kirjeitä 09.03.2018 06:00

Älkää heiluttako venettä

Veli-Pekka Mattilan vuotta 1918 käsitelleen kirjeen (SK 9/2018) kanssa on helppo olla samaa mieltä. Kun laillista hallitusta vastaan käynnistettiin vihollisen tukema kapina, ei kai meidän tarvitse pyytää itsenäisyyttämme anteeksi? On hyvin valitettavaa, että silloin – kuten näinäkin viikkoina – ihmiset saatiin puhumalla ja pelkillä lupauksilla mukaan tekemään itselleen ja lähimmäisilleen pahaa. Nyt me elämme vapaassa Suomessa. Siitä tulisi myös Mattilan mainitsemien vallankumouksen perinnölle rakentavien ymmärtää olla kiitollisia.

Vuosia sitten Urho Kekkonen kysyi, onko meillä malttia vaurastua. Tuolloin maassa oli vallalla monien lakkojen vit- saus. Myös tänään, kun Suomen talous on nousussa, pitäisi olla tuota malttia. Pitääkö taas poliittisista syistä aiheuttaa puhumalla ja pelkillä lupauksilla mielenkuohua meille, jotka elämme yhdessä maailman parhaassa maassa? Älkää toverit heilutelko vakaasti kulkevaa venettä.

Kun nyt muistellaan sata vuotta sitten olleita tapahtumia, on kohtuullista, että tämän vuoden jälkeen ymmärrämme lopettaa spekuloinnit ja palaamme tämän ajan suomalaisiksi.

Lauri Ruippo

Tampere

 

Missä on kohtuus?

Seppo Haario (SK 8/2018) osuu ongelman ytimeen kirjoittaessaan opetus- ja kulttuuriministeriön avustusten myöntämisestä ystävyysseuroille.

OKM on todella jäänyt poteroihin kylmän sodan aikakaudelle, jolloin ”ystävyyden” vuoksi taivuttiin syvillekin mutkille. Olaus Petrin tuomarinohje 500 vuoden takaa kuuluu: ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan.” Tässä tapauksessa voisi lisätä: ei pitäisi olla OKM:n käytäntökään.

Kohtuutta ei ole, että yli puolet määrärahasta myönnetään jatkuvasti yhdelle hakijalle. Suomessa toimii yli sata ystävyysseuraa, jotka hoitavat ystävyys- ja kulttuurisuhteita ystävyysmaansa kanssa. Poliittisen päätöksen pitäisi tavoittaa muitakin ystävyysseuroja kuin Suomi–Venäjä-Seuran.

Hannu Luotola

Saarijärvi

 

Muottimies tuli Väinänlinnasta

Mainiossa ”Muurahaiset” -reportaasissa (SK 7/2018) Triplan työmaalta oli tekstin joukkoon eksynyt väärä oljenkorsi. Latvialaisen muottimiehen kotipaikaksi oli kirjattu Daugavpils.

Monille paikoille maailmalla on annettu suomalainen nimi. Se on kunnianosoitus sekä kohteelle että kanssakäymisellemme sen kanssa. Daugavpils on suomeksi Väinänlinna ja Riian halki virtaava joki Väinäjoki. Aivan niin kuin Viro on latvialaisille Igaunija.

Daugavpils on sinänsä sointuisa nimi ja sopisi vaikka latvialaiselle hyvin humaloidulle lager-oluelle, Väinän vaalealle, jos sen joku panisi.

Sakari Nupponen

Tietokirjailija

Sisältö