Suomessa pelätään kansalaisvaikuttamista

SK:n toimitus
Mielipide 18.7.2009 16:00

Demokratiassa keskeistä on vallankäytön kontrolli, kirjoittaa Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynänen.

Vaalirahoituksesta noussut kohu on nostanut esiiin vaatimuksen siitä, että rahoitus pitäisi avata julkiseksi. Muutos ei kuitenkaan ratkaise taustana olevia perussyitä.

Vuonna 2000 tuli voimaan kiitosta osakseen saanut perustuslaki. Sen etuna pidettiin parlamentarismin vahvistamista eduskunnan asemaan tehdyillä muutoksilla. Perusperiaatteiltaan kyse oli vanhalle, vuoden 1919 hallitusmuodon perustalle rakentuvasta päivityksestä. Muutoksella eduskunta monopolisoi kansanvallan itselleen.

Parlamentarismi ei kuitenkaan kansanvallan näkökulmasta enää ole ”viimeisin päivitys”. Parlamentarismi näyttäytyy käytännössä monipuoluehallitusten tosiasiallisesti ratkaisemien asioiden muodollisena siunaamisena. Ratkaisut tehdään puolueiden piirissä, hyvin pitkälle jo hallitusneuvotteluissa.

Demokratian kannalta keskeistä on kaiken vallankäytön kontrolli. Valtaa on kontrolloitava toisella vallalla. Tämä on oivallettu monissa läntisissä maissa, joissa on katsottu, ettei pelkkä parlamentarismi riitä. Traditionaalista valtiovallan kolmijakoa (lainsäädäntö, lainkäyttö ja hallinto) täydennetään vertikaalilla vallanjaolla valtion keskushallinnon, alueiden ja kuntien kesken.

Suomalainen järjestelmä on tässä katsannossa vajavainen. Maakunnilla ja kunnilla ei ole oikeastaan missään merkittävässä asiassa yksinomaista päätösvaltaa. Kaikki narut johtavat Helsinkiin. Jopa niitä edustavan etujärjestön – Suomen kuntaliiton – päätösvaltaa käyttävät puolueiden keskeiset valtiolliset vallankäyttäjät.

Ero muuhun Euroopaan on iso. Jopa yhtenäisvaltioissa on lisätty keskushallinnosta riippumatonta valtaa alueille ja kunnille. Se on myös Euroopan neuvoston suositusten mukaista. Eurooppalaiset suuntaviitat subsidiariteetti, regionalismi ja federalismi näyttävät olevan tuntemattomia myös nyt vireillä olevassa perustuslain tarkistamisessa.

Poliittista järjestelmäämme leimaa vahva yhtenäisvaltiokulttuuri. Se jarruttaa radikaaleimpia muutospyrkimyksiä. Syvälle sisäistetty yhtenäisvaltioajattelu on kuitenkin yhä merkittävämpi este kansanvaltakehitykselle. Vaatimus hallinnon vahvemmasta kansalaisohjauksesta puhuu sen puolesta, että on lisättävä vaikuttamistasojen määrää (monitasodemokratia). Tällainen federalismille perustuva valtiojärjestys tarjoaa kansalaisille vahvemmat mahdollisuudet julkisen toiminnan kontrollointiin ja siihen vaikuttamiseen. Näin luodaan myös perusta sellaiselle poliittiselle aktiviteetille, joka toimii alueellisella tasolla ja kykenee ottamaan huomioon kansallisia puolueita paremmin alueelliset tarpeet.

Demokratiavertailuissa Suomi ei ole mikään kärkipään esimerkki. Eräässä vertailussa maamme on sijoitettu luokkaan ”pelokkaat”, kansalaisvaikuttamisen laajentamiseen pelokkaasti suhtautuvaksi. Asiassa ei suinkaan ole kyse mistään tunnistamisongelmasta. Kyse on täytäntöönpano-ongelmasta.

Puolueet olisi siirrettävä takaisin niiden varsinaiseen rooliin, jossa ne myötävaikuttavat kansan poliittiseen tahdonmuodostukseen, eivätkä nykyiseen tapaan täydellisesti hallitse sitä. On syytä myös keskustella siitä, onko aika ajanut ohi yhtenäisvaltiokulttuurista ja ovatko sen hyvinvointivaltion rakentamiskaudella tarjoamat vahvuudet menettäneet vaikuttavuutensa.

Vain kansalaisten sisäistämä ymmärtämys siitä, että monimuotoisuus ja vallan rajoittaminen ovat tärkeitä, voi muuttaa yhtenäisvaltiollista keskusjohtoisuuttamme. Edellytyksenä on, että kansalaiset voivat tämän myös vaikuttavalla tavalla ilmaista. Edustuksellisessa demokratiassa vaalit auttavat tässä suhteessa vähän puolue- ja virkaeliittien ratkaistessa, ettei tämäntyyppisiä kysymyksiä teemoiteta enempää puolue- kuin vaalipoliittisestikaan.

Aimo Ryynänen

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden professori.

Keskustelu

Juuri näin. Etenkin kuntasektorin virkamiesosastolla on edelleen valloilla herra-asenne, johon kuvioon avoin kansalaisvaikuttaminen ei mahdu mukaan. Herra-asenteesta räikeänä esimerkkinä tämä tuore Turun apulaiskaupunginjohtajan Tero Hirvilammen julkinen ”uhkailukirjoitus” paikalliselle yrittäjälle:
http://www.ts.fi/online/mielipiteet/lukijoilta/61100.html

Ehkä tosiaan on kyse uskalluksesta, mutta enempi varmaan pelkästä vallanhalusta. Vallan jakaminen kun tarkoittaa myös vallasta luopumista.

Kovastipa pelätään tätä *kansalaisvaikuttamista*, kun saa jo kolmatta kertaa kirjoittaa saman tekstin, nyt ilman blogitietoja JOS VAIKKA SATTUIS PYSYMÄÄN?

Suurin haasteemme on tulevana syksynä ”pystyykö media aidon avoimesti käsittelemään perustuslain *ongelmakohtia* ja löytyykö uudistukselle riittävä määrä riippumattomuutta”. Rokeutta vaaditaan perustuslain EU-edustuksen ongelmien esille nostamiseksi, sillä siinä vääjäämättömästi joutuu Halonen tuleen..

Paremminkos tuon taitaa ja osaa sanoa Aimo Ryynänen Orimattilan mies..

Loistava kirjoitus!

Vielä kun useampi ihminen lukisi tämän ja YMMÄRTÄISI lukemansa. Ihmiset tykkäävät täällä valittaa mutta ”koulutetuiksi” ihmisiksi ovat aika tietämättömiä miten politiikkaa tehdään.

Milloin demokratia muuttui näin perverssiksi. Kolme suurta puoluetta vuorottelevat hallituksessa (apupuolueiden kanssa) ja päättävät jo etukäteen mitä asioita alkavat ajamaan. Miksei miellä ole enemmän pormestareita ja vaikutusvaltaa siellä missä asumme. Eduskunnan kyselytunti on pelkkää esiintymistä kameroille ja sen jälkeen poliitikot menevät Storyvilleen kaljalle päättämään miten asiat oikeasti tehdään.

Muissa maissa on huomattavasti suurempi väestöluku mutta ne osaavat silti saada ihmisillekin vaikutus mahdollisuuksia. Suomessa olemme muutaman poliittisen eliitin armoilla ja asialle ei voi tehdä yksinkertaisesti mitään.

Menkääpä joskus puolueenne kokouksessa käymään niin huomaatte mikä farssi sekin on.

Ehkä se vanha sanonta pitää paikkansa, että olemme orja kansaa. Tarvitsemme lähes totalitarismin hallinnollisesti, mutta vapaan valitusoikeuden.

Todellisen alueellisen ja paikallisen itsenäisyyden lisääminen olisi meillä kansanvallan kehittämisen yksi edellytys. Sen avulla voitaisiin hitaasti päästä eroon sotien jättämästä ”yhden maan ja kansan” idean liioitteluista. Mutta toinen uudistuksia odottava sektori olisi lain ja oikeuden, tuomiovallan, irroittaminen vallan muista pilareista. Se on jotekin unohtunut. Ei meillä ole tosi mahdollisuuksia valittaa hallitusta tai presidenttiä tai vastaavan tason toimeenpanoja vastaan, vaikka aihetta usein olisi. Siis maahan tarvitaan Perus- tai Perustuslakioikeus tai -tuomioistuin. Kyllähän sen ja vastaavan lain ja valistuksen logiikan puute tai heikkous on häpeällisen selvä liian usein.

Kun Batman saapuu kylään ja käy kunnanjohtajan kanssa tutustumassa uuteen urheiluhalliin, niin pitkä ja musta limusiini lipuu pitkin *junttikylä katuja* ja limussa istuu maaherra tuo maahisista suurin!

Saunassa ja siis ”urheiluhallin” saunassa päätetään asiat, kun on tovi pohdittu, lentopallon lomassa tai ilman peräti hieman juomia nautittu.

Se on sitä harmaata vyöhykettä jota nyt ei sitten halua tunnistaa edes Jorma Kalske tai Matti Kuusimäki ja mikäpä miehiä yhhdistää ”Demla”, tuo demokraattiset lakimiehet muinaisjäänne järjestö, joka miehittu koko oikeushallinnon 70- luvulla ja teki sitä erinomaista työtään jota peräti Paavo Lipponen kehaisi CIA:lle miten on Jacob Söderman hommat hoitanut Oivallisesti vai miten se meni: http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

Kaikki julkiseksi! Puolerahoitus, tukijat, sidokset – yksityiyys/sidokset!!

Paavo Lipponen on suuri valtiomies ja olen aivan samaa mieltä. Mihin hävisi arvostus? Mihin häippäsi kunnioitus??

Omanarvon tunto ei ole edelleenkään hävinnyt mihinkään, vaan eläkeläinen tavoittelee *mielessäään* EU:n huippuvirkoja ellei peräti presidentin..

No, Paavo Lipponen oli nykyisen perussopimuksen *isä* eikä yhtään vähempää! Se oli nimenomaisesti Lipposen puhe josta koko perustuslaillinen hanke lähti käyntiin.. Tuo puhe oli liikaa Euroopan Ombudmannelle Jacob Södermanille, joka ajoi voimallista *avoimuutta* koko unioniin ja aina siinä määrin, että 1997 ministerineuvosto joutui toteamaan, ettei *oikeusasiamiehellä ole toimivaltaa* heidän päätöksiinsä ja ratkaisuihinsa! No, Jacob oli ahkera ja haastoi heti perään EU-komission ja sen puheenjohtajan ja haukkuin ”riippumattomana ja puolueettomana”-instanssina Whashington Post Europe- lehdelle koko komission uudet *avoimuusesitykset*! Tästä lähti kiista josta Suomi sai maksaa elintarvikeviraston..

Komission puheenjohtaja tuli julkisuuteen 2001 ja antoikin haastattelun MTV3:n uutisille jossa totesi ”Suomen olevan niin etäällä EU:n valtakeskuksista, ettei ruokavirastoa tulla koskaan myöntämään suomelle”. Sen pitää jäädä lähelle EU:n ydintä!

Kirjoitan aiheesta syvällisemmän analyysin blogissani syksymmällä: http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

Suomalainen nöyryys – kyllä se joka antaa viran, antaa myös järjen – johtuu historiasta. Meitä yhä pelotellaan kummituksella jota edustaa useampikin poppoo, ml. Timo Soini ja Mitro Repo.

”Olen UKK:n hengessä Marskin linjalla”, ilmoitti Repo jo talvella esivaalikiertueellaan Savossa, astuessaan reippaasti tulevaisuuteen toinen jalka menneisyyden juoksuhaudassa.

Kansalaisvaikuttamisen oleellisin heikkous on väylien puute. Näennäisesti edustuksellisessa demokratiassa voi vaikuttaa, mutta todellisuudessa kynnys on korkea monella tavoin. Otan yhden ainoan esimerkin: arjalainen työmoraali ja kansalaisvaikuttaminen. Siitäkin vain yhden lokeron tämän päivän keskustelun innoittamana.
Suomalainen on oppinut koulujärjestelmän kautta etsimään työlokeroaan ja tarkoitus on pysyä sitkeästi monen vuoden asuntoloukossa sekä tiukassa budjetissa työssä annetuissa reunaehdoissa tarkasti työhön lojaalisti suhtautuen. Esimiehen valta on ratkaiseva. Ristiriitatilanteessa kosketellaan vain työhön liittyviä ristiriitoja, vaikka siihen vaikuttavat tekijät ovat osa laajempaa kokonaisuutta. Laajemmasta kansalaiseen kohdistuvasta kehitystarpeesta ei voi työssä puhua, koska se sotkee työn kulkua lyhyellä tähtäimellä. Pitkällä tähtäimellä voisi osaltaan ohjata koko kansakuntaa rehellisyyteen ja samalla korjaamaan työssä havaitsemansa epäkohdan.
Olemme koko ajan kehikossa, jossa on aavistettava jokaisen henkilökohtainen kehittymistarve osana niin yhteiskunnan kuin yrityksen osana siten, ettei yritys saa aiheuttaa yksilölle kehitysvahinkoa.

Kylla vaikuttaa voi.
Ennen viime edukuntavaaleja lahetin sadalle ent. ja mahd. edustajille kyselyn: Onko kantasi kylla vai ei etta Suomi liittyy NATOon. Kymmenen vastasi. Jos porukka paattaa…Ja perustelut olivat pitkia! Poliitkko osaa vastata lyhyesti:kylla vai ei!
Kysyin myos sadalta ent. ja mahd. pitaisiko Suomessa myytavan kokiksen sokeripitoisuutta alentaa.
Ja vastauksia tuli! Kaikki sata vastasivat. Olivat myos sita mielta ettei Cuba Libre ole ihan samaa mita Kuubassa. Sokeria pitaisi olla enemman.

Vaatii vain vahan viitseliaisyytta. Ottakaa yhteytta kansan valitsemiin edustajiin.
Jossain oli tutkimus, etta ihminen kayttaa aivokapasiteetistaan vain kolmanneksen. Sitten saatiin uusi ennatys Suomeen. Suomen parlamentin edustajat kayttavat vain 5 prosenttia! Kylla kelpaa olla suomalainen!

Kansalaisvaikuttaminen on sen verran iso asia, että palasin näyttöruudulle. Kun luin kommentteja uudelleen, muistui mieleeni vakava yritys (ammuttu ties monennen sadannen kerran alas) alueellisen ja paikallisen vaikuttamisen ja sen tukena kansanäänestyksen käyttö. Kansanäänestystä ei ole lähdetty kehittämään käteväksi käyttökelpoiseksi suosittelevaksi mielipidetiedusteluksi, vaan se on pidetty erittäin kalliina monumenttina, jotta puolue voisi taktikoida strategiansa mukaan. Keinoja olisi pilvin pimein internetaikakautena, jolloin puolueeton mediakin voisi käyttää omaa asiantuntemustaan apuna. Kymmenen kysymyksen ruudukkokin olisi nopea täyttää, tilasto tulisi samantien ajantasalle. Jos valtakunnan tason äänestyksiä ei uskalleta valjastaa sähköiseksi, on käsittämätöntä, ettei mielipidettä voi hakea keskeisestä paikallisesta kysymyksestä tavoitteena toteuttaa kansalaisten haluama ratkaisu. Paikallispoliitikoilla on liian suuri lähes diktatoorinen kuvitelma kaikkivoipaisuudestaan edustuksellisessa demokratiassa.

Yhteyttä on otettu kansanedustajiin sekä ministereihin useita kertoja vuosien ajan,koskien monia eri aiheita/asioita, mutta todella harva vastaa takaisin yhtään mitään tai vastaus tulee pitkällä viiveellä.
Onneksi on niitäkin, jotka vastaavat. Yleensä vastaus tulee todella lyhyesti ja kiittäen.
Presidentti ei vastaa koskaan. Ilmeisesti hän on hyvin kiireinen.
Netti on kätevä, kunhan ei kuulu ’mustalle listalle’ sen takia, että lähettää viestiä kansanedustajille, joitten
tehtävä on hoitaa kansalaisten asioita. Sekin kävi joskus mielessä virheilmoituksen saaneena.

Kerran kun ruokatunnilla Kauhajoen surmien aikaan kirjoitin selaimeeni http://www.eduskunta.fi;
sivulle ei suinkaan pläjähtänyt eduskunnan sivu, vaan pikaisesti punainen tausta joka muuttui
heti jonkun suomalaisen aseharrastajien sivuille. Joku ihan laillinen sivusto/kerho se taisi olla.
Kollegani näkivät myös sivuston ja ilmoitin asiasta heti Admineille ja pomolle. Sain uuden koneen tilalle. En tiedä onko kellekään sattunut samoin, mutta itse säikähdyin asiasta.
Minusta erittäin huonoa huumoria. Ilmeisemmin http://www.eduskunta.fi sivuilla oli häikkää ja aika pahaa
häikkää taisi olla.
En tiedä kuka oli asialla, mutta huonoa aktivismia kenen tahansa suunnalta tahansa.

Verkot ovat osaltaan myös omalajinsa sinänsä. Nykyajan toimittajilla on tärkeä asema edelleen tiedottamisessa. Vaikuttava kirjoitus Aimo Ryynäseltä. Toivottavasti moni tämän lukee ja
saa uusia näkemyksiä maailman kuvaansa.

Kansalaisten suora vaikuttaminen kunnallispolitiikkaan ja valtakunnalliseen politiikkaan on vähenemässä osaksi siksi, että vallasta ja politiikasta puhutaan peruskouluissa ja toisella asteella todella vähän. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana koulunsa päättäneillä on todella heikot kantimet kansalaisvaikuttamiseen.

Puolueista ja vaikuttamisesta on tullut kouluissa tabu, jonka rakenteet selvitetään, mutta jonka mahdollisuuksia ei selvitetä. Tämän vuoksi esimerkiksi kunnallishallinto jää nuorille täysin pimeäksi, jollin siihen vaikuttamisestakin tulee lähes mahdotonta. Karu fakta on se, että Suomessa päätökset tekevät kunnat ja eduskunta ja sen ehdoilla on mentävä kunnes järjestelmä tai ihmiset muuttuvat.

Erilaiset järjestöt tarjoavat nuorille jäsenilleen tietoa vaikuttamisesta ja yhteiskunnasta, minkä takia ne ovat nostaneet päätään. Ilman niistä saatuja tietoja ja taitoja asioihin ei osattaisi vaikuttaa. Siksi järjestöt tekevät suurimman osan päätöksiin vaikuttamisesta. Ulkopuolelle jääneillä tietoa on vähän.

Politiikasta sekä kuntien ja eduskunnan päätöksistä keskustellaan paljon, mutta näihin päätöksiin ei osata vaikuttaa. On lapsellista ajatella, että pelkästään netissä keskustelemalla ja kirjoittamalla nimiä nettiadresseihin voidaan todella vaikuttaa asioihin. Vaikutuskanava on erittäin hyvä, mutta nykyisellään järjestelmä ei ole vielä vastaanottavainen netistä kantautuville äänille, minkä vuoksi se on yksinään riittämätöntä.