SK:n lukijoilta: George Soros auttoi Suomea talvisodassa – Raiteet ovat stadin siltarumpu

Profiilikuva
Kirjeitä
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Raide on stadin siltarumpu

”Raideliikenteen hyöty on harhaa” -kirjoitus (SK 32/2018) avasi mainiosti sitä, miten kannattamattomia – siis älyttömiä – raidehankkeet ovat olleet.

Yksi hankkeissa ollut yhteinen piirre jäi kirjoituksessa huomioimatta. Kaikki toteutetut ja päätetyt satojen miljoonien tai miljardien hankkeet – Espoon metro, Kehärata, Raide-Jokeri sekä nopea mutta harvoin kulkeva junayhteys Helsinki–Pietari-välille – hyödyttävät hyvin yksipuolisesti pääkaupunkiseutua.

Kun kyse ei ole ollut kansantaloudellisesti järkevistä investoinneista, motiivin on täytynyt olla toinen. Aluetaloudellisesti ne ovat saattaneet vaikuttaakin järkeviltä, jos muu Suomi on saatu rahoittajiksi. Niinpä pääkaupunkiseudulla asuvat Liikenneviraston virkamiehet ja seudun poliitikot ovat niitä ajaneet. He ovat toimineet vastoin Suomen etua, samoin heidän vedättämikseen tulleet maakuntien kansanedustajat. Suomella ei ole varaa tällaiseen pääkaupunkiseudun aluepoliittiseen tukemiseen.

Jouko Martikainen

Joensuu

 

Soros auttoi talvisodassa

Juttuun George Sorosista (SK 32/2018) voisi vielä lisätä yhden asian. Kun Martti Ahtisaaren johtaman CMI:n tukija Soros kävi Suomessa, hän kertoi, miten sai ensimmäistä kertaa elämässään mediajulkisuutta.

Talvisodan alettua unkarilainen sanomalehti keräsi varoja Suomen hyväksi. Tuolloin 9-vuotias György-poika vei lehden toimitukseen kaikki säästämänsä viikkorahat ja luovutti ne keräykseen. Lehti kirjoitti liikuttavasta lahjoituksesta jutun.

Yrjö Kopra

Helsinki