Syyrian Assadin henkivakuutus - joukkotuhoaseet

Profiilikuva
Bashar al-Assad
Teksti
Jaakko Iloniemi
Kirjoittaja on ministeri
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Miksi oli mahdollista koota suuri liittokunta kukistamaan Libyan diktaattori Muammar Gaddafi, mutta samaan ei kyetä häntä paljon verisemmän diktaattorin, Syyrian Bashar al-Assadin osalta? Jos sota joskus on oikeutettu, niin varmaan silloin, kun sillä kukistetaan omaa kansaansa murhaava diktaattori.

Libyan ja Syyrian tilanteissa on sekä samankaltaisuuksia että eroja. Kansainvälisen oikeuden kannalta olennainen ero on siinä, Libyan operaatiolla oli YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus. Tosin siitä on paljon kiistelty, käytettiinkö voimakeinoja enemmän kuin mihin oli oikeutus. Virallinen tavoite oli siviiliväestön suojaaminen. Todellisuudessa pyrittiin syöksemään Gaddafi vallasta. Se onnistui.

Politiikka ei kuitenkaan ole juridiikkaa. Kun vedotaan juridisiin, kansainvälisoikeudellisiin argumentteihin, takana on useimmiten poliittinen syy. Niin tässäkin. Venäjä ja Kiina perustelevat kielteistä suhtautumista Assadin hallinnon tuomitsemiseen sillä, että kyseessä olisi Syyrian sisäisiin asioihin puuttuminen. Kiinalla lienee mielessä omat huolensa Tiibetissä, Venäjällä Tšetšeniassa.

Neuvostoliitolla on ollut aikoinaan hyvin vahva asema Egyptistä Iraniin. Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto miehitti Iranin pohjoisosia. Irakissa Neuvostoliitto aseisti Saddam Husseinin armeijan ja tuki sitä sen sotiessa Iranin kanssa 1980-luvulla. Egyptissä toimi arviolta 30 000 neuvostoarmeijan sotilasta “neuvonantajina”. Sieltä heidät karkotettiin neljäkymmentä vuotta sitten.

Venäjän vahva asema Irakissa päättyi Saddam Husseinin kukistamiseen. Ystävistä jäljellä on enää Syyria. Se on myöntänyt Venäjälle oikeuden pitää rannikollaan Tartusissa vähäistä, mutta symbolisesti tärkeää laivastoasemaa. Näin Venäjä voi korostaa läsnäoloaan myös Välimeren alueella. Tartus on Venäjän viimeinen entisen Neuvostoliiton alueen ulkopuolella oleva sotilastukikohta.

Syyrian johtoportaasta suuri osa on saanut koulutuksensa Neuvostoliitossa tai Venäjällä. Henkilösuhteet, myös avioliitot, ovat vahva side, joka yhdistää Syyriaa ja Venäjää. Sekin selittää osaltaan Venäjän haluttomuuden tuomita Syyrian valtaa pitävät. Lisäksi Venäjä haluaa osoittaa, että maailmanpolitiikan suuria kysymyksiä ei ratkaista ilman sen myötävaikutusta.

Libyan diktaattori Gaddafi oli aloittanut ydinaseohjelman, mutta hän luopui siitä. Syyrialla ei ole tiettävästi ydinaseita, mutta sillä on toisenlaisia joukkotuhoaseita, kemiallisia, kuten taistelukaasuja. Gaddafilla ei ollut keinoja uhata rauhaan pakottajia joukkotuhoasein, Syyrialla on. Se vähentää merkittävästi mahdollisuuksia toimia Assadia vastaan vähin tappioin.

Joukkotuhoaseiden hankkiminen on diktaattorien paras henkivakuutus. Tämä pätee Pohjois-Koreasta Syyriaan. Saddam Hussein ei saanut koskaan valmiiksi omaa ydinaseohjelmaansa. Hän päätyi hirsipuuhun. Gaddafi tapettiin viemäriin. Tällaiset kohtalot saavat diktaattorit turvautumaan mihin keinoihin hyvänsä säilyttääkseen asemansa – ja henkensä. Diktaattorin ympärillä on myös laaja piiri, jonka oma kohtalo on tiiviisti sidottu diktaattorin kohtaloon, ja he taistelevat katkeraan loppuun saakka. Kun kokonainen laaja väestöryhmä – Syyriassa alaviitit – samastetaan vallanpitäjiin, vaarana on hirmuinen etninen puhdistus.

Ei siis ole ihme, että Assad joukkoineen käy katkeraa ja julmaa taistelua maansa kumouksellisia vastaan. Myös hallinnon viholliset ovat saaneet suuret joukot liikkeelle diktaattoria kukistamaan. Muu maailma seuraa sivusta päivitellen mutta voimattomana. Assadin henkivakuutus toimii. Muut diktaattorit ottavat siitä varmaan opikseen.