Suomi: Käytä ulkopolitiikassa vipua

Poliitikkojen on opeteltava turvallisuuspoliittista tasapainoajattelua, kirjoittaa Mika Aaltola.

Profiilikuva
Mika Aaltola
Teksti
Mika Aaltola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuuluisan kreikkalaisen matemaatikon ja insinöörin Arkhimedeen kohtaloksi koitui Rooman valtakunnan nousu. Hän käytti keksintöjään pienen Syrakusan puolustamiseen aina väkivaltaiseen kuolemaansa saakka.

Roomalaisen sotilaan uhatessa häntä vanha Arkhimedes oli syventyneenä geometrisen ongelman ratkaisemiseen. Hänen viimeisiksi sanoikseen jäivät: ”Älä sotke ympyröitäni!”

Arkhimedes edusti Syrakusan vastarinnan luovuutta. Se ei kuitenkaan riittänyt taltuttamaan Rooman nousua.

Suomalaisessa keskustelussa ollaan yksimielisiä siitä, että Venäjän sotilaallinen varustautuminen on nopeaa. Monet eivät kuitenkaan näe, että Venäjällä olisi vihamielisiä aikomuksia Suomen suhteen.

Venäjän aggressiivinen toiminta Ukrainassa liitetään usein sen haluun muodostaa etupiiri. Tälle etupiirille annetaan pääsääntöisesti etninen ja kulttuurillinen sisältö, joten Suomen arvioidaan yleensä jäävän Venäjän etupiiriaikeiden ulkopuolelle.