kirjeitä 29.07.2021 18:00

Pääkirjoitus oli ”tikkeli”

En ole vielä lukenut Keijo K. Kulhan teosta sota-ajan Valtion tiedoituslaitoksesta (VTL), jota Jussi Karjalainen arvosteli ankarasti (SK 28/2021). Oikaisen kuitenkin kriitikon tulkinnan artikkeli-käsitteestä. Hänen mielestään VTL:n lähettämiä kannanottotekstejä ei olisi saanut kutsua tällä nimellä, vaan olisi pitänyt puhua pääkirjoituksista.

1960-luvun lopulle saakka artikkeli oli yleiskäsite sanomalehden kannanotoille. Niistä ensimmäinen oli pääkirjoitus, muut jälkiartikkeleja. Toimittajaslangissa puhuttiin ”tikkeleistä”, Eero Petäjäniemen kirjeissä ”tikkereistä”. Kirjoittaja ei välttämättä edes tiennyt, julkaistiinko hänen tekstinsä pääkirjoituksena vai jälkiartikkelina.

Karjalainen viittaa Kulhan rooliin HS:n ”pääkirjoitustoimittajana”. Termi lienee melko uusi – aiemmin puhuttiin artikkelitoimittajista. Sellainen olin itsekin Iltalehdessä vuoteen 2018. VTL:ssä käytettiin tietenkin oman aikansa käsitteitä. Eipä siellä kai yleensä edes tiedetty, julkaistaisiinko teksti pääkirjoituksena vai jälkiartikkelina, jos se ylipäätään julkaistiin.

Jyrki Vesikansa
Lehdistöneuvos, fil. lisensiaatti

Sisältö