Suomen ulkopoliittinen keskustelu tarvitsee aktiivista blogosfääriä

Mielipide 16.5.2012 17:00

Suomen ulkopoliittinen keskustelu kärsii vielä lukuisista perisynneistä. Niihin lukeutuvat muun muassa sisäänpäin kääntyneisyys, konsensusperinne, asiantuntijakultti ja puoluepolitiikasta kumpuava taipumus polarisaatioon ja omalle kuorolle saarnaamiseen.

Tämän lisäksi listaan on lisättävä ainakin yksi piirre: tasaisin väliajoin toistuvat kannanotot siitä, kuinka Suomessa ulkopoliittista keskustelua ei ole, tai kuinka tasoton se on laadultaan. Tämä itsetutkiskelu on välillä terveellistä, mutta tärkeämpää on irrottautua ympäröivän maailman tutkimiseen – metakeskustelun analyyttisyyttä ei valitettavasti muussa julkisessa keskustelussa esiinny vielä riittävästi.

Osasyynä tähän on ulkopoliittisen keskustelun vahva rajoittuminen perinteiseen mediaan – painojulkaisuihin, televisioon ja radioon. Tämä rajoittaa merkittävästi keskustelun interaktiivisuutta, etenkin huomioiden suomalaisen konsensuskulttuurin vahvan aseman: laadukkaatkaan kannanotot eivät synnytä analyyttistä keskustelua, jos ne ovat luonteeltaan jotenkin kerettiläisiä.

Perinteisen median vahva asema lujittaa valloillaan olevaa asiantuntijakulttia ja sen tuottaman analyysin kepeyttä. Järjestely on osapuolille kätevä. Media tarvitsee nopealla varoitusajalla asiantuntijalausunnon, suhtautuen luottoasiantuntijoidensa lausuntoihin lähes kritiikittömästi; se, että on tutkinut alkukielellä esimerkiksi Pushkinin runoutta, ei tee kenestäkään Nato-Venäjä suhteiden asiantuntijaa. Asiantuntijoilla taas on tarvetta tiivistää monimutkaiset tilanteet kolmen lauseen kattamaksi; helpoin keino tämän tekemiseksi ovat historialliset vertaukset – esimerkiksi uudesta ”kylmästä sodasta.”

Ulkopoliittisen keskustelun puutteita tulisi lähteä korjaamaan verkkopohjaisen keskustelun kautta, mutta se on vielä lapsenkengissä. Sivunsa kommenteille avanneet perinteiset mediat herättävät rajallisesti analyyttista keskustelua, ja politiikalle omistetut blogipalstat – kuten Uusi Suomi Puheenvuoro – käsittelevät ulkopolitiikkaa rajallisesti, yksinomaan puoluepoliitiikan kautta, kansainvälisten näkökulmien loistaessa poissaolollaan. On valitettavan kuvaavaa että Ulkopoliittisen instituutin blogin vaikutus julkiseen keskusteluun on lähes olematon, ja maan ainoan ulkopoliittisen julkaisun, Ulkopolitiikan, digijalanjälki on varsin minimalistinen, vaikka lehti äskettäin avasikin facebook-sivun. Ulko- ja kansainvälispolitiikkaan omistautuneita yksittäisiä blogeja esiintyy, esimerkkeinä Hiski Haukkalan Suomen Muuttuvat Koordinaatit, ja oma vaatimaton panoksemme The Ulkopolitist, mutta varsinaisesta blogosfääristä puhuminen on vielä ennenaikaista.

Mallia ja syytä aktiivisen blogosfäärin kehittämiseen voidaan hakea Atlantin toiselta puolelta. Yhdysvalloissa ulkopoliittinen keskustelu on löytänyt tiensä luontevasti verkkoon. Esimerkiksi arvostetut julkaisut Foreign Affairs ja Foreign Policy omaavat kumpikin huomattavan digitaalisen jalanjäljen, joka vaikuttaa julkisessa keskustelussa Atlantin molemmin puolin, edustaen merkittävää tietolähdettä alasta kiinnostuneille sekä opiskelijoille – myös Suomessa. Sosiaalisessa mediassa ja blogeissa käyty ulkopoliittinen keskustelu vaikuttaa entistä enemmän myös kansainvälisen median toimintamalliin – arabikevään aikana on voitu seurata Al-Jazeeran ja BBC:n livebloggausta Tahririn aukiolta.

Suomi tarvitsee uudenlaista ulkopoliittista keskustelua, jonka keskeisiä ominaisuuksia ovat aktiivisuus, analyyttisyys ja interaktiivisuus. Tämän saavuttamiseksi keskustelu tulee siirtää uusille areenoille, jossa keskustelu ei ole yksisuuntaista tai sen asiasisältö ”päivystävien dosenttien” armoilla. Blogosfääri ja sosiaalinen media mahdollistavat parempaa keskustelua, mutta ne tarvitsevat enemmän keskustelijoita ulkopoliittisen keskustelun luonteen ja pelisääntöjen muuttamiseksi. Kysymys kuuluukin, ketkä uskaltavat ottaa haasteen vastaan ja lähteä luomaan Suomelle uudenlaista keskustelua ulko- ja maailmanpolitiikasta?