Elämän ydinkysymys

”Katson vaikka kattoon päin ja näen siellä tapahtumasarjoja ihmisen elämästä”, väittää selvännäkijä Johanna Broman, viikon Hän 19/1993.

Profiilikuva
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tuoreeltaan Beijingin Taivaallisen Rauhan Aukion opiskelijakapinan jälkeen luennoin tamperelaisille opiskelijoille ja kerroin valtavasta huojennuksesta sen jälkeen kun Kiinan vastuuntuntoinen johto vihdoin otti ohjat käsiinsä ja löi nuo vapauksista ja oikeuksista mölyävät ahmatit takaisin. Ajattelin vavistuksella miljardia lisäsuuta kerskakulutukseen, puolta miljardia lisäautoa päästöineen ja kolmeasataa miljoonaa interrail-nuorta lisää maailman juniin ja lentokoneisiin. Ajattelin lisäaikaa maapallon elämälle, jonka vanhuus ja viisaus Kiinassa vielä kerran lahjoitti.

Lääkintäprofessori Pentti Tuohinen oli niinikään seurannut vavistuksella tilannetta ja ajatellut, mikä hirvittävä väestöpommi Kiinassa räjähtäisi, jos demokraattiset voimat saisivat vallan. Maailman ainoa loistava syntyvyydenrajoitusohjelma, samalla äärimmäisen epäpopulääri ohjelma, romahtaisi ja seuraavana vuonna syntyisi sata miljoonaa uutta kiinalaista.

Esimerkki on yleistettävissä kaikkeen, mikä maailmantilanteessa on olennaista. Kaikki elämää säilyttävä on äärimmäisen epäpopulääriä. Jos kansan ääntä kuunnellaan, ei toivoa ole. Demokratia on kuoleman uskonto.

 

Jokaisen etuoikeuden menettäminen sotii hurjasti kansan oikeustajua vastaan. Kansa itkee, potkii ja raivoaa, kun lapsilisät ja äitiyspakkaukset heitetään historian roskakoriin. Mutta sen on pakko tinkiä ja luopua, vähä vähältä – ja suuremmista ja keskeisemmistäkin asioista kuin eläkkeistä ja sosiaaliturvasta.

Pentti Linkola