Vartiainen: Elämä oman markan kanssa ei olisi helpompaa

Kurinalaisuutta tarvitaan sekä eurossa että sen ulkopuolella, kirjoittaa Juhana Vartiainen.

Profiilikuva
Euro
Teksti
Juhana Vartiainen
Kirjoittaja on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen kansantalous mataa taantumassa jo seitsemättä vuotta.

Taloustilanteen sur-keus on saanut monet etsimään syntipukkeja.

Kansan parissa on yleistynyt käsitys, jonka mukaan meillä menisi ratkaisevasti paremmin, jos emme olisi lähteneet mukaan euroyhteistyöhön. Näkemys sai hiljattain lisäpontta arvostetun ruotsalaisen kansantaloustieteilijän, professori Lars Calmforsin kirjoituksesta Dagens Nyheterissä (27.2.2014).

Calmforsin mukaan Suomen talous kasvaisi nyt nopeammin, jos olisimme säilyttäneet oman markan: teollisuutemme vaikeudet johtaisivat markan hinnoitteluun aiempaa heikommalle tasolle, ja teollisuuden kilpailukyky olisi parempi.

Calmforsin näkemyksessä on palanen totuutta. Suomea on kohdannut ”epäsymmetrinen häiriö”, siinä mielessä että sekä Nokia että metsä-teollisuus ovat kriisissä. Juuri tällaista tilannetta varten oma valuutta voi olla hyödyllinen.