Sote-palvelut eivät ole mitä tahansa markkinatavaraa

PUHEENVUORO: On unohdettu kysymys siitä, miksi meillä on ollut julkisiin palveluihin perustuva hyvinvointivaltio, kirjoittavat Hanna-Kaisa Hoppania ja Olli Karsio.
Mielipide 11.6.2017 14:12
Hanna-Kaisa Hoppania ja Olli Karsio
Suomen Kuvalehti - avatar
Suomen Kuvalehti

Hyvinvointivaltiota pidetään niin kansallisen menestyskertomuksen avaintekijänä kuin talouskasvun hidastajanakin. Sosiaali- ja terveydenhuolto ovat tämän kiistellyn instituution ydintä.

Sote-uudistuksessa julkisen palvelun rakenteita ollaan muokkaamassa rajusti. Hallitus pyrkii pikavauhtia eroon nykyisistä julkisista palveluista ja korvaamaan ne mallilla, jossa julkiselle puolelle määritetään rahoittajan ja järjestäjän roolit, ja tuottajana voivat olla julkiset liikelaitokset, yritykset tai erilaiset yhteisöt.

Julkiset palvelut ovat olleet luomassa vakaita yhteiskuntia.

Muutoksessa on jäänyt käsittelemättä perustavanlaatuinen kysymys siitä, miksi meillä on ollut julkisiin palveluihin perustuva hyvinvointivaltio.

Hyvinvointivaltion yksi tehtävä oli 1900-luvun jälkipuolella kansalaisten suojelu laajenevan markkinatalouden epävarmuuksilta. Kapitalististen markkinoiden naittaminen sosiaalidemokraattisen järjestelmän kanssa mahdollisti myös potentiaalisesti vallankumouksellisten vasemmistoliikkeiden hyväksynnän markkinataloudelle.

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa on pääosin verovaroin rahoitetut palvelut. Ne ovat universalismin periaatteen mukaisesti kaikkien asukkaiden saatavilla, ja niitä käyttävät ideaalisesti kaikki sosiaaliluokat.

Lapsille ja vanhuksille suunnatut hoivapalvelut luovat työpaikkoja, ”vapauttavat” naiset työmarkkinoille ja tukevat tasa-arvoa.

Julkiset palvelut ovat olleet luomassa vakaita yhteiskuntia, joiden kansalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa korkeasti koulutettuja, hyvinvoivia ja tasa-arvoisia.

Julkisissa sote-palveluissa ei ole kyse mistä tahansa markkinatavarasta, vaan epätasa-arvoisesti jakaantuneiden resurssien, riskien ja taakkojen jaosta. Terveiltä otetaan ja sairaille annetaan; hyväosaisilta, kykenevimmiltä otetaan ja huono-osaisille, tarpeessa oleville annetaan.

Hyvinvointivaltiossa tämä uudelleenjaon periaate hyväksytään ja valtion tekemänä sitä voidaan hallita demokraattisesti ja yhdenvertaisuutta vaalien. Työntekijät ovat koulutettuja ja palveluja tuotetaan korkein eettisin ja ammatillisin periaattein, tavoitteena hyvinvointi.

Valvonnalla ei korvata luottamusta.

Markkinatoimijoiden ensisijainen tavoite ei ole hyvinvointi, eivätkä ne huolehdi avuntarpeesta yhdenvertaisesti. Markkinaistetut palvelut karkaavat demokraattisesta kontrollista ja eriytyvät eri sosiaaliryhmille.

Järjestelmän pirstoutuessa palveluiden saanti – vastoin soten alkuperäisiä tavoitteita – on entistä riippuvaisempaa yksilön tai perheen taloudellisista, sosiaalisista ja muista resursseista.

Tämä eriarvoistuminen myös murentaa sitä vahvaa luottamusta julkisiin palveluihin, joka on tärkeä osa hyvinvointivaltiota.

Valvonnalla ei korvata luottamusta eikä yksin palveluohjauksella saavuteta yhdenvertaisuutta. Sosiaali- ja terveyspalvelut tulisi kansainvälistä tutkimusta seuraten nähdä keskeisenä, poliisiin tai koulutukseen rinnastettavana sosiaalisena infrastruktuurina.

Mikäli sotella halutaan tavoitella yhdenvertaisuutta, on pidettävä kiinni julkisista palveluista. 

 

Kirjoittajista Hanna-Kaisa Hoppania on sosiaalipolitiikan yliopistonlehtori (ma) ja Olli Karsio tutkija Tampereen yliopistossa.