Sarkomaa: Vahvemmat korkeakoulut

SKnetin toimitus
Mielipide 8.5.2008 11:52

Emme halua menettää lahjakkuuksia maailmalle, kirjoittaa opetusministeri Sari Sarkomaa kolumnissaan.

Teksti Sari Sarkomaa
SK 19/2008 (ilm. 9.5.2008)

SK netti julkaisee katkelman Sari Sarkomaan kolumnista, joka julkaistaan SK:ssa 19/2008 (ilm. 9.5.2008). Voit kommentoida kolumnia tässä blogissa.

Korkea osaamistaso on koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Osaamis- ja luovuustason nosto on keskeinen keino hallituksen työllisyys- ja taloustavoitteiden saavuttamisessa. Siksi korkeakoulukentän uudistamisessa on oltava liikkeellä viimeistään nyt. Korkeakoululaitoksen kehitystä pitkälle tulevaisuuteen ohjaavat ratkaisut tehdään tällä hallituskaudella.

Osa uudistusta on korkeakouluverkon rakenteellisen kehittämisen jatkaminen. Tavoitteena on yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen profiloituminen entistä vahvemmiksi kokonaisuuksiksi. Suomen kaltaisessa pienessä maassa tutkimuksen ja opetuksen sirpaloituminen moniin eri yksikköihin on ongelma resurssien riittävyyden ja koulutuksen laadun kannalta.

Haasteeseen vastaamiseen tarvitaan hyvää yhteistyötä eri kotimaisten tahojen välillä, mutta myös syvää verkottumista ja jopa fuusioita. Rakenteellisia ratkaisuja ei kuitenkaan tarjota ylhäältä käsin. Oleellista on kuulla alueiden tarpeita. Päätökset syntyvät korkeakoulujen omista esityksistä. Ajat jolloin korkeakouluverkkoratkaisut kaivettiin opetusministeriön pöytälaatikoista ovat ohi.

Kirjoittaja on opetusministeri.

Lue koko kolumni SK:sta 19/2008 (ilm. 9.5.2008).

Keskustelu

Minusta ministeri Sarkomaan kirjoitus sisältää tilan puutteen takia niin monia aukkoja, että niiden kommentoiminen edellyttää hyvin perusteellista käsittelyä.

Ministeri kirjoittaa: ”Emme halua menettää lahjakkuuksia maailmalle.”

Kenen puolesta ministeri puhuu?
Mikä maksava taho tarvitsee niitä lahjakkuuksia, joita ei haluta menettää maailmalle ja joita yliopisto ei palkkaa?

Miten tässä on määritelty lahjakkuus?
Pari vaihtoehtoa:
1) Lahjakkuuden tunnusmerkki on halu muuttaa pois Suomesta. Ulkopuolelle jäävät ne, jotka eivät halua muuttaa esimerkiksi lastensa koulutuksen takia.
2) Lahjakkuuden tunnusmerkki on, että pitää itseään lahjakkaana riippumatta, miten muut suhtautuvat. Nämä tunnistetaan lahjakkaiksi tai sitten ei.

Ministeri kirjoittaa: ”Totuus on, että jo nyt osalla korkeakouluista on rekrytointiongelmia.”

Minä kysyn:
Mikä tämän virkkeen todellinen sisältö on? Mitkä tehtävät jäävät täyttämättä hakijoiden puutteessa? Entä mitkä tehtävät jätetään täyttämättä sopivien hakijoiden puutteessa? Entä mitkä tehtävät jätetään täyttämättä, kun ei haluta valita ketään niistä, jotka hakevat tehtävää?

Ministeri kirjoittaa: ”Selvää on, että yliopistoja ei lailla voi määrätä parhaimmilleen, mutta valtio voi ja on siihen oikeastaan velvoitettu antamaan hyvät edellytykset.”

Minua kiinnostaa, miten yliopistojen tuloksen tekoa aiotaan mitata tästä eteenpäin? Vai annetaanko yliopistoille resurssit ja sitten katsotaan mihin se riittää?

Minusta aihe on hyvin mielenkiintoinen, mutta kirjoituksessa ei ole ensimmäistäkään konkreettista esimerkkiä.

Kommentti Suomen Kuvalehden kommentti-ikkunan kehittäjille. Tämä neljän rivin ikkuna on ahtain tähänastisista tapaamistani: kokonaisuuden hahmottaminen on tosi vaikeaa.

Suomessa on liikaa yliopistoja. Yliopistot luotiin Suomeen yhteiskunnan käytännön toimintoja varten.Lienee viisasta arvioida mitkä ovat Suomen tarpeet nyt.Autonomian aikan kansallinen kulttuuri oli selviytymisen edellytys.Nyt on saatava luonnontieteellinen tutkimus palvelemaan tuotantoa ja yhteiskuntaa. On mietittävä mihin varat suunnataan.Emme elä pesemällä toistemme paitoja, tai soittamalla musiikkia toisillemme.Ne jotka tuottavat ajatuksia saavat aina suurimman näkyvyyden ja ne jotka tuottavat ihmisten elämää edesauttavia asioita, kuten rehu,ruoka,polttoaineet ja tekniset välineet tekevät työtään hiljaa eivätkä osaa kailottaa tekemisistään.

Katson ikkunasta ulos. Siellä haalariasuinen henkilö löntystelee edestakaisin pärisevä lehtipuhallin selässään, ei kovinkaan innokkaasti, ja annostelee polttomoottorilla kehitettyä sciroccotuulta parille hassulle hiekkakasalle. Pistän radion päälle. Siellä joku selittää todella huonolla suomenkielellä, että popmusiikin vienti on ihan fantastinen juttu ja kerrassaan välttämätöntä, ja sitä pitäisi ehdottomasti tukea lisää. Sanomalehdessä riidellään musiikkimonumentista jonka kustannukset ovat ylittyneet kymmenillä mijoonilla, siitä huolimatta että montussa ahkeroi EU:n uusista jäsenvaltioista tulleita työläisiä murto-osalla suomalaisen palkasta. Äskettäin pääministeri kuulemma hieman hiiltyi abiturienteille, jotka eivät tiedä mitä koulun jälkeen aikovat tehdä vaan pitävät välivuoden. Ne rontit! Sanalla sanoen: me olemme hyvin innovatiivisia.

Tutkimusta tehdään käytännössä tutkimusryhmissä, joissa voi olla osanottajia useista yliopistoista tai tutkimuslaitoksista. Näiden tutkimusryhmien toimivuuteen, innovatiivisuuteen ja tuottavuuteen hallinnollisilla yhdistämisillä tuskin on mitään merkitystä. Samaa aihepiiriä tutkivat ihmiset löytävät toisensa aivan muita reittejä kuin virkamiesten paperien kautta.

Voluumin merkityksestä olen kyllä saamaa mieltä, tutkimusryhmässä on hyvä olla useita aiheeseen eri näkökulmista katsovia henkilöitä, väitöskirjojaan tekeviä uusia innokkaita tulevaisuuden tekijöitä ja heille riittävästi päteviä ohjaajia. Nykyisin pahimmillaan tutkimusaiheen kimpussa on apurahan saanut väitöskirjan tekijä, jota byrokratialta ja rahanhaultaan ehtiessään ”ohjaa” kiireinen professori tai vanhempi tutkija.