Suomi: Käytä ulkopolitiikassa vipua

Poliitikkojen on opeteltava turvallisuuspoliittista tasapainoajattelua, kirjoittaa Mika Aaltola.
Mielipide 6.2.2015 04:30

Kuuluisan kreikkalaisen matemaatikon ja insinöörin Arkhimedeen kohtaloksi koitui Rooman valtakunnan nousu. Hän käytti keksintöjään pienen Syrakusan puolustamiseen aina väkivaltaiseen kuolemaansa saakka.

Roomalaisen sotilaan uhatessa häntä vanha Arkhimedes oli syventyneenä geometrisen ongelman ratkaisemiseen. Hänen viimeisiksi sanoikseen jäivät: ”Älä sotke ympyröitäni!”

Arkhimedes edusti Syrakusan vastarinnan luovuutta. Se ei kuitenkaan riittänyt taltuttamaan Rooman nousua.

Suomalaisessa keskustelussa ollaan yksimielisiä siitä, että Venäjän sotilaallinen varustautuminen on nopeaa. Monet eivät kuitenkaan näe, että Venäjällä olisi vihamielisiä aikomuksia Suomen suhteen.

Venäjän aggressiivinen toiminta Ukrainassa liitetään usein sen haluun muodostaa etupiiri. Tälle etupiirille annetaan pääsääntöisesti etninen ja kulttuurillinen sisältö, joten Suomen arvioidaan yleensä jäävän Venäjän etupiiriaikeiden ulkopuolelle.

Toinen tapa määritellä etupiiriä juontuu niin kutsutusta realistisesta koulukunnasta. Mitä suurempi on valtion sotilaallinen voima, sitä laajempi on sen painovoimavaikutus. Etupiiri on kuin luonnonvoima. Näin Suomikin joutuu vahvistuvan Venäjän valtapiiriin, halusi se sitä tai ei.

Useimmat eivät kuitenkaan näe asetelmaa näin uhkaavana.

Olemme kehittäneet oman erityisen oppimme, jota kutsutaan kansalliseksi realismiksi. Tämän opin perustana on ajatus, jonka mukaan Suomen tulisi hakeutua syvenevään ”luottamukselliseen” suhteeseen suurvaltanaapuriin.

Ongelmana tässä erityisessä realismissa on sen kansallisromanttinen naivismi. Venäjä-taituruutemme on myös ylimielistä. Käsitelelemme Venäjää kuin lääkäri tai terapeutti hankalaa potilastaan.

On ymmärrettävää, että Suomi näkee syviä merkityksiä kylmän sodan ajan kokemuksissaan. Myyttejä tarvitaan. Mutta niiden vangiksi ei kannatta jäädä.

 

Päinvastainen lähestymistapa on huomattavasti tervejärkisempi. Pienen kannattaa käyttää hyväkseen vipuvartta ja tasapainopolitiikkaa, mikäli haluaa selviytyä epätasaisessa tilanteessa.

Suuri osa Arkhimedeen keksinnöistä perustui vipuvarsiajatteluun. Vivun tasapainoehtojen mestarina hänen kerrotaan todenneen: ”Antakaa minulle tarpeeksi pitkä vipu ja paikka, johon sen voi asettaa, niin minä voin liikuttaa maailmaa.”

Ajatusta on helppo soveltaa Suomeen.

Venäjän tasapainottamiseksi tarvitaan vastapainoa lännen tärkeimmistä voimakeskuksista ja erityisesti Yhdysvalloista. Vipuvartta tarvitaan, jotta oma asema voidaan vakauttaa.

Onneksi presidentti Sauli Niinistön voidaan tulkita käyttäneen tasapainolähestymistapaa uudenvuodenpuheessaan.

Keskeinen väline Suomen ulkopolitiikan työkalupakissa on yhteys Venäjään. Tätä yhteyttä ovat turvaamassa syvenevän yhteistyön välineet Ruotsin ja Naton kanssa.

Euroopan unionin Niinistö tulkitsi olevan myös kollektiivisen turvallisuuden työkalu. Tilannetta tasapainottaa myös Suomen itsenäinen puolustuskyky ja Nato-optio.

Aktiivinen vakauspolitiikka liittyy läheisesti dynaamiseen tasapainopolitiikkaan. Tähän sopii ajatus, että jos tilanne kriisiytyy ja alueellinen vakaus on vaakalaudalla, Suomi voi hakea tasapainoa syventämällä läntisiä liittosuhteitaan.

 

Voi ajatella, että Suomen Nato-option lunastaminen kannattaa sitoa Venäjän käyttäytymiseen.

Mielenkiintoisin Nato-keskustelun piirre on tulkinta, jonka mukaan Venäjä voisi kohdistaa Suomeen sotilaallista painostusta, kun jäsenyyttä on jo haettu. Julkisessa keskustelussakin on siis esitetty tilanteita, joissa Venäjä voi nousta sotilaalliseksi uhaksi. Ongelma on kuitenkin laajempi.

Venäjän nykyhallinto on vammauttamassa Venäjää. Talouden modernisaatio jäi raaka-aineiden pumppaamisen ja energiariippuvuuksilla kikkailun varjoon.

Putinin hallinto on tehnyt Venäjästä epäkeskon kappaleen, jonka rajua poukkoilua on vaikea ennustaa. Se kiihottui veljeskansa Ukrainan yrityksistä vapautua korruptiovoimista. Venäjän hallinnon oma asema on kiinni paljolti juuri korruptoivista intressisuhteista.

 

Arkhimedeen tappanut sotilas toimi vastoin käskyjään. Roomalaiset halusivat hänet elävänä, koska hänellä oli tärkeitä taitoja. Venäjää ei kiehdo ainoastaan Ukraina tai joutomaa Krimillä. Sen intressissä ovat myös maat, jotka ovat onnistuneet siinä missä Venäjä on epäonnistunut.

Suomi on maailman vakaimpia yhteiskuntia, jossa keskeisestä on teknologinen osaaminen. Sillä on jalansija läntisissä verkostoissa.

 

Venäjän haaste Suomelle ei ole ensisijaisesti sotilaallinen, vaikka tämä väline on yhä tärkeämpi osa Venäjän työkalupakkia myös Suomen suhteen.

Venäjän strategia on hybridimalli. Pääpaino on taloudellisten vaikutussuhteiden valjastamisessa poliittiseksi vallaksi Suomessa. Tilanteet ovat vaikeita, kuten Fennovoiman ja Helsingin telakan tapaukset osoittavat.

Mitä Suomen tulisi tehdä? Pitää pää kylmänä ja vakauttaa omaa tilannettaan ja Itämeren aluetta hakeutumalla yhä tiiviimmin länteen Venäjän ärhennellessä.

Tärkein suhde onkin kasvavassa määrin transatlantinen.

Erittäin tärkeään rooliin nousee alueen maiden, kuten Ruotsin, Baltian ja Saksan tiivistyvät suhteet Yhdysvaltoihin.

Paasikivi korosti tosiasioiden tunnustamisen olevan tilannesidonnaista. Kekkonen taas painotti sitä, ettei Suomella ole mitään pysyvää omaa oppiaan.

Heureka!

Me emme tarvitse myyttisiä kielipelejä, vaan yleisten tasapaino- ja vakausehtojen syvää tuntemusta sekä niiden etevää soveltamista.