Kirjeitä 12.06.2020 06:00

Eikö työelämässä tarvita viisastumista?

Suomen Kuvalehdessä 22/2020 kerrotaan, että meistä tulee viisaampia koronan jälkeen. Sitä todistavat 18 ilmeisen viisasta kirjoittajaa, joukossa myös taloustieteilijä.

Silmään pistää kuitenkin, että kukaan ei edes mainitse talouden perustasoa, yrityksiä, joissa talous tehdään. Tämä johtunee joko siitä, että sitä tasoa ei tunneta, tai sitten siitä, että siihen ei uskalleta puuttua ay-liikkeen pelossa. Tai sitten sen katsotaan olevan kaikin puolin niin kovassa iskussa, ettei paremmasta väliä.

Kuitenkin tuota tasoa hallitsee työmarkkinajärjestelmä, joka edustaa yhteiskuntamme jämähtäneintä osaa, ja siihen korona antaisi aiheen ainakin muutoksen impulssiin. Kun kirjoittajatkin puhuvat siitä, että nyt olisi haettava uudenlaista yhteistyötä, olisi ennen kaikkea yrittäjien syytä käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen ja lähteä uudella tavalla työntekijöiden kanssa voimat yhdistäen hakemaan ratkaisuja sekä kriisin voittamiseen että varsinkin ideoita kriisin jälkeiseen uuteen menestykseen.

Jos jää odottamaan, että työmarkkinajärjestöiltä tai poliitikoilta tulee tähän eväitä, niin kurki kuolee, ennen kuin suo sulaa. Tästä voisi lähteä impulssi iänikuisen vastakkainasettelun murtamiseen.

Kauko Parkkinen

Entinen työmarkkinajuristi, tietokirjailija

Sisältö