Paluu uuteen

Pääkirjoitus: Suomen tie ulos pandemiasta on melkoista nuorallakävelyä, mutta vaihtoehtoja on vähän, kirjoittaa vt. toimituspäällikkö Mikko Numminen.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Mikko Numminen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden tuottaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Myönnetään: en ole odottanut kesäkuun alkua näin innokkaasti sitten kouluvuosien. Urheilusarjat käynnistyvät, museot ja teatterit aukeavat, samoin kirjastot ja uimahallit. Myös huvipuistot ja kesäteatterit, jopa ravintolat, vaikka asiakasmäärää ja anniskelua saatetaan aluksi suitsia.

Kokoontumisrajoitus nousee kymmenestä ihmisestä 50:een. Juuri nyt se tuntuu valtavalta harppaukselta.

 

Huojennus lienee ollut monen tunne, kun hallitus kertoi maanantaina 4. toukokuuta koronapandemian takia säädettyjen rajoitusten höllentämisestä.