Suomalaisten juominen ei holhoamalla lopu – Vaurastuminen ja opit maailmalta muuttavat tapoja

KOMMENTTI: Uuden alkoholilain ansiosta juomaa saa vapaammin, mutta se maksaa enemmän.

Profiilikuva
alkoholilaki
Teksti
Mikko Niemelä
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Alkoholipolitiikka on yksi kiinnostavimmista politiikan aihe-alueista, joita Suomessa on.

Kun uudesta alkoholilaista äänestettiin eduskunnassa yötä myöten 15. joulukuuta 2017, paikalla oli 193 kansanedustajaa. Liberaalimpi alkoholipolitiikka voitti täpärästi äänin 98–94.

Suurin osa myönteisesti äänestäneistä olivat miehiä. Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen kirjoitti lehtensä verkkosivuilla, että kansanedustajat kuuntelivat enemmän miesäänestäjiä kuin sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä. Valiokunta koostuu pääosin naisia.

Päätoimittaja Suomisen havainnot ovat teräviä ja totta, mutta kyse ei ole pelkästään sukupuolikysymyksestä, vaikka alkoholi ja siihen liittyvät tavat mielletään tutkimuksissa ”miehiseksi valtakunnaksi”.