Suomalainen tietoyhteiskunta: Vitsikö?

Juho Salminen
Mielipide 23.7.2009 16:30

Vaikka näitä viime aikojen uutisia lukisi mitenkä päin tahansa, kokonaiskuva ei ole ruusuinen:

  • Sähköiseen henkilökorttiin upposi 30 miljoonaa. Ja mitä jäikään käteen?
  • Sähköisen liiketoiminnan kehittämishankeet ovat tehottomia. Rahaa on kiva käyttää, mutta missä tulokset?
  • Mobiili- ja laajakaistaliittymät ovat monille tuskaisia hankkia ja käyttää.

Suomi ei ole niin kehittynyt tietoyhteiskunta kuin usein halutaan uskoa. Se tuli taas todistetuksi. Ongelma on kaksisuuntainen: hallinto toimii miten toimii (sähköinen äänestys, anyone?) ja kansalaistenkin taidoissa olisi parantamisen varaa.

Entä jos suuntaisimme katseen kouluun? Ei syyttävästi, vaan kehittäen. Nuoret osaavat surffata ja ladata musiikkia, mutta se ei riitä. Kouluihin onkin kaivattu atk:ta omana oppiaineenaan takaisin. Nykyisin se on nimeltään tvt eli tieto- ja viestintätekniikka, ja aine on hajautettu muiden oppiaineiden sisään.

Se, mistä kukaan ei vastaa täysin, ei kai voi toimiakaan kunnolla. Oppitunneille voisi sisällyttää myös kansainvälistä vertailua: millainen on sähköinen yhteiskunta muissa maissa ja mitä voisimme oppia. Ehkä nuoret oppisivat kyseenalaistamaan ja vaatimaan.

Keskustelu

Ei ehkä ihan vitsi, mutta yleisesti odotettua huonommalle tasolle tietoyhteiskynnan kehitys on jämähtänyt.
Onkoha vanha sukupolvi vielä liian vahvasti vaikuttamassa asioihin. Ehkä siinä vaiheessa kun nettinatiivi sukupolvi pääsee päättäviin asemiin pääsee suomalainen tietoyhteiskuntakin kehittymään kun sille annetaan mahdollisuus. Ylhäältä tullut ideointi ei oikein vakuuta tuloksillaan.

Esim. eläkeläisille ei vielä tietääkseni ole kunnollisia nettipalveluita, jotka olisi suunniteltu heidän tarpeensa huomioiden. KELA:lla on sivunsa mutta tyypilliset kankeat virastosivut, vaikka tärkeät asiat sieltä varmasti löytyvät. Eläkeläiset eivät taida osata vaatia parempaa. Esim. tunteman 75 vuotias pappa kävi kunnan järjestämän tietokonekurssin, mink jälken lapsen lapsi toi papalleen koneen ja asensi nettiliittymän. Pappa näppäili pari kertaa nettiä, mutta totesi sitten ,ettei tiedä mitä sillä tekisi. Konetta käyttelevät vain lapsenlapset vierailuillaan.

Kovastikin kiinnostaisi tietää millä tolalla kansanedustajien taidot ovat.

Juuri uutisoitiin kolmen uuden edustajan käyneen esittäytymässä puhemies Niinistölle ja saman tien saamassa ensikurssituksen eduskunnan tietojärjestelmiin.

Yritetäänkö siellä salata jotakin?

”Onkohan vanha sukupolvi vielä liian vahvasti vaikuttamassa asioihin. Ehkä siinä vaiheessa kun nettinatiivi sukupolvi pääsee päättäviin asemiin pääsee suomalainen tietoyhteiskuntakin kehittymään kun sille annetaan mahdollisuus”

Juuri näin,hyvin sanottu!

Viime vuonna valmistuneessa väitöskirjassani käsiteltiin juuri tämän alueen problematiikkaa. Vaikka odotukseen uuden opettajasukupolven esiinmarssille ovat suuret, ovat uudet ongelmat jo ovella. Nappulanäppärä ja koneet hallitseva opettajasukupolvi ei kuitenkaan tiedä miten koneita voitaisiin hyödyntää pedagogisesti tehokkaasti. He osaavat käyttää koneita, mutta eivät aina oikein tiedä mihin. Tavoite siitä, että koneita käytetään osana kaikkia oppiaineita on järkevä. Pitkällä aikavälillä kone tulee kuitenkin korvaamaan ainakin osittain kynän, paperin ja oppikirjan. (ei koulussa kynällä kirjoittamiseenkaan tarvita omaa oppiainettaan). Näin ollen huomio tulisi kiinnittää siihen, mitä eri oppiaineiden opettajien tietotekniikkakoulutus sisältää. Opetetaanko opettajia käyttämään koneita teknisesti vai pedagogisesti hyödyksi. Tietotekniikkakoulutuksen sisällöt tulisi rakentaa tukemaan opettajan antamaa opetusta (esim. Näin käytän tietotekniikkaa hyödyksi kolmannen luokan matematiikan opetuksessa). Mm. Porissa ollaan aloittamassa hanketta, jossa perusopetuksen opettajien koulutusta suunnitellaan tästä näkökulmasta.
Kokonaosuudessaan tulisi kuitenkin ratkaista opettajien täydennyskoulutukseen liittyviä ongelmia liittyen opettajien työaikaan, koulutuksen osallistumisvelvollisuuksiin ja opettajien ammatilliseen kehittymiseen.

Kiitoksia kommenteista. Nimimerkillä hessu on hyvä huomio siitä, että ei kynällä kirjoittamistakaan opeteta omana aineenaan kouluissa. Ehkäpä hallinnon tietoyhteiskuntahankkeita voisi siis käsitellä historian ja yhteiskuntaopin tunneilla. Alkuperäinen tekstini lähti siitä liikkeelle, että kun koulumaailmaa olen seurannut, niin on päivänselvä, että kaikilla opettajilla ei ole valmiuksia sähköisen maailman opettamiseen. Toinen – ja hyvä – kysymys sitten on, millä keinoin tilanne paranee tehokkaimmin. Uusien opettajien koulutuksella asiat muuttuvat, mutta hitaasti. Lisäksi ei ole sanottua, että kaikki nuoretkaan olisivat täysin kotonaan verkkomaailmassa. Pohdittavaa riittää.

Hessu, voisitko laittaa linkin väitöskirjaasi, jos siitä on tarjolla julkinen pdf tai edes tiivistelmä. Monista on, tietoyhteiskuntaa sekin.

Vielä tietoyhteiskunnasta ja linkki väitöskirjaani…,

Tietoyhteiskunta on todellakin suurien haasteiden edessä. Oman näkemykseni mukaan edessä on käyttäjien näkökulmasta tietoyhteiskuntakehityksen historian suurin murros. Tähän asti tietoyhteiskuntakehitys on nähty ensisijaisesti teknologian ja teknisten laitteiden kehityksenä. Nyt huomio kiinnittyy enemmän ja enemmän käyttäjien toimintaan. Laitteistot ja verkko ovat lähes kaikkien saatavilla. Sen sijaan palveluiden tulevaisuuden ratkaisee se, osaavatko käyttäjät ottaa ne omakseen. On paljon jotka ottavat ja omaksuvat, mutta myös valtavan suuri joukko niitä (myös nuoria), jotka jättäytyvät ja jäävät pysyvästi kehityksen ulkopuolelle.

Samalla myös osaaminen eriytyy. Pankin työntekijä käyttää päivittäin tietokonetta, mutta hallitsee käytännössä vain pankin sisäisten järjestelmien käytön; Metsäkoneenkuljettaja käyttää sujuvasti tietotekniikkaa työvälineensä kabiinissa, mutta verkkokaupan tai pankkipalvelun käyttö on yhtä hepreaa.

Mitä kouluun tulee, aiheuttaa erityisesti konsolipelaaminen yhä suurempia haasteita. Oppilaat osaavat käyttää teknologiaa, mutta pääasiallinen käyttö liittyy viihdekäyttöön ja pelaamiseen. Lähes kaikki peruskoulunsa päättävät ovat pelanneet Nhl konsolipeliä, mutta erittäin harva on koskaan seurannut esimerkiksi omiin opintoihin liittyvää blogia. Ongelma näkyy myös esimerkiksi siinä, että valtaosalla korkeakouluopiskelijoista ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten suhtaudutaan wikipediasta googlattuun tietoon, tai miten siihen opinnäytetöissä viitataan. (Peleissä ei sinänsä ole mitään pahaa ja kouluissakin pelejä tulisi hyödyntää tehokkaammin oppimisen välineenä. Ongelma koulun kannalta on nimenomaan viihdepelaaminen)

Koulu ja kouluissa tapahtuva toiminta ovat tietoyhteiskuntakehityksen keskiössä. Monipuoliset tietoyhteiskuntavalmiudet ovat mielestäni nykypäivän kansalaistaitoja, kansakunnan menestymisen peruedellytyksiä, joiden opettamisen nykykoulu laiminlyö. Laiminlyönnin syyt eivät johdu opettajakunnan pahantahtoisuudesta, vaan yksinkertaisesti tiedon puutteesta. Opettajien täydennyskoulutusta on uudistettava pikaisesti, mikäli haluamme vielä tulevaisuudessa haaveilla pysyvämme niin tietoyhteiskuntakehityksen kuin pisa tutkimusten kärkimaana.

Oma ehdotukseni opettajien koulutuksen uudistamisen lähtökohdaksi on ns. ”opettajakohtaisen opetussuunnittelun malli”, jota on sivuttu perusopetuksen opettajien tietotekniikan käyttöä käsittelevässä väitöskirjatyössäni. Väitöskirja löytyy sähköisenä osoitteesta: http://dspace.cc.tut.fi/dpub/handle/123456789/171

Kiitokset tästä keskustelunavauksesta. Aihe on tärkeä ja koko ajan ajankohtaisempi!

FT Heikki Haaparanta
PORI

”Ongelma näkyy myös esimerkiksi siinä, että valtaosalla korkeakouluopiskelijoista ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten suhtaudutaan wikipediasta googlattuun tietoon, tai miten siihen opinnäytetöissä viitataan. ”

Medianlukutaito yhtenä aiheena vaikka yläasteella ei voi olla mahdoton ajatus toteuttaa.

Palataanpa aiheeseen. Tuore uutinen ( http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kieltenopettajat+ovat+jumiutuneet+sanomalehtien+k%C3%A4ytt%C3%A4jiksi/1135248225550 ) kertoo, että ”opettajat kokevat, ettei heillä ole aikaa tai heidän ei tarvitse osata käyttää yläkouluikäisten suosimia internetsovelluksia.”

Tässä ollaan melkein kaikkia ammattiryhmiä koskevan kysymyksen edessä: työn tahti ja vaatimukset tuntuvat lisääntyvän jatkuvasti. Mistä siis aika ja energia uusien teknlologoiden opiskeluun? Elämä on jatkuvaa oppimista, mutta kuka jaksaa istua koulun penkillä 24/7?

Opettajien kohdalla ongelma kertautuu ikävästi, sillä taidottomuus ja asenteet voivat jatkaa eloaan oppilaissa.

Opettajat eroavat toisistaan varsin jyrkästi nimenomaan siinä kuinka innokkaita he ovat kehittämään omaa työtään ja omia työtapojaan. Siinä ei välttämättä ole kyse niinkään siitä, onko kyseessä uusi teknologia vai ei. Ennemminkin kyse siitä, onko opettajalla tarmoa, inoostusta tai voimavaroja oman työnsä kehittämiseen. Oman tutkimukseni pohjalta yksi mielenkiintoinen havainto oli, että opettajat (tämän opettajaryhmän koko n. 20%) jotka ovat kiinnostuneita ja innostuneita omasta työstään, käyttävät mielellään myös uutta teknologiaa ja ottavat uusia teknologioita käyttöön. Tällä opettajaryhmällä on myös kaikken vähiten työuupumuksen oireita.

Syy siihen, että teknologiaa ei oteta käyttöön saattaa olla siinä, että opettajat ovat niin stressaantuneita omassa työssään. Sen sijaan teknologian käyttö sinänsä ei aiheuta opettajille uupumusta, pikemminkin päinvastoin.

Haluaisin korostaa, että oma ammatillinen kehittyminen tulee liittää osaksi opettajien normaalia opetuksen suunnittelutyötä, joka tulee johtaa huomattavasti aiempaa koordinoidummin. Olen jo aiemminkin esittänyt lääkkeeksi ns. opettajakohtaisen opetussuunnitelman mallia, jossa opettajalla olisi käytössään vahvat valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet, joiden pohjalta jokainen opettaja laatisi oman opetussuunnitelmansa nykyisen koulukohtaisen opetussuunnitelman sijaan. Vain näin opettajakohtainen kehittyminen saataisiin osaksi koko koululaitoksen kehittymisestä. Opettajakohtaisesta opetussuunnitelmasta saataisiin myös johtamisen ja esimerkiksi kehityskeskusteluiden tärkeä väline.

Koulu kaipaa uudistuksia, joissa myös opettajat sitoutetaan mukaan kehitykseen. Tämä edistää niin koulun kokonaiskehitystä kuin teknologian opetuskäytön lisääntymistä.

Mitä opettajat touhuavat pitkillä kesälomillaan.Olisiko silloin aikaa perehtyä netin ihmeelliseen maailmaan.

Sekä Juhon alkuperäisteksti että kaikki kommentit näyttävät lähtevän siitä, että teknologian käyttö antaa jotain lisäarvoa oppimiseen. On todella harvinaista, että joku epäilee tietotekniikan autuaaksitekevyyttää koulussa ja oppimisessa.

Voisiko joku asiantuntija antaa vinkkejä tutkimuksista, joiden mukaan tietotekniikka lisää oppimista, tietoa, sivistystä ja viisautta. Minua on aina häirinnyt puheet ”pääsystä pois oppikirjakeskeisestä oppimisesta”.

Olen kirjoittanut Advocatus Diabolina useita juttuja aiheesta. Olisi mukava saada kommenteja (erityisesti Hessulta) niistä. Tässä muutama linkki:

http://www.kantele.org/p23.html

http://www.kantele.org/tietoyh.html

Sivuiltani löytyy muitakin juttuja, jotka sivuavat aihetta.

Kalevi Kantele: muista en tiedä, mutta en ole sitä mieltä, että tietotekniikka sinällään olisi onni tai autuus. Alkuperäisessäkin tekstissä oli kyse yksinkertaisesti siitä, että koska yhteiskunta koko ajan digitaalistuu ja netittyy, siinä kehityksessä pitäisi tavallisenkin ihmisen pysyä kyydissä – ja siinä koulu tulee mukaan kuvaan. Tietotekniikan mahdollisesti tuoma lisäarvo opetukseen on kokonaan toinen asia kuin sen hallitseminen.

Eri keskustelu on, onko tietotekninen suuntaus ja kehitys ”järkevää”. Vaikea sille on keksiä vaihtoehtoa.
En osaa pitää (oppi)kirjoista hankittua sivistystä ja tietotekniikkaa asioina, jotka eivät voisi elää samanaikaisesti.