puoteja ja ravintoloita riittää joka kulmalle. Ihmisiä on aina kadulla, ja he näyttävät viihtyvän siellä hyvin. Töölössä rannalla on ravintoloita ja kahviloita, suosituin on pieni punainen tupa, joka on yleensä täynnä.

Meidän jälkemme näkyy ja tuntuu pitkään Helsingissä ydinkeskustaa myöten. Rannoilla hallitsevat hiljaiset asuntokorttelit ja Töölönlahti tykitetään täyteen tummia lasikuutioita, joiden väliin jätetään tuulitunneleita ihmisten kuljettavaksi. Taisi olla Arkkitehti-lehden päätoimittaja, joka summasi visionsa niin, että hän haluaisi Töölönlahdelle julkisia rakennuksia, jotka seisovat luonnon keskellä. Hän taitaa edustaa kaupunkisuunnittelua hallitsevaa arkkitehtien ja rakennuttajien unelmaa, jossa vihreä luonto saa taustoittaa komeaa rakennusta. Siitä ei puutu kuin yksi pieni juttu, ne ihmiset.