Susan Heikkinen: Ketä tällä viikolla autettaisiin?

Mielipide 13.4.2009 13:00
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Kun taantuma tuli, palasi tiedotusvälineiden ideointipalavereihin myös työttömyys. Siis mistä asialle kasvot? Ovatko leipäjonot jo aiheena passé? Entä työttömien yhdistykset? Etsittäisiinkö oma seurantatyötön?

Aamulehden Asiat-liite on aloittanut uuden Valmiina hommiin -palstan. Toimitus valitsee hakijoiden joukosta julkisuuteen valmiita työttömiä ja tekee heistä ilmaiset kokosivun työnhakuilmoitukset. Ja aika moni hyötyy: oriveteläinen kengäntekijä voi hyvinkin saada työpaikan tai liikekumppanin, työnantaja tarvitsemansa työntekijän ja lehti myönteistä mainetta yhteisöllisenä hyväntekijänä. Joku lukijakin saattaa saada avartavan oivalluksen tai yhteiskunnallisen herätyksen: tuollaisia ihan tavallisia yritteliäitä ihmisiähän ne työttömätkin ovat.

Hienoa, kuten julkiset hyvät teot aina pinnalta katsoen ovat.

Monet tiedotusvälineet sponsoroivat hyviksi katsomiaan hankkeita, järjestävät seminaareja ja niin edelleen. On kuitenkin eri asia valjastaa hyväntekeväisyyteen ammattijournalistien työtä ja omaa palstatilaa.

Aamulehden toimitus valitsee, kuka palstalle pääsee työntekijyyttään myymään, ja se on iso valta. Kuinka valita lehteen pääsevä työnhakija journalistisin kriteerein? Antaako journalistinen ammattitaito valmiudet valita, ketä tällä viikolla autetaan työllistymään?

Kun media ottaa sisältönsä kautta aktiivisen roolin yhteisön hyväntekijänä (kulkukoiralle koti, työttömälle töitä, yksinäiselle ystävä, maajussille morsian), se astuu harmaalle alueelle, jossa ammattialan omaa eettistä pohjaa on vaikea soveltaa. Työnhaku on pohjimmiltaan hakijan hyvien puolien esittelyä, journalismi taas pyrkii kertomaan olennaisia ja tosia asioita.

Toivottavasti uusi palsta ei ole oire siitä, että tulevaisuudessa työnsaanti ja pärjääminen elämässä vaatii vastentahtoisiltakin alistumista julkisuuteen. Toisin kuin tosi-tv-hypetyksestä voisi päätellä, kaikki eivät suinkaan sitä halua.

On iloista, jos kengäntekijä saa lehtijutun ansiosta töitä. Rohkea rokan syö. Mutta en tiedä, onko valmius astua työnhaussa mediajulkisuuteen sen kaltaista rohkeutta, jota kaikilta haluamme vaatia.

Ai niin, ottaisikohan Aamulehti palstalleen Iltalehdestä pois potkitun työttömän toimittajan? Kun samaa konserniakin ovat.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.