Soininvaara: Terveyskeskuksen menetetty maine

SKnetin toimitus
Mielipide 2.5.2008 07:49

Suurten kaupunkien terveyskeskuksista on tulossa työttömien ja eläkeläisten hoitopaikkoja. Tämä tulee kalliiksi ja kärjistää terveydenhuollon eriarvoisuutta. Oikaisutoimilla on kiire.

Teksti Osmo Soininvaara
SK 18/2008 (ilm. 2.5.2008)

SK netti julkaisee katkelmia Osmo Soininvaaran kolumnista, joka julkaistaan SK:ssa 18/2008 (ilm. 2.5.2008). Voit kommentoida kolumnia tässä blogissa.

Kansaneläkelaitos korvaa työterveyshuollon puitteissa tapahtuvia lääkärissäkäyntejä paljon avokätisemmin kuin niitä käyntejä, joka asiakas maksaa itse.

Korvaus on puolet todellisista kuluista toisen puolen ollessa vähennyskelpoista yrityksen verotuksessa. Yhteensä valtion tuki on siis 63 prosenttia.

Yritykset ovat valtion tukemina alkaneet kilpailla työvoimasta ilmaisilla terveyspalveluilla. Tämä on jakanut terveydenhuollon hyvä- ja huono-osaisten palveluihin.

Työssä käyvät ovat suurissa kaupungeissa hylkäämässä terveyskeskukset, joista on tulossa työttömien, eläkeläisten ja pienituloisten perheiden lasten hoitopaikkoja. Ylimpään tuloviidennekseen kuuluvista 40,4 prosenttia ilmoitti turvautuvansa sairastuessaan terveyskeskukseen vuonna 2004, kaksi vuotta myöhemmin enää 34,9 prosenttia.

Suurissa kaupungeissa tilanne on kärjistyneempi, sillä kaikkialla yksityisiä palveluja ei ole edes saatavilla.

Köyhät maksavat terveyskeskuskäynneistään palkansaajien päästessä lääkäriin ilmaiseksi.

Tämä ei ole eriarvoisuuden aiheuttajista suurin. Työterveyshuollossa pääsee hoitoon ja tutkimuksiin paljon helpommin kuin terveyskeskuksissa. Ikäluokkaan 55-59 vuotta kuuluvat käyttävät terveyspalveluja enemmän kuin kymmenen vuotta vanhemmat, koska ovat vielä työterveyshuollon piirissä.

Tulojakaumamme on maailman tasaisimpia, mutta terveyserot köyhien ja rikkaiden välillä teollisuusmaiden suurimpia – uusimpien asuinalueeseen perustuvien tilastojen mukaan vielä luultuakin suurempia. Tätä vasten oudoksuttaa kehitys, jossa terveitä hyväosaisia hoidetaan entistä paremmin ja sairaita huono-osaisia huonommin.

Köyhille suunnatuilla palveluilla on taipumus rapistua. Meillä ei jonotettaisi vastaanotoilla kuten nyt, jos terveyskeskus olisi myös rikkaille ainoa hoitopaikka.

Jokaisella on katsottu olevan maksukyvystä riippumatta yhtäläinen oikeus terveyspalveluihin. En ole kuullut kenenkään julkisesti kiistävän tätä.

Jos kuitenkin joku ajattelisi, että on oikein antaa parempaa hoitoa paljon veroja maksavalle keskiluokalle, kannattaa muistuttaa, että he pääsevät maksamaan myös köyhien sairauksista.

Huono terveys syrjäyttää elämään sosiaaliavustusten varassa.

Jos terveyskeskuksia ei saada kuntoon, terveydenhuollostamme tulee huono, eriarvoistava ja kallis. Erikoissairaanhoitokaan ei toimi kunnolla, jos perusterveydenhuolto on retuperällä eikä sairaaloihin lähetetä oikeita potilaita tai sairauksien annetaan kehittyä liian pitkälle ennen hoidon aloittamista.

Toki terveyskeskukset saataisiin kuntoon, jos oltaisiin valmiit käyttämään rahaa. Poliittista painetta tähän ei ole, koska keskiluokka ei enää käytä terveyskeskuksia.

Joissakin kunnissa saatetaan ajatella, että hätistämällä potilaat valtion maksettavaksi yksityissektorille säästetään kunnan rahaa. Ei säästetä, koska erikoissairaanhoidon kustannukset kasvavat, mutta olennaista onkin, että kunta luulee säästävänsä.

Tyhmältä lyhytnäköisyydeltä vältyttäisiin, jos meillä olisi terveydenhuollossa vain yksi maksaja. Ruotsissa maakunta maksaa sekä julkisen terveydenhoidon että sairausvakuutuskorvaukset. Meidänkin on päästävä yhden maksajan malliin!

Rahat terveyskeskusten maineen palauttamiseen ovat olemassa.

Käyttämällä kahteen rinnakkaiseen järjestelmään haaskautuva raha järkevämmin meillä olisi tarjota hyvät terveyskeskuspalvelut kaikille.

Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja ja luennoija.

Lue koko kolumni SK:sta 18/2008 (ilm. 2.5.2008).

Keskustelu

On omituista ajatella, että kaikkien pitäisi käyttää huonosti, byrokraattisesti ja ihmisiä nöyryyttävästi kohtelevaa julkista terveydenhoitojärjestelmää. Jostain syystä, järjestelmässä, jossa tiedetään, että potilaita takuulla riittää kohdellaan heitä miten tahansa, potilaita myös kohdellaan miten tahansa. Yksityisellä puolella en ole koskaan tullut kohdelluksi ääliönä, epäkohteliaasti, arvottomasti tai syytettynä varojen tuhlaamisesta, kuten julkisella puolella usein. Esimerkkejä voisin kertoa lukuisia. On toki myönteisiä poikkeuksiakin, mutta nykyisin yhä harvemmin. Julkisella puolella saa aikoja muutamana tuntina päivässä tai viikossa, jos sattuu pääsemään puhelimella läpi. Ajan saa kuukauden päähän, jos on tuuria. Lääkäriä ei tavoita puhelimella tai sähköpostilla kuin armosta. Lääkärien tärkein tavoite on edetä tieteellisessä maailmassa ja uralla, ei potilaiden hoito. Yksityisellä puolella joka ikinen tietää, että huomenna ei ole töitä, jos asiakas ei ole tyytyväinen. Tässä on se suuri ero. Ihmisillä on taipumusta toteuttaa heille annetut päämäärät ja julkinen sektorin päämäärää on tänä päivänä karkottaa potilaat.
Ratkaisu ei ole pakottaminen, sen autuaallisuudesta on jo paljon näyttöä entisestä Neuvostoliitosta, nykyisestä Kiinasta tai Kuubasta. Ratkaisu on vapaus valita. Ja sitä on laajennettava. Jokaiselle on luotava oikeus valita vapaasti, aivan vapaasti myös julkisen ja yksityisen välillä, missä haluaa tulla hoidetuksi. Ja tähän päästään, jos työterveydenhuollon tukeminen lopetetaan kokonaan ja jokainen saa täsmälleen saman korvauksen käyttöönsä, jonka hänen hoitonsa tulisi julkisella puolella maksamaan, riippumatta siitä, missä itsensä hoidattaa, yksityisellä tai julkisella puolella. Julkinen puoli voitaisiin tehdä ilmaiseksi, jolloin se saisi tämän verran kilpailuetu, mutta ei mitään muuta. Joka iikka joutuisi joka paikassa sen tosiasian eteen, että jos en hoida hommiani todella hyvin ja kunnioita joka ikistä asiakastani tänään ja juuri tässä, ei huomenna tarvitse tulla töihin ollenkaan. Toiminnan tehokkuus on ihmisen halu tehdä töitä tehokkaasti ja hyvin ja arvostaa ja kunnioittaa muita ihmisiä.
Yksi maksaja julkiselle sektorille on järkevä ja oikeudenmukainen ratkaisu. Maksajan pitäisi olla valtio ja sen kautta jokainen voisi koko valtakunnan alueella saada aina tarvitsemansa terveydenhoitopalvelut mistä tahansa, ilman kesälomalaisen kohtaamaa – mene kotipaikkasi terveyskeskukseen tai yksityiselle – käskyä. Sama valtion ylläpitämä järjestelmä pitäisi olla myös koululaitoksessa, nyt jo nuoret tunkevat Helsingin alueelle lukioihin ja naapurikunnat säästävät. Mielestäni tämäkin on omistusta demokratiaa.

”Köyhät maksavat terveyskeskuskäynneistään palkansaajien päästessä lääkäriin ilmaiseksi” . Milloin terveyskeskusmaksu on palautettu ? En ole huomannutkaan, vaikka työskentelen tk:ssa!

Osmo Soininvaaran puheenvuoro oli harkittu ja perustuu todellisuuteen. Julkinen terveydenhuolto kärsii eritoten kuntien huonosta johtamisesta ja lyhytjänteisestä taloudenpidosta. Kuntien rahat valuvat erikoissairaanhidon maksamiseen ja työntekijät syyllistetään sen sijaan että kahden kerroksen järjestelmä purettaisiiin ja perusterveydenhuolto saisi sille kuuluvan prioriteettiaseman takaisin. Suuret ongelmat ovat nyt mielenterveyden ja elämänhallinnan ongelmia, joiden sekä syyt että ratkaisut ovat ruohonjuuritasolla, perheissä , kouluissa, yhteisöissä. Geeniteknologian kehitys ei näissä auta. Tarvitaan uudenlaista lähestymistapaa.

Räjäyttäkää sairaanhoidon luokkayhteiskunta ja byrokratia.Yksityisessä terveydenhoidossa tutkimuspäätöksen tekee päivystävä hoitaja ulko-ovella.
Jos hän tarvitsee apua hän kysyy. Esim. käsi murtunut-röntgen-kuvat mukana hoitavalle lääkärille-kipsaus tai niittaus-rahastus-taksiin-aika 25 min ja tämä on totta.
Se ei onnistu sairaala byrökraateilta.
Tehkää vallankumous ja räjäyttäkää rakenteet.hallintoa lisäämällä homma menee syvemmälle p hen

Arvostusta ja kunnioitusta ei voi vaatia – se tulee ansaita.

Omakohtaisista kokemuksista voisin mainita seuraavat esimerkit. Kaaduin tammikuussa suihkussa ja sain polveeni leveän ja syvän haavan. Koska yksityislääkäriasema jossa normaalisti käyn, oli suljettu menin näyttämään haavaa Tampereella Hatanpään terveyskeskukseen. Tikattavaksi pääsin nopeasti, ilmeisesti verta tuli sen verran että he eivät viitsineet minua liikaa jonotuttaa. Polveen tuli 3 tikkiä ja hoito-ohjeiksi sain sen että suihkuttele sitä aamuin illoin ja käy poistattamassa tikit työterveydessä viikon päästä.

Viikon aikana haava tulehtui ja kun kävin tikit poistattamassa, työterveys ihmetteli suunnattomasti kahta asiaa: miksi noin leveässä haavassa oli vain 3 tikkiä ja miksi minulle ei määrätty tikkauksen jälkeen antibiottikuuria? Haava olisi kuulemma vaatinut vähintään 5 tikkiä ja koska kaatuminen oli tapahtunut yleisessä saunassa joka kuitenkin on täynnä pöpöjä ehdottomasti myös antibiottikuurin tulehdusta ehkäisemään.

Tulehtunut, mätänevä haava vaati tämän jälkeen 3 eri antibiottikuuria ja aikaa paraneminen vei n. 2 kuukautta.

Tästä hoidosta sainkin sitten postitse laskun nimikkeellä terveyskeskuksen vuosimaksu. Markalla saa markan tavaran sanottiin ennen euron aikakautta. 30 eurolla sai sai siis laadultaan puutteellisen palvelun ja kunnian käydä näyttämässä vaivaa yksityisellä 3 kertaa ennenkuin se saatiin parannettua kuntoon.

Kirjoitin aiemmin että syy TK:ssa käyntiin oli se että yksityinen jossa normaalisti käyn oli suljettu. Miksikö normaalisti käyn yksityisellä?

Ikää minulla on nyt 34 vuotta ja toisessa kädessäni on synnynnäinen epämuodostuma joka leikattiin minulta n. 0.5 vuoden ikäisenä. Noin 22-vuotiaana kävin näyttämässä terveyskeskuksessa sormiani, joissa kiristämään jääneet leikkausarvet olivat alkaneet vääntää sormien luita vinoon. Vastaukseksi sain sen että kyseessä on vain kosmeettinen haitta, mene yksityiselle jos asia vaivaa.

Näin tein, arvet oiottiin ja sormeni alkoivat palautua suoriksi.

Voi olla että jostakin tuntuu tämä esimerkki hieman turhamaiselta, mutta voin vakuuttaa että jos omat sormesi väännetään koko pituudeltaan 5-10 mm käyristymään kohti sormenpäitä, voi olla että päivittäistä elämää helpottaa kummasti se että ne saa suoriksi.

En näe julkisenterveydenhuollon ongelmana sitä että vakuutukset, työnantaja tai joku muu paha kolmas osapuoli olisi vienyt terveyskeskusten maineen. Kyllä ne ovat sen ihan itse tehneet.

Nyt mieltäni lämmittää kovasti tieto siitä että maksan korkeita veroja mm. sen vuoksi että meillä korkeatasoinen terveydenhuolto ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta…

Muutaman kuukauden virkavapaani aikana en ole oikeutettu työterveydenhuollon palveluihin ja yritin päästä uusimaan reseptiä terveyskeskukseen Malmille Helsingissä. En päässyt edes varaamaan lääkäriaikaa, sillä puhelinjono oli täynnä ja puhelu katkesi. Yritin monta kertaa, mutta ei onnistunut: puhelin tyyttäsi varattua. Onneksi pääsen pian taas työterveydenhuollon piiriin. Saan edes reseptini uusituksi ajallaan.

Kiitos Osmo Soininvaaralle kolumnista Terveyskeskusten menetetty maine (SK 2.5.08). Rivityöntekijänä esittäisin muutaman huomion:

1. Yhden maksajan malliin oitis. Maamme terveydenhuollon rahoituksen monikanavaisuutta on ihmetellyt myös OECD eikä sellaista ilmeisesti tunneta missään muualla. Todennäköisesti moni ongelma alkaa tämän jälkeen ratketa itsekseen. Rahanjaossa erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä voi vain toivottaa onnea kaikille yrityksille madaltaa raja-aitoja.

2. Lääkärille kuuluvat lääkärin työt – eivät harjoitetun yhteiskuntapolitiikan seuraukset. Psyykkisten häiriöiden ja alkoholitautien ohella esim. 2-tyypin diabetes on länsimaisen elämänmuodon vitsaus, joka nykyurallaan romahduttaa minkä tahansa terveydenhuoltojärjestelmän ja kansantalouden. Suomalaisessa tutkimuksessa on todettu, että lääkkeettömällä hoidolla (=liikunta ja ravitsemus) voidaan estää diabeteksen puhkeaminen puolessa tapauksista. Kuten prof. Tero Kangas on todennut, nyt määräämme lääkkeitä – jotakin tehdäksemme – kun ihmisiä ei saada liikkumaan. Lääkehoito vaatii huomattavaa sorminäppäryyttä ja tulokset lienevät yhtä heikot kuin verenpaineen lääkehoidossa, jossa hoitotavoitteessa on 20-30% potilaista. “Koska monen sairauden tosiasiallinen syy on sosiaalinen”, palautetaan ihmisille heidän autonomiansa myös vuokratalovaltaisilla alueilla. Annetaan heille työtä ja toimeentuloa, oikeuksia ja velvollisuuksia, tunne oman elämän hallinnasta, ja vähemmän terveydenhoitoa. Lääketieteen mahdollisuuksia yleensä liioitellaan ja kun se tulee ovesta, potilaan autonomia lentää ikkunasta.

3. Terveyskeskus tarvitsee kokeneitä yleislääkäreitä ja sairaanhoitajia, ei sosiaalihoitajia eikä hoitotieteilijöitä ja erikoislääkäreitä vain harvoin. Priorisointi on tunnetusti vastenmielistä kaikille, siis kärjistetään: Erikoislääkäri ja hoitotiede edustavat medikalisaatiota, vähenevän rajahyödyn lakia, jossa yhä enemmällä saavutetaan yhä vähemmän. Tutkitaan ja hoidetaan yhä kalliimmin, mutta potilaan lisähyöty jää marginaaliseksi. Lisätään varhaista puuttumista, joka paisuttaa ongelmia ja palvelujen tarvetta. Lääketiede
taapertaa eteenpäin, mutta hoitotieteily sairaanhoitajien koulutuksessa sietää lopettaa. Tämä moniammatilliskulttuurinen kohtaileminen naurattaa avoimimmin itse hoitajia, vaikka he opiskellessan alentuvat sitä sietämään. Sosiaalihoitaja kuvastaa järjestelmän monimutkaisuutta, jonka hallitsemiseksi keksitään yhä uusia tehtävänimikkeitä, esim. muistikoordinaattori, jollaisen palkkaaminen “tutkitusti” parantaa muistihäiriöpotilaiden hoitoa.

Surullinen esimerkki sosiaali- ja terveydenhuollon ajanhengestä oli ministereiden Vanhanen & Stubb junailema kommandolento Espanjaan Malagan onnettomuuden uhrien “auttamiseksi”. Kehtasipa ministeri Stubb vielä sanoa, että ensin hoidetaan ongelma, vasta sitten mietitään kustannuksia. Poliitikkojen sankarihaaveiden vuoksi kunnat on velvoitettu järjestämään jonkinlainen kriisihoito, jonka hyödystä ei ole mitään näyttöä – pikemminkin päinvastoin – mutta jota tuputetaan kaikkialta. Mediasirkus pyörii ja perinteisestä sosiaalityöstä avun saava kärsii. Tämä ei ole itkettävää tai naurettavaa, vaan rikollista. Jokelan murhenäytelmän kokeneetkaan eivät tarvitse yhtään ”ammattilaista”, vain toisiaan.

4. Terveyskeskusten armeijamainen joustamattomuus johtuu velvoitteiden päälle kasatuista velvoitteista ja annetusta järjestelmästä, jonka lonkerot vain poikkeusyksilö hallitsee. Ei käy ylilääkäreitä kateeksi, kun pitäisi laatuakin hallita ja suosituksia seurata. “Vuokrafirma räätälöi työajat, minkä jälkeen henkilökunta palaa entisiin töihinsä uusilla työajoilla.
Kaikki ovat onnellisia”. Noinkohan? Jos tuossa on edes siteeksi totta, ostosopimus rajaa tehtävät tarkasti ja rahasta muistutetaan taajaan. Perinteisesti kunnalliselle terveysasemalle taas ovat kuuluneet kaikki ongelmat maan ja taivaan väliltä, vaikka julkinen palvelu voisi yhtä hyvin tarjota vain ns. välttämättömän minimin. Myönnettäköön, että perusterveydenhuollossa kustannustietoisuus on olematonta, sillä yhteisestä kassasta on helppo ammentaa. Pitäisi tehdä vähemmän ja paremmin.

Suomessa maailman terveimmistä lapsista tulee sairaimpia aikuisia. Väitän, että se ei ole neuvolajärjestelmän ansio tai muun terveydenhuollon syy, vaan johdonmukainen
seuraus muista kuin terveyspoliittisista valinnoista. Ongelmat eivät ratkea terveydenhuoltoa kiillottamalla, vaan laajalla yhteiskuntapoliittisella keskustelulla – priorisoinnilla eli arvoilla ja ihanteilla. Onnea ja menestystä ministeriöiden työryhmälle, joka uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä. Lienevät aloittaneet ym. kohdasta yksi.

Hyvä Soinivaara! Juttusi on alusta loppuun asiaa.
Asun Tampereella Hatanpään kaupunginosassa. (noin sadan metrin päässä terveyskeskuksesta) Alueella on kovanrahan taloja, osuuskuntamuotoisia ja myös muutama vuokratalo.
Osa alueen asukkaista pääsee yksityiseen omalääkäripalveluun parin kilometrin päähän jossa homma toimii kaupungoin ostosopimuksella. Minä kuten monet muutkin katuosoitteesta johtuen olemme Hatanpään terveysaseman armoilla. Lääkäreitä ei ole. Aina kun soittaa niin vastataan ei ole lääkäriä. Joku ”harjoittelija” voisi olla 3-4 viikon päästä.
Soittakaa aamulla klo 07.00 jos saisitte akuutin ajan.
Jos lääkärin saa niin jälleen on vastassa uusi lääkäri ja jopa kansalaisuus.
Kaikki on selostettava alusta ja joskus huomaa, että lääkäri ei kieltämme ymmärrä.
Tilanne on kestänyt vuosia.
Eikohän tämä ala olla jo lain vastaistakin.
Rahaa kaupungilla kyllä on, mutta ei ole haluja tai taitoa laittaa veronmaksajia saman arvoiseen asemaan.
Enemmän kiinnostaa patsaat, tunnelit, suurhalli ja kaikkinainen hupi!!!

Olen ollut vajaan vuoden eläkkeellä ja käyttänyt Helsingin Kallion terveyskeskusta normaalilääkärikäynteihin (kaksi vakaavaa sairautta seurannassa), laboratorioihin, hammashoitoon ja fysioterapiaan, ja olen todella saanut hyvin ajan sekä hyvän palvelun ja edullisesti. Työssäollessani sain ilmaisen työterveyslääkärin, jolta sain yskänlääkettä tai vastaavantasoista hoitoa, mutta jouduin maksamaan hammashoitoon ja muihin erikoislääkärin /-tutkimuksen kuluja varten 45 euroa kuukaudessa sairauskassaan, joten nyt pääsen halvemmalla. Onhan itsestään selvää, että työssäolija tarvitsee avun pikimmiten välttääkseen työstäpoissaoloja, ja tähän yksityisvastaanotto on mitä parhain. Voin minäkin halutessani maksaa hampaanpaikkauksesta lähes 100 euroa, mutta hoidan sen mieluummin 22 eurolla terveysasemalla. En tunne itseäni toisen tai kolmannen luokan kansalaiseksi, mihin Soininvaara terveyskeskusta käyttäviä artikkelissaan viittaa. Itseluottamus ja itsetunto on omien korvien välissä. Terveyskeskusmaksut ovat pienet. mutta lääkekustannukset ovat korkeat ja niille pitää tehdä jotain.

En ymmärrä Soininvaaran kolumnin tarkoitusta. Meillähän on ollut hyvin monissa kunnan tarjoamissa palveluissa vuosikymmeniä vaihto-ehtoja: Yksityinen tai julkinen laki-apu, yksityinen tai julkinen sairaanhoito, yksityinen tai julkinen vuokra-asuminen jne. Ja näin mielstäni tulee edelleenkin olla. Terveydenhuollon alueella pääkaupunkiseudulla on menossa hänen minimikokoisten hoitopaikkojen yhdistäminen, esimerkkinä Kruunuhaan siirtyminen Eiraan, josta nousi mieletön haloo. Lapissa asukkaat joutuvat matkustamaan yli 100 km vastaavassa hoitotarpeessa. Kirurgiset toiminnat keskittyvät Vantaalle Peijakseen, siirtoja on jo tehty ja toimintamalli on mielestäni hyvä asia. Tähän tultaneen pyrkimään myöskin harvemmin asutuilla alueilla.
En ymmärrä, miten terveyskeskus hoito tulee kalliiksi, kun vierellä käytetään yksityispalveluja, enkä koe eriarvoisuutta käytänpä sitten yksityistä tai kunnallista palvelua, olen saanut molemmissa aivan yhtä hyvän hoidon. Toki jos vaikeaa aivosyöpää sairastavaa ei voida hoitaa, niin varakas voi ostaa ulkomailta lisäaikaa, tässä köyhä ja rikas ovat toki eriarvoisessa asemassa, mutta niin olemme kaikissa muissakin asioissa.
Köyhä ei voi asua 200 neliön ranta-asunnossa Helsingissä, ei myöskään keskituloinen. Soininvaara provosoi tilannetta ja valitettavasti suurin osa ei osaa itse ajatella vaan myötäilee heille sopivia ajatuksia. Suomessa on annettu sosiaalietuuksia enemmän tai väärin perustein, mihin oikeasti on ollut varaa. Toivon, että nyt kun paketin hinta on liian korkea, siihen saadaan oikaisu, joka ei kohtele kovin pahoin kansalaisia. Hoitouudistushan on työn alla ja saamme lisää infoa tämän vuoden aikana, mihin suuntaan asiat kehitetään. Olen samaa mieltä aikaisemmin esitetyn kommentin antajan kanssa, että vähävaraisten/pienituloisten suurin hoito-ongelma on lääkkeiden kalleus. Sille pitäisi tehdä jotain.

Meillä on täällä Tapiolassa iso uusi terveysasema, johon on integroitu kaikki ympäröivät terveysasemat. Ja eihän sieltä löydä sitä lääkäriä. Yksikin kerta etsin lääkäriä niin pitkään, että aika melkein meni ohi ja sanoivat, että nyt pitää vaan tulla toisen kerran uudestaan. Onneksi olin sinnikäs ja vaadin saada käyttää jäljelle jääneen 10 minuutti ja se korvahuuhtelu ehditiin tehdä siinä ajassa ihan hyvin.

Lapsia en ole onneksi joutunut terveysasemalle viemään, kerran kyselimme yhden lapsemme epämääräisistä oireista terveysneuvontapalvelusta ja ohje oli, että odottakaa vielä huomiseen ja menkää sitten lääkärille. Meillä oli jo aika varattuna yksityiselle samaksi päiväksi ja siellä todetiin, että CRP oli 160 ja lapsella alkava verenmyrkytys. Seuraavana päivänä olisi varmaan ollut ihan todellinen verenmyrkytys.

Soininvaara on sinänsä oikeassa, että terveyskeskukset eivät toimi. Ehkä hänen ehdotuksensa auttaisivat kehittämään terveyskeskuksia eteenpäin, mutta matka on pitkä. Ja voisiko yritykset pakottaa ostamaan palvelunsa kunnalliselta palveluntuottajalta – eikö se ole kilpailulainsäädännön vastaista?

Soininvaara on oikeassa, että palvelut ovat vaarassa jopa rapaantua.

Nykyisin ei lääkärin luo niin vain mennäkään. Sinänsä on hyvä, että hoitajat ensin katsovat, kenet lääkärin hoidettavaksi lähetetään päivystyksessä.

Lääkäripula on totta pienissä terveyskeskuksissa ja pienillä maaseutupaikkakunnilla. Palvelut ovat paremmat pienissä ja suurissa kaupungeissa. Siellä lääkäreitä on enemmän ja yksityisiä terveyspalveluita on usein tarjolla niille, jotka eivät halua jonottaa julkisen puolen sairaaloissa ja odottaa lääkärille pääsyä siellä.

Julkisen terveydenhuollon ongelmia ovat jonot ja pitkät odotusajat sekä kiireessä tehdyt huonot tarvittavan hoidon päätökset, joka voi pahimmillaan johtaa potilaan hengenvaaralliseen tilaan mikäli sairautta ei kyetä selvittämään tarpeeksi ruuhkautuneissa terveyskeskuksissa, jossa osittain ongelmia pahentaa vähäinen henkilökunta ja joskus kokematon terveydenhuollon ammattilainen.

Harkitkaa, päättäjät! Olette vastuussa meille. Osmo Soininvaara kirjoitti osuvasti aiheesta, jota pyöritellään sinne tänne kunnissa. Työterveyden piirissä saattoi vielä päästä tutkimuksiin, mutta kun on ”pudottu” tavalliseksi terveyskeskuslääkärin asiakkaaksi, se osoitetaan turhaksi, tarpeettomaksi jne. Jos niin ehkä onkin, ei jatkuvasti vaihtuva yleislääkärin diagnoosikaan kovin paljon vakuuta – ja ongelma jatkuu. Yksityisiä kokemuksia varmasti riittää! Miten monen talous kestää tässä tilanteessa hakeutumisen yksityiselle erikoislääkärille, jos annetut korvaukset ovat minimaaliset palkkioon verrattuna?

Yritysmaailmasta haettujen ýksityistämis- ja kilpailuttamisperiaatteiden tuominen terveydenhoitoon on tuhoisaa ja todella rapauttaa kansanterveystyön. On turha uskoa, että taloudellisen voiton rinnalla eettiset normit ja kansanterveyden pitkäjänteinen edistäminen hoituisivat kirjavan järjestelmän turvin. Nostakaa terveyskeskusten tasoa ja arvoa, tuokaa yleislääkäreiden rinnalle riittävästi erikoislääkäreitä, tutkimus- ja terapiapalveluita, luokaa joustavia palveluaikoja! Ihmisten sairauksilla ja yrityksillä hoitaa terveyttään rahastetaan liikaa juuri siksi, että julkinen terveydenhoito ei itsekään arvosta itseään – eikä siten asiakkaitaankaan. Päättäjät – eivät varsinkaan kansanedustajat – eivät näytä tuntevan todellisuutta tai näkevän kehityksen todellisia vaikutuksia.