Suomen lukiolaisten liitto: Nuorten mielenterveyspalvelut yhä retuperällä

Profiilikuva
Jyrki Katainen
Teksti
Valtteri Aine
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen päättäjät lupasivat pikaisia parannuksia nuorten mielenterveyspalveluihin. Koulupsykologien ja -kuraattorien tarve myös perusasteen jälkeisessä opetuksessa tunnustettiin laajalti. Savun hälvettyä lukioiden ja ammattikoulujen opiskelijoille annetut lupaukset on kuitenkin lakaistu maton alle.

Laki ei vieläkään edellytä toisen asteen koulutuksen järjestäjää ylläpitämään riittäviä psykososiaalisia tukipalveluita. Kovalla työllä valmisteltu luonnos uudeksi opiskeluhuoltolaiksi, jonka tarkoituksena on korjata mainittu puute, makaa tällä hetkellä jäädytettynä valtiovarainministeriön holveissa.

Suomen Lukiolaisten Liitto luovutti tammikuun lopussa ministeri Jyrki Kataiselle adressin, jossa yli 5 000 nuorta vaati parannuksia lukioiden ja muiden toisen asteen oppilaitosten mielenterveyspalveluihin. Tulevalla hallituskaudella on päättäjiltä löydyttävä riittävästi poliittista tahtoa viedä asiaa eteenpäin.

Kyse ei ole mistään pienestä ongelmasta. Tutkimusten mukaan lukiolaisista keskimäärin joka kymmenes oirehtii keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta. Varsinkin tyttöjen masentuneisuus on lisääntynyt viime vuosina. Ei ole siten lainkaan yllättävää, että mielenterveyden häiriöstä on tullut yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen syy varsinkin nuorten aikuisten parissa.

Nuorten mielenterveys ei ole vain eettisesti oikea vaan myös kansantaloudellisesti järkevä sijoitus. Riittävän varhainen ongelmien tunnistaminen ja niihin puuttuminen suojelee inhimillistä pääomaamme ja säästää verovarojamme.

Lue myös
Koulu-uhkaukset: tekijä on useimmiten teinipoika (Suomenkuvalehti.fi 25.2.2011)