Suomessa pelätään kansalaisvaikuttamista

Mielipide 18.7.2009 16:00

Demokratiassa keskeistä on vallankäytön kontrolli, kirjoittaa Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynänen.

Vaalirahoituksesta noussut kohu on nostanut esiiin vaatimuksen siitä, että rahoitus pitäisi avata julkiseksi. Muutos ei kuitenkaan ratkaise taustana olevia perussyitä.

Vuonna 2000 tuli voimaan kiitosta osakseen saanut perustuslaki. Sen etuna pidettiin parlamentarismin vahvistamista eduskunnan asemaan tehdyillä muutoksilla. Perusperiaatteiltaan kyse oli vanhalle, vuoden 1919 hallitusmuodon perustalle rakentuvasta päivityksestä. Muutoksella eduskunta monopolisoi kansanvallan itselleen.

Parlamentarismi ei kuitenkaan kansanvallan näkökulmasta enää ole ”viimeisin päivitys”. Parlamentarismi näyttäytyy käytännössä monipuoluehallitusten tosiasiallisesti ratkaisemien asioiden muodollisena siunaamisena. Ratkaisut tehdään puolueiden piirissä, hyvin pitkälle jo hallitusneuvotteluissa.

Demokratian kannalta keskeistä on kaiken vallankäytön kontrolli. Valtaa on kontrolloitava toisella vallalla. Tämä on oivallettu monissa läntisissä maissa, joissa on katsottu, ettei pelkkä parlamentarismi riitä. Traditionaalista valtiovallan kolmijakoa (lainsäädäntö, lainkäyttö ja hallinto) täydennetään vertikaalilla vallanjaolla valtion keskushallinnon, alueiden ja kuntien kesken.

Suomalainen järjestelmä on tässä katsannossa vajavainen. Maakunnilla ja kunnilla ei ole oikeastaan missään merkittävässä asiassa yksinomaista päätösvaltaa. Kaikki narut johtavat Helsinkiin. Jopa niitä edustavan etujärjestön – Suomen kuntaliiton – päätösvaltaa käyttävät puolueiden keskeiset valtiolliset vallankäyttäjät.

Ero muuhun Euroopaan on iso. Jopa yhtenäisvaltioissa on lisätty keskushallinnosta riippumatonta valtaa alueille ja kunnille. Se on myös Euroopan neuvoston suositusten mukaista. Eurooppalaiset suuntaviitat subsidiariteetti, regionalismi ja federalismi näyttävät olevan tuntemattomia myös nyt vireillä olevassa perustuslain tarkistamisessa.

Poliittista järjestelmäämme leimaa vahva yhtenäisvaltiokulttuuri. Se jarruttaa radikaaleimpia muutospyrkimyksiä. Syvälle sisäistetty yhtenäisvaltioajattelu on kuitenkin yhä merkittävämpi este kansanvaltakehitykselle. Vaatimus hallinnon vahvemmasta kansalaisohjauksesta puhuu sen puolesta, että on lisättävä vaikuttamistasojen määrää (monitasodemokratia). Tällainen federalismille perustuva valtiojärjestys tarjoaa kansalaisille vahvemmat mahdollisuudet julkisen toiminnan kontrollointiin ja siihen vaikuttamiseen. Näin luodaan myös perusta sellaiselle poliittiselle aktiviteetille, joka toimii alueellisella tasolla ja kykenee ottamaan huomioon kansallisia puolueita paremmin alueelliset tarpeet.

Demokratiavertailuissa Suomi ei ole mikään kärkipään esimerkki. Eräässä vertailussa maamme on sijoitettu luokkaan ”pelokkaat”, kansalaisvaikuttamisen laajentamiseen pelokkaasti suhtautuvaksi. Asiassa ei suinkaan ole kyse mistään tunnistamisongelmasta. Kyse on täytäntöönpano-ongelmasta.

Puolueet olisi siirrettävä takaisin niiden varsinaiseen rooliin, jossa ne myötävaikuttavat kansan poliittiseen tahdonmuodostukseen, eivätkä nykyiseen tapaan täydellisesti hallitse sitä. On syytä myös keskustella siitä, onko aika ajanut ohi yhtenäisvaltiokulttuurista ja ovatko sen hyvinvointivaltion rakentamiskaudella tarjoamat vahvuudet menettäneet vaikuttavuutensa.

Vain kansalaisten sisäistämä ymmärtämys siitä, että monimuotoisuus ja vallan rajoittaminen ovat tärkeitä, voi muuttaa yhtenäisvaltiollista keskusjohtoisuuttamme. Edellytyksenä on, että kansalaiset voivat tämän myös vaikuttavalla tavalla ilmaista. Edustuksellisessa demokratiassa vaalit auttavat tässä suhteessa vähän puolue- ja virkaeliittien ratkaistessa, ettei tämäntyyppisiä kysymyksiä teemoiteta enempää puolue- kuin vaalipoliittisestikaan.

Aimo Ryynänen

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden professori.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.