Toimittajat Olga Derkach ja Vladislav Bykov: Venäläiset eivät ymmärrä yksityisyyden suojaa

Mielipide 26.1.2013 16:00

Miksi Venäjällä uskotaan suoranaista pötyä – kuten sellaista, että Suomessa on otettu huostaan 16 000 venäläistä lasta, kun Suomessa on venäläisiä asukkaita vain 50 000 henkeä?

Kuvitus Outi Kainiemi.

Tuttavamme asuu pienessä venäläisessä kaupungissa, mutta hänen kaksi lapsenlastaan Suomessa. Ystävämme on kyllästynyt kuulemaan osanoton ilmauksia samoin kuin vaatimuksia hakea lapsenlapset välittömästi Venäjälle.

Venäjällä Suomea koskevista uutisista eniten kiinnostusta herättävät skandaalit. Mieltymys skandaaleihin selittyy myyvyydellä. Vaikeampi on ymmärtää toimittajien ammattitaidottomuutta: tiedot jätetään tarkistamatta ja esitetään asiattomia kommentteja. Toki nekin voidaan selittää: suomalaisilta on vaikea saada kommentteja muulloin kuin virka-aikana, eivätkä kaikki venäläiset toimittajat liioin osaa englantia.

Venäjää osaavia kommentoijia on Suomessa vähän, eivätkä venäläiset toimittajat heitä tunne. Näistä asioista keskusteltiin Helsingissä joulukuussa suomalais-venäläisessä toimittajatapaamisessa. Samalla etsittiin perussyitä ymmärtämättömyyden kuiluihin ja tapoja niiden ylittämiseen.

Puheenvuoroissa tuli esiin myös näkemys, ettei Venäjän ja Suomen välillä ole vain valtiollista rajaa vaan myös henkinen, kulttuurinen ja historiallinen raja. Neljän Suomessa asutun vuoden jälkeen olemme sitä mieltä, että maiden asukkailla on myös paljon yhteisiä piirteitä.

Venäläisten uskoa Suomesta levitettävään pötyyn voi selittää monilla tekijöillä. Pohjalla vaikuttaa Aleksanteri I:n lupaus, ettei Suomeen tullut maaorjuutta, kun Suomi liitettiin suurruhtinaskuntana Venäjään. Venäjällä on kulunut jo yli 150 vuotta maaorjuuden poistamisesta. Kirjailija Anton Tšehov neuvoi karistamaan orjuuden kuin vesipisaran, mutta se ei kaikilta onnistu. Orjalla ja vapaalla ihmisellä on erilainen asenne informaatioon.

Neuvostoliitossa valtakoneistolla oli mediamonopoli, joka totutti ihmiset luottamaan sokeasti lehtiin ja televisioon. Niissä asiat esitettiin vain yhdestä näkökulmasta. Asetelma on edelleen paljolti sama, sillä Venäjällä on vähän riippumatonta mediaa.

Pääasiallinen tietolähde suurimmalle osalle venäläisiä ovat valtiolliset televisiokanavat. Niiden kautta saadun tiedon luotettavuuden tarkistaminen ei tule mieleenkään enemmistölle. Jokaiseen välitettyyn tietoon uskotaan varauksettomasti.

Monipuoliseen mediaan tottuneen suomalaisen on vaikea kuvitella, että enemmistö venäläisistä on näin kapean tietokanavan varassa. Tilanne pitää kuitenkin ottaa huomioon.

Viime vuosina on voimistettu valtiollista propagandaa, jonka tavoitteena on ylistää Venäjää ja sen omaa erityistä tietä. Samalla vastustetaan ”ulkomaalaisia arvoja” ja rakennetaan mielikuvaa Venäjää ympäröivistä vihollisista. Silloin mitä tahansa ulkomailta tulevaa pidetään vihamielisenä. Tämä ilmiö liittyy suurelta osin neuvostovallan perintöön.

Entä missä on kriittinen ajattelu, kyky ajatella itsenäisesti ja tehdä johtopäätöksiä, kysyy suomalainen. Vastassa on jälleen historiallinen kokemus. Venäjän asukkaiden puolesta kaiken on päättänyt ensin tsaari ja sitten Neuvostoliiton kommunistisen puoleen keskuskomitea tai joku muu päällikkö.

Toinen ongelma on siinä, että koulutus Neuvostoliitossa ja yhä Venäjällä on perinteisesti painottanut tiedon ulkoa oppimista eikä itsenäisten ratkaisujen löytämistä. Kouluissa ei arvosteta itsenäisiä päätelmiä vaan oppikirjan ja opettajan mielipiteiden ”oikeaa” toistamista. Lisäksi verrattuna Suomeen oppilaat kirjoittavat paljon vähemmän erilaisia esseitä, joiden valmistelu kehittää itsenäistä ja kriittistä ajattelua.

Venäläisten uskoa huonoihin uutisiin Suomesta ja muistakin vieraista maista selittää vielä suhtautuminen lakeihin. Suomessa enemmistö on lainkuuliaista ja luottaa poliisiin ja oikeuslaitokseen, mutta Venäjällä kaikki on toisin.

Suositussa venäläisessä sanalaskussa lakia verrataan hevosvaljakkoon: mihin aisaa käännät, sinne myös pääset. Valitettavasti Venäjällä luotetaan vain vähän oikeuslaitokseen eikä lainkuuliaisuus ole aina normina. Siksi myös poliisia ja sosiaalitointa arvioidaan Venäjällä ja Suomessa eri tavoin: suomalaiset luottavat valtaan, venäläiset epäilevät omavaltaisuutta.

Lisäksi venäläisten ja suomalaisten mentaliteetissa on olennainen ero suhtautumisessa yksityiselämään. Venäjällä on aina eletty yhteisöllisesti, suomalaiset eivät ole koskaan olleet kolhooseissa. Niinpä Venäjällä on totuttu tuntemaan naapureiden asiat. Neuvostoliitossa työntekijöiden yksityisasioita käsiteltiin toverituomioistumissa.

Venäläiset eivät yksinkertaisesti kykene ymmärtämään, mikseivät viranomaiset paljasta syitä, joiden vuoksi lapsia erotetaan vanhemmista. Jos vanhemmat ovat juoppoja, sanokaa se. Kyllä me ymmärrämme silloin!

Suomalaisten yksityiselämää turvaavat lait ja perinteet ovat venäläisille käsittämättömiä. Suomessa yksityisyyttä suojataan lapsuudesta lähtien, Venäjällä sitä vastaan rikotaan. Suomessa todistukset jaetaan salaisina. Venäjällä lasten saavutuksia ja rikkomuksia käsitellään kokouksissa, joissa ovat paikalla myös kaikkien vanhemmat. Keskivertovenäläisen on mahdotonta ymmärtää yksityisyyden suojaa.

Väärän tiedon torjumiseksi suomalaisten on vain selitettävä ja esiteltävä nykyistä eurooppalaista elämänmuotoa ja vakuutettava, että voimassa ovat yhteiset demokraattiset ja kristilliset arvot.

Teksti Olga Derkach ja Vladislav Bykov.

Kirjoittajat ovat Moskovan kirjailijaliiton ja kansainvälisen toimittajaliiton jäseniä. He asuvat Suomessa ja tekevät yhteistyötä venäläisen median kanssa. Heillä on palsta Novaja gazeta -lehdessä. Kirjoituksen on suomentanut Anne Kuorsalo.