Skuupin tie kirjahyllylle

Kolumni: Tietokirjalle sallitaan enemmän kuin journalismille, kirjoittaa Tiina Raevaara.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tiina Raevaara
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tietokirjat ovat olleet viime aikoina paljon otsikoissa. Viimeisimpänä tietokirjallisuudelle on tuonut näkyvyyttä toimittaja Michael Wolffin kirja Fire and Fury, joka penkoo Donald Trumpin sisäpiirin skismoja ja tietä presidentiksi.

Wolffin kirja edustaa samaa ilmiötä, johon Suomessa törmää nykyään usein: toimittajat kirjoittavat kirjoja poliittisesta tai yhteiskunnallisesta aiheesta, josta he ovat ehtineet jo tehdä runsaasti journalistisia juttuja.

Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon sai marraskuussa 2017 Lauri Nurmi, joka oli skuupannut Lännen Median lehdissä perussuomalaisten hajoamisen ja siihen johtaneet tapahtumat. Ennen palkintoaan Nurmi ehti kirjoittaa asiasta myös kirjan, Perussuomalaisten hajoamisen historian.

Talvivaaraa seuranneiden toimittajien käsistä syntyi useakin kirja. Helsingin Sanomien rikostoimittajien Minna Passin ja Susanna Reinbothin kirja Keisari Aarnio kertoo sitä samaa tarinaa, jota Passi ja Reinboth ovat jo kirjoittaneet lehden sivuilla.