Soininvaara: Onko asuntopolitiikka toivotonta?

SKnetin toimitus
Mielipide 29.8.2008 08:30

Asuntopolitiikan korjaaminen on tunnetusti vaikeaa. Markkinoiden varaan sitä ei voi kuitenkaan jättää. Tukea on kohdistettava sosiaalisin perustein ja nuoriin.

SK netti julkaisee katkelmia Osmo Soininvaaran kolumnista, joka julkaistaan tämän viikon Somen Kuvalehdessä. Voit kommentoida kirjoitusta tässä blogissa.

Oletetaan, että sataa tarjolla olevaa asuntoa tavoittelee kaksisataa ostajaa, joista jokainen on valmis maksamaan, mitä rahkeissa on varaa. Yhteiskunta tulee heidän avukseen parantamalla korkojen verovähennysoikeutta, mistä ostajat tietysti ovat kiitollisia.

Nyt jokainen pystyy tarjoamaan asunnosta enemmän. Hinnat nousevat niin, että asumisen kokonaiskulut ovat yhtä korkeat kuin
ennen. Verovähennysoikeus kapitalisoituu asuntojen hintoihin. Vain myyjillä on syytä kiitollisuuteen.

Hintojen nousu houkuttelee rakentamaan lisää, mutta vain, jos tontteja on saatavilla yllin kyllin. Tonttipulasta kärsivissä kasvukeskuksissa verotuki kapitalisoituu maan hintaan.

Hyötyjen ja haittojen kapitalisoituminen maan hintaan hajauttaa yhdyskuntarakennetta. Ihmiset rakentavat syrjäisiin paikkoihin, koska keskeisillä paikoilla tontit maksavat liikaa.

Jos yritämme taloudellisilla porkkanoilla edistää ehyttä yhdyskuntarakennetta ja rakentamista hyville paikoille, maan hinta nousee keskeisillä paikoilla ja laskee syrjäisillä niin, että vaihtoehdot pysyisivät keskenään yhtä edullisina. Mekanismi murtuu vasta, kun rakennusoikeuden arvo huonoilla alueilla laskee nollaan.

Asunnon ostaja ei hyödy verotuesta mutta ei kärsi myöskään kiinteistöverosta. Myös se kapitalisoituu hintoihin niitä alentaen.
Halvempi asunto kiinteistöveron kanssa on ostajalle yhtä edullinen kuin kalliimpi ilman kiinteistöveroa.

Kun yhteiskunta ensin tukee asumista verovähennysoikeudella ja sitten verottaa sitä kiinteistöverolla, syntyy kokonaisuus, josta on vaikea sanoa, mihin sillä tähdätään.

Edellä olen katsonut asiaa ensiasuntoa ostavan näkökulmasta. Tilanne on toinen niiden kannalta, jotka ovat jo ostaneet kalliin asunnon. Heitä haittaisi kahta kautta, jos asuntojen verovähennysoikeus lopetettaisiin tai kiinteistöveroa nostettaisiin. Rahaa menisi ja omaisuuden arvo laskisi.

Muutoksessa menettävät pitävät aina suurempaa melua kuin siitä hyötyvät. Siksi asuntopolitiikan korjaaminen on vaikeaa ja asumisolojen parantamiseen tarkoitettua rahaa haaskautuu.

Kannattaisi sopia pitkän ajan ohjelmasta, jonka kuluessa verovähennysoikeus poistuisi asteittain ja kiinteistöverot nousisivat. Saisimme kohtuulliset asuntojen hinnat ja voisimme alentaa muuta verotusta.

Eikö nuivasti toimivilta markkinoilta voitaisi viedä valta? Myydään kunnan maa halvalla rakentamiseen, kuten niin monet – myös rakennusliikkeet – vaativat. Rakennusliike myy asunnot markkinahintaan, vaikka se saisi tontin ilmaiseksi. Hintoja pitäisi säädellä, jos haluttaisiin hyödyn siirtyvän ostajalle.

Vaikka ensimmäiset asukkaat saisivat asuntonsa halvalla, tämä ei estäisi heitä myymästä sitä markkinahintaan seuraavalle. Hyöty jäisi kokonaan ensimmäisten omistajien taskuun. Yhtä hyvin voisimme jakaa kunnan rahaa satunnaisesti joillekin sinne tänne.

Helsingissä kaupungin maalle rakennettavien asuntojen hintoja säädellään Hitas-järjestelmällä. Jos on saanut asunnon alihintaan, joutuu sen myös alihintaan myymään. Tämä on parempi kuin ei mitään, mutta ei se ongelmatonta ole.

Markkinoiden varaan asuntopolitiikkaa ei voi jättää, sillä vaikka markkinat saavuttaisivat pitkän ajan kuluessa säällisen tasapainon, siinä välissäkin on voitava elää ja asua. Jos tukee kaikkia, ei tue ketään. Asuntopoliittisen tuen on kohdistuttava sosiaalisin perustein ja iän perusteella nuoriin.

Kun tukee jotain ryhmää, painaa toista alas. On koettu oikeaksi tulla pienituloisimpia vastaan niin, että heidän kannaltaan on samantekevää, asuvatko he Helsingissä vai Porissa, mutta tähän laajasydämisyytemme loppuu. Perushoitajalla ei ole varaa asua Helsingissä. Pääkaupunkiseudulla asuntojen korkea hinta alkaa olla elinkeinopoliittinen ongelma, koska matalapalkkaisille aloille ei saa työvoimaa.

Alun esimerkeissä oletin, että maata hyvillä paikoilla on rajallinen määrä. Ne rahat, jotka yhteiskunnalta nyt haaskautuvat maan ja asuntojen hintojen nostamiseen pitäisi käyttää siihen, että hyvää maata rakennetaan lisää: uusien alueiden avaamiseen ja rakentamiseen, raiteiden rakentamiseen ja niin edelleen.

Yhteiskunnan on lunastettava paljon maata asuntotuotantoon ja annettava sitä käyttöön niin paljon, että hinnat laskevat. Niin kauan kuin asuntoja on vähemmän kuin asunnon tarvitsijoita, kaikki toimet vain siirtävät ongelmaa ryhmältä toiselle. Tonttimaan kalleudesta koituvat tulot on ohjattava kunnalle ja kunnan on käytettävä ne siihen, että asuntoja tulee lisää.

En pidä vainoharhaisesta rosvot kiinni -politikoinnista, mutta kysyn silti, jarruttavatko päättäjien liian hyvät välit rakennusliikkeiden ja joidenkin maanomistajien kanssa tonttimaan tarjontaa. On vähän outoa, että harvaan asutussa Suomessa tonttimaan puute nostaa asuntojen hintoja.

Kolumnisti on vapaa kirjoittaja ja luennoija.

Teksti
Osmo Soininvaara
SK 35/2008 (ilm. 29.8.2008)

Keskustelu

Soininvaara kirjoitti SK:ssa no.35/08 otsikolla ”Onko asuntopolitiikka toivotonta?” Kirjoitus menee jo tässä vikaan. Eivät kansalaiset tarvitse politiikkaa vaan asuntoja. Asuminen onkin yleensä ollut poliitikkojen lempitapa kerätä erilaisia veroja. On kiinteistöveroja, arvonlisäveroja, löpöveroja, jne. Kaikki asuvat jossain. Suomessa on pakko maksaa veroja tai paleltua kuoliaaksi. Kaavoitus ja muu byrokratia on kallista. Lämmitys maksaa. Öljy maksaa. Sähkö maksaa. Toki grynderitkin osaavat ottaa omansa.
– Vihreiden sokea piste on verottamisen halussa. Pitää saada paljon rahaa, jotta sitä voidaan rahdata erilaisiin kehitysapuihin. Jos ette tee kuten minä haluan, niin kiinteistövero pitää nostaa moninkertaiseksi. Jotkut tilastonikkarit puhuvat jopa ns. asuntotulosta. Minä taas en ole havainnut asumisesta muuta kuin kuluja.
– Oma ajatteluni poikkeaa verointoilijoista. Minä haluaisin minimoida työtä tekevien kansalaisten verot poistamalla valtavan turhan byrokratian ja turhan hyysäyksen. Kansa pitää päästää vero-orjuudesta!

Asuntojen hinnasta varmasttikkin 50% on veroja,työn verotus, työnantajamaksut,materiaalin tuottamisen aikana maksetut verot,leimaverot yms.Rakennuttajat ovat ahneita pitää saada vähintään 30% kate. Lait joilla tämä kaikki tehdään mahdolliseksi on säädetty eduskunnassa.
Omakotitaloja ja omistusasuntoja ostava keskiluokka maksaa suurimman osan, näitä ihmisiä syyllistetään vielä siitäkin, että ekologinen jalanjäki on niin kovin iso.
Uusimmat rakennusmääräykset on tehty ihan vailla järkeä,lämmitys on pakollista ja osa ilmasta pitää päästää taloista ulos, muutoin talot homehtuvat.
Muista OSMO vaikka oletkin viisas kaveri,asua pitää ja mahdollisimman mukavasti,oikeassa olet siinä,että maalla keinotellaan,sitä ei enää valmisteta.

Kirjoitus kokonaisuudessaan asiallinen, silmään pistää vain lause”yksinäinen vanhus jäänyt asumaan isoon perheasuntoon” Voivotellaan vanhusten määrän kasvua ja hoitopaikkojen ja hoitajien vähäisyyttä. Kuitenkin vanha ihminen, hiukan dementtikin,pärjää pitkään kotona turvallisessa ympäristössä, tuttujen rutiinien kanssa. Jos hänet ( usein pienellä eläkkeellä elävä) kiinteistöveroin pkoitetaan muuttamaan kotoaan, (ymmätäneekö enää tonttinsa arvoa ja saako kunnon asuntoa tilalle) voidaan alkaa samantien etsiä hoivapaikkaa ja hoitajia.

Koko kirjoitus lähtee siitä, että asumista on vain omistusasumien. Omistusasumiseen fiksautuminen on tyypillisesti suomalainen ilmiö, johon ovat osaltaan johtaneet Soininvaaran esittämät yhteiskunnan tukitoimet. Mielestäni on kuitenkin toiveajattelua, että pienipalkkaisen hoitajan asunto-ongelmaan puututtaisiin ennen kaikkea parantamalla omistusasuntotarjontaa.

Asettuisin tässä itse mahdollisesti Helsinkiin mielivän henkilön asemaan. Haluaisinko heti ostaa omistusasunnon, jonka hinta väistämättä olisi korkeampi kuin aikaisemmin omistamani asunnon, vai miettisinkö asiaa jonkin aikaa ja asettuisin kohtuuhintaiseen asuntoon siksi aikaa, että tietäisin miltä alueelta asuntoa katselisin ja haluaisinko ylipäätään jäädä asumaan Helsinkiin.

Pääkaupunkiseudulla suurin puute on kahtuuhintaisista pienasunnoista. Jos niitä ei saada lisää, ei saada myöskään työntekijöitä matalapalkka-aloille. Soininvaara voisi panostaa henkisiä ponnistuksia myös vuokralaisten aseman parantamiseen. Kaikki eivät halua vuosiksi velkavankeutee, eikä kaikilla ole siihen varaakaan.