Suomi voi vaikuttaa: EU-hankkeisiin puututtava ajoissa

Eduskuntaryhmien EU-voimavaroja tulee kiireesti lisätä, vaatii Esko-Juhani Tennilä.

EU

Perussuomalaisten vaalivoitossa eduskuntavaaleissa purkautui pitkään latautunut protesti. Protestimieltä on nostattanut eriarvoisuuden jyrkkä kasvu parinkymmenen viime vuoden aikana noin miljoonan suomalaisen jäätyä tulonjaossa mopen osalle. Protestihenkeä on lisännyt myös EU:n vääräksi koettu kehityssuunta kohti pikku hiljaa tiivistyvää federaatiota. Kiviniemen hallituksen valmius olla mukana pelastamassa myös EU:n kriisimaita rahoittaneita pankkeja oli jo liikaa.

Miksi protesti ei osunut vasemmistoon? Siksi että eriarvoisuuden lisäämistä on vauhdittanut eniten Lipposen ykköshallitus. Pääosa vasemmiston johtajista on kannattanut myös Brysselin vallan lisäämistä. Viimeisin iso askel tällä tielle otettiin 2008, kun eduskunnassa laajalla enemmistöllä hyväksyttiin Lissabonin sopimus (perustuslaki). Sen ydin on siirtyminen yksimielisyyspäätöksistä yhä laajemmin jäsenmaiden valtaa kaventaviin määräenemmistöpäätöksiin.

Vasemmalla oltiin pitkään siinä uskossa, että EU edistää työväenliikkeen tavoitteita. Näissä toiveissa on kuitenkin petytty. Kun 27 maan unionissa parissakymmenessä maassa on oikeistojohto, se näkyy EU:n markkinahenkisissä linjauksissa. Niissä korostuu erityisesti kilpailuttaminen, joka väistämättä tuo mukanaan yksityistämistä. Työntekijöitä närästää etenkin EU:n perusperiaatteisiin kuuluvan työvoiman vapaan liikkumisen tuottama halpatyövoiman vyöry yli rajojen.

Finanssikriisin seurauksena EU on jälleen lisäämässä valtaansa ottamalla jäsenvaltioiden budjetit komission ennakkokäsittelyyn. Kilpailukykypakettia koskevassa luonnoksessa EU-johtajat puolestaan esittävät muun muassa eläkeiän nostoa ja paikallista sopimista.

Nämä työelämälinjaukset ovat hermostuttaneet EU:hun aiemmin myötämielellä suhtautuneet ay-johtajat. Euroopan ay-liikkeen pääsihteerinä pitkään toiminut britti John Monks toteaa, että ”nyt olemme keskellä täysimittaista ideologista taistelua, jossa komissio edustaa kalvinistista, uusliberalistista kurjistamismallia”. Myös STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää on tympääntynyt EU-johtajien uusimpiin työelämä-ehdotuksiin ja uhkailee EU:ta välirikolla.

EU-kriittisyyden kasvaessa lähes rakastuneesti EU:hun suhtautunut Sdp:n johto siirtyi vaalien alla hätäpäissään perussuomalaisten linjoille. Linjanmuutos pelasti puolueen täydeltä katastrofilta. Merkille pantavaa oli kuitenkin se, että demareiden arvostelu kriisimaiden tukipaketteja käsiteltäessä kohdistui – persujen tavoin – pelkästään Suomen veronmaksajien rahojen ”tuhlaamiseen”. EU:n tukipaketteihin liittämien kriisimaiden kansalaisten elämänlaatua huonontavien leikkausohjelmien ja yksityistämisvaateiden arvostelu jäi pelkästään vasemmistoliiton varaan.

EU-asioiden nousu vaalikamppailun keskiöön juuri vaalien alla pahensi keskustan vaalitappiota. Puolueväen pääosa vastusti 1990-luvun alkupuolella jyrkästi EU-jäsenyyttä pelätessään jäsenyyden vauhdittavan maatalouden alasajoa ja lisäävän alueellista keskittämistä. Silloin vahvat keskustajohtajat Esko Aho ja Paavo Väyrynen saivat kuitenkin puoliväkisin käännytetyksi väkensä jäsenyyden kannalle.

Puoluejohtajana Mari Kiviniemi sen sijaan jäi puolueväelle etäiseksi. Pääministerinä hän tuntui pitävän hyvänä suunnilleen kaikkea sitä, mitä EU:n taholta esitetään. Se oli myrkkyä puolueen EU:hun edelleenkin vähintäänkin epäilevästi suhtautuvalle kannattajakunnalle. Nyt osa siitä passivoitui, osa äänesti protestiksi Timo Soinin puoluetta.

Soini on pitkään aikaan ensimmäinen puoluejohtaja, joka torjui mustien autojen lumon ja piti kiinni vaalien alla esittämistään EU-kannoista. Jos Claes Andersson olisi toiminut samalla tapaa vuoden 1995 vaalien jälkeen ja kieltäytynyt Paavo Lipposen vaatimista perusturvan leikkauksista hallitukseen pääsyn ehtona, vasemmistoliiton kannatus olisi nyt toisella tasolla.

Soinin jäätyä oppositioon EU:n ärhäkkä arvostelu jatkuu taatusti eduskunnassa. Pelkkä EU:n manailu ei kuitenkaan riitä. Kiireellisin Suomen EU-politiikkaan tarvittava muutos on se, että Brysselissä tapahtuvaan EU-asioiden valmisteluun puututaan ajoissa. Kuten Oikeuspoliittinen tutkimuslaitoskin äskettäin huomautti, Suomi tahtoo myöhästellä vaikuttamispyrkimyksissään.

Post festum -havahtumiset eivät koske vain hallitustasoa, vaan vielä enemmän puolueita ja monia järjestöjä. MTK:n sentään osaa pitää metakkaa maatalousväen kannalta tärkeistä asioista. Sillä on valmiutta marssittaa väkensä tarvittaessa myös toreille EU:lle vaatimuksiaan esittämään.
Eduskunnassa Suomelle hankaliin tai sopimattomiin EU-esityksiin havahdutaan usein vasta siinä vaiheessa, kun EU-asetus on jo olemassa tai direktiivi säädetty. Näin kävi postidirektiivinkin kanssa.

Postialan työntekijät varoittelivat postialan kilpailutuksen seuraamuksista jos vuosia sitten. Eduskunnassa iso haloo nousi kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun viestintäministeri Suvi Lindénin kuittaaman direktiivin mukainen postilakiesitys tuli sen käsittelyyn. Se oli jo myöhäistä.

Postidirektiivin pitkällisen valmisteluprosessin seuranta oli yllättävän vähäistä myös suomalaisessa mediassa. Kuitenkin kermankuorijoiden tulo postinjakoon tulee aikanaan nostamaan lehtien jakelukustannuksia maaseudulla. Maaseutuihmisten tilausmaksujen kallistuminen voi puolestaan näkyä tilaajamäärissä.

Jo nyt EU vaikuttaa suoraan jopa neljäsosaan Suomessa säädettävistä erilaisista säädöksistä. Siksi eduskuntaryhmien EU-voimavaroja tuleekin kiireesti lisätä. Vain se turvaa sen, että EU-virkamiesarmeijan tuottamaan valkoisten ja vihreiden kirjojen, asetusluonnosten ja direktiivihankkeiden virtaan voidaan perehtyä kunnolla ja Suomen kannalta oleellisiin asioihin osataan puuttua ajoissa.

Poliittisten toimijoiden ja myös median tiivis EU-asioiden valmistelun seuranta lisää myös ministeriöiden valppautta ja vaikuttaa sitäkin kautta Brysselissä tapahtuvaan valmisteluun.

Kuvitus Outi Kainiemi.