Suomi ja ydinuhka - nyt eletään pelon, ei vihapuheen aikaa

Profiilikuva
Teksti
Jarkko Vesikansa
Kirjoittaja on Otavan yleisen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö ja valtiotieteiden tohtori.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Se on täällä taas. Mediassa, mielissä, sydämissä. Kaikkien pelkokuvien äiti, apokalyptisen tuhon painajainen.

Fukushiman ydinvoimalan katastrofi palautti ydinvaaran peloista pahimmaksi. Japanin onnettomuus on horjuttanut ihmisten turvallisuuden tunnetta ympäri maailmaa. Fukushima on päätynyt jatkeeksi ydintuhon synkeälle listalle Hiroshiman, Nagasakin, Kuuban kriisin, Harrisburgin ja Tšernobylin perään.

Jokainen ydinkatastrofi ja sellaisen uhka on jättänyt syvät jäljet. Ydinkriisit ovat muistuttaneet, kuinka katastrofaalista tuhoa atomionnettomuudet voivat aiheuttaa, kun tilanne karkaa ammattilaisten hallinnasta. Kriisin keskellä puheet onnettomuuksien pienistä todennäköisyyksistä ja energian tarpeesta kaikuvat kuuroille korville. Kun ydintuhon uhka ottaa vallan ihmismielistä, ydinvoiman hyödyt ja vahvuudet saavat väistyä.

Vähät sähköstä, irti ydinvoimasta, kuuluu vaatimus.

Muinaisille esivanhemmillemme pedon kynsiin joutuminen oli kohtalokas vaara. Ei siis ihme, että ihmiset ovat herkkiä vaistoamaan uhkia ja muistamaan ikävyydet. Kielteinen palaute pysyy mielessä myönteistä pitempään ja sitkeämmin. Siinä on piillyt selviytymisen tae.

Pelko puree, joten poliitikot ja painostusryhmät tarttuvat kärkkäästi tarjottuun keppihevoseen. Moni eduskuntavaaliehdokas onkin kääntänyt lennosta takkia ydinvoimakysymyksessä. Ei, ei ja vielä kerran ei ydinvoimalle, he toistavat kuin manaten pois verenhimoista petoa.

Peloilla pelaaminen ei rajoitu ydinvoimaan. Ihmisten herkkyys peloille ja uhkille on muuntunut yhä laajamittaisemmaksi yhteiskunnalliseksi myyntitoiminnaksi. Pelon kulttuuri on vaivihkaa vallannut alaa kehittyneissä länsimaissa, myös Suomessa. Tämä on muovannut tapaa, jolla ihmiset suhtautuvat omaan elämäänsä ja ympäröivään maailmaan.

Vaikka suomalaiset elävät turvallisemmassa maassa kuin ikinä, pelko hallitsee julkista keskustelua ja monien elämää entistä enemmän. Uhkiksi tarjotaan islamia, ilmastonmuutosta, syöpää, työttömyyttä, koulusurmaajia, terrorismia…

Uhkissa ja ikävyyksissä pelehtiminen on kietonut suuret joukot ihmisiä kielteisyysharhaan, josta psykologit puhuvat. Niinpä työelämä herättää nykyisin helpommin kielteisiä kuin myönteisiä mielleyhtymiä. Julkinen valitus työelämän kurjistumisesta, työuupumuksesta, kiusaavista työtovereista ja huonoista johtajista on jättänyt jälkensä maan henkiseen tilaan. Yhä useampi unelmoi elämästä ilman työtä. Tapiolan tilaaman tuoreen kyselytutkimuksen mukaan peräti 38 prosenttia suomalaisista haaveilee sapattivapaasta ja 15 prosenttia uneksii maalle muutosta.

Kielteisyyden leimaa käyttämällä uudistuspyrkimykset nuijitaan alas. Siirtyminen työstä kohti kulutuksen verottamista oli aikoinaan vihreän verouudistuksen suuri lupaus. Nykyisessä vaalitaistossa verotuksen painopisteen muutokseen on isketty tasaveron poltinmerkki. Näin uudistus on alkanut kuulostaa pelottavan kylmältä uusliberalismilta, jolle on laitettava sulku.

Suomessa ei eletä vihapuheiden vaan pelon aikaa. Viha kasvaa pelosta, joka ilmenee myös vetäytymishaluna ja toimettomuutena.

Kun tulevaisuutta määrittää enemmän uhka kuin toivo, jotain tarttis tehdä. Pelko yhdistyneenä yhteisen päämäärän puutteeseen rapauttaa suomalaista yhteiskuntaa vakavammin kuin taloudellinen eriarvoisuus, josta vaalitaistossa paljon puhutaan.

Kehittyneen, teknistyneen hyvinvointiyhteiskunnan tragedia on siinä, että yhä useammat asiat ovat siirtyneet pois ihmisten hallinnasta – luoden pohjaa pelolle. Ydinvoima kruunaa asetelman. Ihmiset kaipaavat enemmän hallinnan tunnetta elämäänsä. Tämä ei toteudu vain vahvistamalla kansalaisten yhteiskunnallisia oikeuksia. Kansalaisille pitäisi tarjota myös velvollisuuksia, mahdollisuuksia. Rohkeutta edustajaehdokkaat!

Kirjoittaja on Otavan yleisen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö ja valtiotieteiden tohtori.