Sauer: Venäjältä hatara rinnastus

SKnetin toimitus
Mielipide 13.9.2008 19:43

Osseettien tai abhaasien asemaa ei voi verrata Kosovon albaaneihin.

Venäjä on perustellut Abhasialle ja Etelä-Ossetialle antamaansa itsenäisyystunnustusta länsimaiden kätilöimällä Kosovon itsenäisyydellä.

Ihme kyllä tälle Venäjän selitykselle löytyy joitakin jälkiviisaita ymmärtäjiä lännestäkin.

Rinnastus on kuitenkin hatara ja valjastettu puhtaasti palvelemaan poliittisia tarkoitusperiä. Onkin paikallaan lyhyesti kerrata tapahtumien kulku.

Kosovolta riistettiin 1990 Jugoslavian perustuslain takaama autonominen asema osana Serbiaa. Tätä seurannut Miloševicin apartheidpolitiikka kärjistyi KLA-sissiliikkeen ja Jugoslavian armeijan yhteenottoihin 1990-luvun lopulla.

Operaatio ”Hevosenkengässä” Miloševic karkotti 900000 albaania Kosovosta. Naton monikansallinen operaatio palautti rauhan, ja Kosovosta luotiin YK:n hallinnoima alue 1999.

Päätöksen pohjana olleen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1244 mainittiin Jugoslavian alueellinen koskemattomuus, mutta samalla pidettiin tie auki Kosovon lopullisen statuksen määrittelylle. Näin ollen statuksen voidaan tulkita jääneen avoimeksi.

Tilanne Kosovossa jatkui tulehtuneena YK-hallinnon aikana. Albaanien pogromit serbivähemmistöä kohtaan havahduttivat kansainvälisen yhteisön, ja YK:n pääsihteeri Kofi Annan päätti aloittaa Kosovon statusprosessin 2005. Tämä päätös tehtiin YK:n turvallisuusneuvoston siunauksella.

Tarinan jatko on suomalaisyleisölle tuttua. Venäjä blokkasi turvallisuusneuvostossa presidentti Martti Ahtisaaren lähes kaksivuotisen neuvottelujakson jälkeen laatiman esityksen Kosovon rajoitetusta itsenäisyydestä.

YK:n pääsihteerin ja turvallisuusneuvoston tukemat EU:n, Yhdysvaltojen ja Venäjän muodostaman ”troikan” välitysyritykset jäivät yhtä lailla tuloksettomiksi. Seuranneessa tilanteessa, jossa vaihtoehtona olisi ollut Kosovon tilanteen pakastaminen pysyväksi konfliktiksi EU:n sisälle, Kosovo päätti itsenäistyä.

Kosovon itsenäistyminen tapahtui rauhanomaisesti, liki kymmenen vuotta kestäneen kansainvälisen prosessin lopputuloksena oloissa, joissa neuvottelutie oli kuljettu loppuun.

Itsenäisyyden toimeenpanossa Kosovo on sitoutunut noudattamaan Ahtisaaren kansainvälisestikin laajaa tukea nauttivaa suunnitelmaa, joka myös sisältää tiukat vähemmistöjen suojelua ja pakolaisten paluumuuttoa koskevat ehdot. Lisäksi Kosovo on sitoutunut itsenäisyytensä kansainväliseen valvontaan ja sanktiointiin.

Kuten edeltä käy ilmi, niin Kosovon ero Etelä-Ossetian ja Abhasian tilanteisiin on huomattava. Merkittävin ero on kansainvälisessä valvonnassa suoritetun neuvotteluprosessin puuttuminen sekä alueellinen tuki, jonka Kosovon itsenäisyys sai EU:lta ja naapurimailta.

Vaikka kärsimysten mittaaminen on aina kyseenalaista, myöskään historiallisesti osseettien tai abhaasien asemaa Georgiassa tuskin voidaan rinnastaa Kosovon albaaneihin Miloševicin hallinnon aikana – Saakašvilin vertaaminen Miloševiciin on jo mautonta.

Etelä-Ossetian ja Abhasian – johon Georgia ei tämän kriisin kuluessa edes ollut kohdistanut sotilaallisia toimenpiteitä – tunnustaminen merkitsee kansainväliseen oikeuteen perustuvan Kosovo-argumentaation kumoutumista.

Kosovon, Etelä-Ossetian ja Abhasian tapaukset tukevat teesiä, jonka mukaan jokaista ”jäätynyttä konfliktia” on tarkasteltava sui generis -pohjalta, omanlaisensa ratkaisun vaativina yksittäistapauksena.

Kosovon itsenäisyyden on tunnustanut tähän mennessä 46 valtiota. Tunnustaneiden joukkoon kuuluvat kaikki johtavat demokratiat ja teollisuusmaat – sekä yli 60 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.

Vertailun vuoksi: Suomen itsenäisyyden oli vuoden 1920 loppuun mennessä tunnustanut 35 maata.

Kirjoittaja toimi YK:n pääsihteerin erityisedustajana ja presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantajana Kosovon statusprosessissa.

Teksti
Kai Sauer
(SK 37/2008, ilm. 12.9.2008)

Keskustelu

Kai Sauer on selvästi alan ja (Kosovon) asian tuntija. Se ei näytä tuottavan täysin objektiivia arviota. Lievää kallistumaa kuvaa loppumaininta Kosovon tunnustaneista 46 valtiosta, joihin kuuluvat ”kaikki johtavat demokratiat” ja 60% btk:sta maailmassa. Muutama EU:n jäsen saattaisi olla eri mieltä tässä kohdin, eikä lain ratkaisua voi periaatteessa ostaa. Asiassa on siis sopimusjuriidista heikkoutta. Venäjän vetoa YK:ssa eikä Serbian suvereniteetia ei kunnioitettu. Nämä lienee tulkittava selviksi ”lain kohdiksi.” Sitten tulee kysymys uuden (kansainvälisen) lain luonnista, mikä on tulkinnoille avoimempi. Sen perusteella yksityistapaus Kosovon ”itsenäisyydelle” löytää vahvemman perustan kuin E-Ossetian tapauksessa, missä perinnäinen itsehallintoalue lienee lakkautettu ja jaettu itse Georgian alueiden välillä. Mikä muuten tämän päätöksen ”status” oli Etyjissä ja itse tilanteessa. Samoin on selvää, että Venäjä aloitti Abhasian rautatien ”sotilaskorjauksen” ja joukkojen vahvistuksen jo huhtikuussa – Putinin kommenttien jälkeen, mikä on Georgian reaktoita selittävä asia. Mutta selvä tilanne ei ole. Serbia on vienyt asian Haagiin. Eikö Georgian tulisi tehdä sama? Ja muuten: Suomen 1920 ja Kosovon tunnustajien luvut eivät ole suoraan vertailtavia.

Kommentoin nyt jo vähän vanhaa kirjoitusta, mutta sormet alkoivat lukemisen jälkeen syyhytä siihen malliin, että muutama räikeä asiavirhe edellä kirjoitetusta on korjattava. Sauer tuntuu nimittäin elävän myös täydellisessä mediapimennossa mitä Venäjän perusteluihin Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyksien tunnustamiseen tulee. Venäjähän on kategorisesti toistanut, että Kosovon sekä Abhasian ja Etelä-Ossetian tilanteilla ei ole mitään yhteistä ja siinä missä jälkimmäiset erillisyydessään anasaitsevat itsenäisyytensä, vaikka sitten kansainvälisen lain normeja taivuttaen, ei sama koske Kosovoa. Täten Venäjä on sodan jälkeen tehnyt täyskäännöksen ja tietoisesti omaksunut ”sui generis”-politiikan, joka korostaa näiden kahden konfliktin erikoislaatuisuutta verrattuna muihin maailman separatistisiin alueisiin.

Tästä uudesta politiikasta on hyvä huomata, ettei Venäjä täten tee Kosovosta rinnastuksia itse konfliktien tasolla, vaan siitä miten kansainvälisen oikeuden periaatteita tulee noudattaa. Venäjä on nykyisin Lännen kanssa samaa mieltä siitä, että Kosovoa ei tule rinnastaa Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan. Samalla Venäjä kuitenkin katsoo, että Kosovon itsenäisyyden tunnustaessaan Länsi asetti ennakkotapauksen kansainvälisen oikeuden tulkinnan suhteen, joka mahdollistaa valtioiden alueellisen koskemattomuuden rikkomisen tietyissa erikoisluonteisissa tapauksissa. Tietysti poikkeuksen arvoiset konfliktit valitsee Venäjä itse, mikä ei eroa Lännen toimista Kosovossa, eikä minkään ulkopuolisen tahon (YK, EU, ETYJ) anneta asiaan sekaantua.