Soininvaara: Demarit surkeassa tilassa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Demareilta on pallo hukassa, kirjoittaa Osmo Soininvaara. “Mutta ei kukaan muukaan tiedä, mitä hyvinvointivaltion hyväksi pitäisi tehdä. Se on meidän yhteinen ongelmamme.”

Teksti Osmo Soininvaara
(SK 11/2008, ilm. 14.3.2008)

SK netti julkaisee katkelmia Soininvaaran kolumnista, joka julkaistaan huomenna ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä. Alla voit osallistua keskusteluun aiheesta.

Kirjassaan Politiikka karkumatkalla (Otava 2007) entinen kauppa- ja teollisuusministeri ja pankinjohtaja Seppo Lindblom valittaa, että politiikka on juossut karkuun vaikeita yhteiskunnallisia valintoja. Merkittäviä päätöksiä kyllä tehdään, mutta niihin johtavista valinnoista ei päivänpolitiikassa puhuta. Vuoden 2007 vaalikeskustelusta Lindblom sanoo: “Yhteiskuntapolitiikan tavoitekonflikteihin ei otettu kantaa, koska kaikki tahot lupasivat hoitaa kaikki asiat kuntoon.” Niinpä niin. Politiikka on ulkoistettu Raimo Sailakselle.

Entisenä poliitikkona en voisi olla enempää samaa mieltä. Jos pitää valita kakun syömisen ja säästämisen väliltä, poliitikot laidasta laitaan korostavat sekä syömisen että säästämisen hyviä puolia. Kilpailua käydään vain siitä, kuka tekee tämän vakuuttavammin ja karismaattisemmin. Sailas sitten päättää, mitä oikeasti tehdään. Hyvä, että edes hän.

Ihmisten välisiin synnynnäisiin eroihin voi suhtautua kolmella tavalla.

Moni vasemmistolainen kieltää erojen olemassaolon, koska niiden tunnustaminen olisi “oikeistolaista”. Tässä on se vika, että näin jokaiselle voi asettaa yhtä kovat vaatimukset, kun vain mahdollisuudet tasataan. Vasemmistolainen lähtökohta johtaa oikeistolaiseen politiikkaan.

Moni oikeistolainen käyttää erojen olemassaoloa perusteena sille, että luokkayhteiskunta on aivan luonnollinen olotila.
Lindblom edustaa kristillis-humanistista näkemystä, joka tunnustaa erojen olemassaolon, mutta ottaa lähtökohdaksi sen, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Juuri siksi heikkoja pitää tukea.

Suomi oli turvallisissa käsissä, kun ensin johti Kekkonen ja sitten sosiaalidemokraattien puoluehallitus. Muilla oli varaa esittää melkein mitä hyvänsä, koska sosialidemokraattien vakuuttava – joskaan ei kovin demokraattinen – päätöksentekokoneisto piti huolen, että vain järkevät ideat toteutuivat. Demarien karavaani kulki ja muut räksyttivät vieressä. Lindblom puhuu lyhdynkantajan roolista.

Nyt tuo lyhdynkantajan rooli on hukassa. Puheenjohtajakisa osoittaa kärjen olevan leveä kuin suomalaisessa mieshiihdossa.

Demarien surkea tila ei anna syytä vahingoniloon. Olemme Pohjoismaissa kaikki sosiaalidemokratian perillisiä. Demareilta on pallo hukassa, mutta ei kukaan muukaan tiedä, mitä hyvinvointivaltion hyväksi pitäisi tehdä. Se on meidän yhteinen ongelmamme.

Porvareilla olisi tilaisuus modernisoida hyvinvointivaltiota, mutta selkeää yhteiskunnallista ohjelmaa ei näytä olevan. “Lisää rahaa rikkaille” ei oikein riitä poliittiseksi ohjelmaksi.

Politiikkaa tarvittaisiin kipeästi. Informaatioyhteiskunnassa markkinamekanismi tuottaa paljon voittaja vie kaiken -tilanteita. Se tuottaa kohtuuttomia tuloeroja ja syrjäyttää Lindblomin puolustamia pieniä ihmisiä. Tätä ei juuri kukaan halua, mutta me emme osaa tehdä sille mitään.

Johdonmukaista vasemmistolaista ohjelmaa tarvittaisiin haastamaan kehitys, joka tuntuu ahdistavan kaikkia. Demareilla on esteenään niin paljon tabuja, että en tiedä, onko puolueesta uudistumaan. Jos vanha koira ei opi uusia temppuja, on jonkin toisen liikkeen otettava lyhdynkantajan rooli. Onko K. J. Ståhlbergin terminologiaa käyttääkseni taas aika porvarilliselle vasemmistolle?

Kolumnisti on vapaa kirjoittaja ja luennoija.

Lue kolumni kokonaan Suomen Kuvalehdestä 11/2008.