Kirjeitä 24.05.2019 06:00

Pikavipit kuriin

Olli Rehn, Sari Lounasmeri ja Piia-Noora Kauppi esittivät huolensa kansalaisten kasvavista talousongelmista ja oman talouden hallintaan liittyvän opetuksen vähäisyydestä (SK 19/2019). Yhteiskuntaopin, eli myös taloustiedon, opettajana kannatan täysin esitystä kansallisesta talousosaamisstrategiasta.

Jo nyt käytän yhdeksäsluokkalaisten kanssa reilun kuukauden lukuvuodesta mikrotalouteen: säästämiseen, sijoittamiseen, budjetointiin, velkaantumisen ehkäisyyn, vakuutusasioihin, mainontaan ja kuluttajanoikeuksiin. Valitettavasti nämä oppitunnit ja ponnekkaatkaan saarnani sekä teettämäni tehtävät esimerkiksi kulutusluottojen ja pikavippien aiheuttamista velkakierteistä eivät paljoa paina. Aggressiivinen mielikuvamainonta, jolla pikavippejä ja kulutusluottoja tyrkytetään, tavoittaa nuoret moninkertaisesti useammin.

Jos kansalaisten ja erityisesti nuorten aikuisten kasvaviin talousongelmiin halutaan todella vaikuttaa, kulutusluottojen mainonnan ja myöntämisehtojen tiukempi juridinen säätely olisi paljon tärkeämpää kuin taloustaitojen opetusmäärien lisääminen nykyisestä.

Katri Matilainen

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori, Haapajärvi

Sisältö