Taloustieteilijät ovat huonoja valistajia

Jos ekonomistit ovat oikeassa, kansalaisten vastustus on järjetöntä, kirjoittaa Juhana Vartiainen.
Mielipide 21.2.2014 04:30
Juhana Vartiainen - avatar
Kirjoittaja on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtaja.

Useimmissa Euroopan maissa käydään ikuista ja hedelmätöntä dialogia taloustieteilijöiden ja päättäjien välillä.

Taloustieteilijät esittävät mielestään hyvin perusteltuja rakenneuudistuksia, joilla kansantalouden tuotanto ja työllisyys saataisiin pysyvästi korkeammalle. Päättäjät, etujärjestöt ja kansalaiset puolestaan torjuvat uudistukset poliittisesti mahdottomina, joko vaieten ne kuoliaaksi tai luonnehtien niitä kansalaisten kohtuuttomaksi kiusaamiseksi.

Tuore esimerkki ekonomistien vakiosuositusten värisuorasta on luettavissa OECD:n Suomea koskevasta maaraportista, joka julkistettiin 12. helmikuuta. Siitä löytyy tuttuja ja viisaita ohjeita eläkeiän nostosta, kiinteistöveron korotuksesta ja ikääntyneiden työttömyysturvan lisäpäivien poistamisesta.