Tiivis rakentaminen on viisasta pääkaupunkiseudulla

Mielipide 4.2.2012 09:01
Kirjoittaja Osmo Soininvaara on tietokirjailija, luennoija ja Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja (vihr).
symbolinen piirros lähiörakentamisesta Kuvitus Outi Kainiemi.

Uudenmaan asukasluvun arvioidaan nousevan yli 400 000 asukkaalla vuoteen 2035 mennessä. Tästä puolet tulee syntyvyydestä, kolmannes maahanmuutosta ja kuudennes muutosta muualta Suomesta. On helppo ennustaa kaupungistumisen jatkuvan, sillä Suomi on EU:n maaseutuvaltaisin maa. Helsingin seudulle muuttaisi asukkaita enemmän ja nopeammin, jos olisi asuntoja joihin muuttaa. Muuttopaine näkyy asuntojen hinnoissa.

Koska vielä asumisväljyyskin jatkanee kasvuaan, tarvitaan Helsingin seudulle parissa vuosikymmenessä lisää asuntoja saman verran kuin niitä on nyt Helsingin kaupungin alueella. Pienemmistäkin asioista Suomessa väitellään kuin siitä, mihin tällainen määrä rakentamista sijoittuu.

Jostain syystä yhdyskuntarakenne nousee keskusteluun vasta kun oma lähivirkistysalue on uhattuna. Aika pienellä melulla on valmisteltu maakuntakaavaa, jonka ainakin pitäisi ohjata tulevaa rakentamista.

Helsingin seudun yhdyskuntarakenne on pahasti hajonnut. Maata kyllä riittäisi tuhlattavaksi, mutta laajalle levinnyt kaupunki toimii huonosti. Se tekee asumisesta kalliimpaa sekä lähellä keskustaa että kauempana. Liikkuminen paikasta toiseen vaatii paljon aikaa, bensaa ja rahaa sekä asfaltilla peitettyä maata. Helsingin seudulla käytetään ihmisten liikuttamiseen paikasta toiseen kaksinkertaisesti energiaa tavanomaisiin eurooppalaisiin kaupunkeihin verrattuna.

Huono kaupunkirakenne on myös elinkeinopoliittinen ongelma. Palveluelinkeinot eivät menesty, kun asukkaiden lähellä on vähän palveluja ja palveluyrittäjän lähellä on vähän asukkaita.

Kaupunkiseutujen kilpailukykyä koskevat tutkimukset osoittavat, että suuret ja monipuoliset työmarkkina-alueet menestyvät maailmalla paremmin kuin pienet. Osaamiseen perustuvassa yritystoiminnassa tarvitaan paljon erikoistunutta osaamista pienellä alueella tiiviissä kanssakäymisessä keskenään. Se on mahdollista vain, jos väkeä on paljon.

Helsingin seudun miljoona asukasta on kansainvälisiin kilpailijoihin verrattuna vähän. Pienuuden haittaa pahentaa hajaantunut yhdyskuntarakenne. Vähäinen joukko on vielä kaukana toisistaan.

Ihmisten asuintoiveista saadaan kyselytutkimuksissa ristiriitaisia tietoja. Enemmistö haluaisi asua väljällä omakotitontilla, mutta toisaalta lähellä kaikkea. Asuntojen hinnat antavat realistisemman kuvan asumistoiveista. Varmaankin sitä, mistä ollaan valmiit maksamaan enemmän, halutaan enemmän.

Emme tee mitään tiedolla, kuinka moni haluaisi asua Töölössä, mutta asuntojen hinnat kertovat, että useampi haluaisi kuin pystyy. Töölömäistä asumista kannattaa siis rakentaa lisää – ja rakennetaankin.

Asumisen kalleus ajaa ihmisiä muuttamaan Helsingistä kehyskuntiin. Väite johtaa harhaan. Joidenkin on muutettava kehyskuntiin, koska lähempänä ei ole tarpeeksi asuntoja. Hinta ei synnytä muuttajien virtaa vaan valikoi, ketkä joutuvat muuttamaan kauas. Asumisen hintaa säännöstelemällä ei tulisi lisää tilaa. Helsinkiin mahtuisi vähemmän väkeä, jos ihmisillä olisi varaa asua väljemmin.

Toki jotkut haluavat aidosti asua kaukana kehyskunnissa, mutta hinnat paljastavat, että lähemmäs olisi tulijoita, jos mahtuisi. Helsinkiin ja muille keskeisille paikoille pitäisi siis rakentaa lisää.

Monessa eurooppalaisessa kaupungissa lähes kaikki rakentaminen keskitetään raideyhteyksien varaan. Näin tehdään esimerkiksi Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa. Jos näin tehtäisiin Helsingin seudulla, tarvittaisiin raiteita, ja niiden rakentaminen maksaa. Kyse olisi miljardeista. Voi kuulostaa paljolta, mutta se on vähän.

Kaavailtu asuntotuotanto maksaa suunnilleen 50 miljardia. Tähän verrattuna raideinvestoinnit olisivat pikkurahaa, noin 100 euroa asuinneliötä kohden. Pelkästään velvoite rakentaa pysäköintipaikkoja nostaa asuntojen hintaa kantakaupungissa 500 eurolla asuinneliötä kohden.

Ellei rakenneta raiteita, pitää investoida moottoriteihin, ja se on vielä kalliimpaa. Helsingissä aiotaan upottaa pelkästään kahteen Itäväylän risteykseen neljännesmiljardi euroa.

Raiteitten äärelle keskittämisen esteenä ei ole raha vaan kateus. Se syrjisi maanomistajia, joiden maat eivät ole raiteiden ulottuvissa. Jokainen kunta pitää kasvavaa asukaslukua tavoitteenaan, eivätkä raiteet yllä joka kuntaan.

Tasapuolisuus on huono lähtökohta kaavoitukselle. Maanomistajien haaveilemissa myyntivoitoissa on kyse pikkurahoista verrattuna huonon yhdyskuntarakenteen tuottamiin haittoihin. Asumista ei pidä sirotella ympäriinsä tasapuolisuuden nimissä. On toisaalta kohtuullista, että ne onnenpekat, joiden pellon arvo satakertaistuu uuden ratayhteyden ansioista, osallistuvat raiteiden rakentamiseen rakennusmaamaksulla.

Mitään jättimäisiä raideinvestointeja ei edes tarvita. Maakuntakaavan laatijoilla on erikoinen pulma. Muuttajia tarvittaisiin vielä paljon enemmän täyttämään maanomistajien ja kuntien haaveet uusista asuinalueista.

Kuntien välisen tasapuolisuuden varjelu on johtamassa sellaiseen järjettömyyteen, ettei edes jo valmiiden tai rakenteilla olevien raiteiden varrelle voida osoittaa riittävää asutusta, koska silloin asukkaita ei riittäisi rataverkon ulkopuolisiin kuntiin. Eihän tämä noin voi olla!

Haluavatko kaikki asua raideliikenteen varrella? Eivät kaikki, mutta tarpeeksi moni haluaa. Raideyhteys ei tarkoita kerrostaloslummia. Myös Kauniainen on rakentunut aseman ympärille.

Kansalaisten toiveen pientalosta keskeisellä paikalla voi toteuttaa junaan, metroon tai pikaratikkaan nojaavassa puutarhakaupungissa, jossa kaikilla on kävelymatka kauppaan, kouluun ja asemalle. Tämä ei mahdollista puolen hehtaarin tontteja, mutta tulijoita riittää keskieurooppalaistyyppisille pientaloalueille aivan tarpeeksi.

Hinnat paljastavat, että tarvitsemme toisaalta lisää kantakaupunkimaista asumista ja toisaalta kohtalaisen hyvillä paikoilla lähellä palveluja sijaitsevia pientaloalueita.

Emme tarvitse kerrostalolähiöitä emmekä irrallisia omakotilämpäreitä keskellä savipeltoja. Huonoa ei kannata rakentaa vain, jotta se olisi halpaa. Kun rakennetaan hyvää mutta tarpeeksi, hyvä asuminen on kaikkien ulottuvilla.