Silmät ummessa: EU ei ole pyörä

Mielipide 5.7.2012 15:30
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Korvia punoitti, kun luin tuoreesta Yliopisto-lehdestä (6-7/2012) professori Markku Kuisman kirjoituksen, jossa hän käsitteli Euroopan unionin nykytilaa.

Suomen arvostetumpiin kuuluva historioitsija kuvaili EU-päättäjien viimeaikaista sähläystä ”jatkuvaksi omaan polveen ampumiseksi”. Euro luotiin hänen mukaansa alun alkaenkin ”huojuvalle perustalle, toiveunien fantasiakivijalan varaan”.

Myöhemmin virhettä on paikkailtu Kuisman tavanomaisiksi luonnehtimilla EU-metodeilla; ensin ”poliittisesti epäkorrekti todellisuus kieltämällä”, sitten ”epämääräisillä julistuksilla ja yhtä epämääräisillä byrokratiaohjelmilla” ja lopuksi ”rahaa liian myöhään ja vääriin paikkoihin syytämällä”.

Professorin mielestä on korkea aika tunnustaa yksi asia, vaikka se kuinka tekee Euroopan idean sisäistäneelle kipeää. Ei tarvitse olla Timo Soini huomatakseen, että missä EU, siellä ongelma.

Vaikka Kuisma ei kohdistanut sanojaan suoraan medialle, piikki osui myös meihin toimittajiin.

Kun euroa oltiin perustamassa 1990-luvulla olimme tasan tarkkaan yhtä sokeita kuin poliitikot. Kannoimme muodon vuoksi huolta epäsymmetrisistä sokeista ja muista kaukaisilta tuntuneista hankaluuksista, mutta suljimme silmämme siltä, että itse järjestelmässä voisi olla perustavampikin valuvika.

Nielimme pureksimatta poliitikkojen ”EU on kuin pyörä, jota pitää polkea, ettei se kaadu” -tyyppiset latteudet kysymättä, mitä tekemistä mekaniikan laeilla on valtioiden välisissä suhteissa.

Mikä pahinta, laiminlöimme jopa niin oleellisen asian kuin päättäjien motiivien tarkastelun. Jokin kumma sai meidät euron kohdalla uskomaan, että juuri tässä asiassa he ajattelivat pelkästään yhteistä hyvää, vaikka toisten halu patsastella ”eurooppalaisina” valtiomiehinä näkyi kilometrien päähän.

Nolot virheet hoidetaan mediassa yleensä työntämällä pää pensaaseen.

Yhteisvaluutan kohdalla se tarkoittaa, ettei 1990-luvun suuria ratkaisuja haluta vieläkään kyseenalaistaa. Velkakriisiä hoitavilta päättäjiltä hyväksytään vaikka mitä älyttömyyksiä sillä verukkeella, että muuten euro hajoaa. Kaksi peruskysymystä jää taas esittämättä: a) ihanko totta? ja b) entä sitten?

Poliittisesti voi olla epäkorrektia ihmetellä, mitä hulttiomaat tekevät eurossa. Mutta sitä relevantimpi kysymys se on journalistisesti. Tai siis olisi.