Salolainen: NRF:n erilaisista aikatauluista

SKnetin toimitus
Mielipide 22.2.2008 10:13

Kansallisen päätöksenteon osalta kumppanuusmailla on jo riittävän tarkka tieto siitä, mihin suuntaan Nato on nopean toiminnan joukkojaan kehittämässä, arvioi Pertti Salolainen SK:lle kirjoittamassaan puheenvuorossa. Oletko kirjoittajan kanssa samaa mieltä?

Teksti Pertti Salolainen
SK 8/2008

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt esitti näkemyksiään (SK 6/2008) Naton nopean toiminnan joukkojen kehityksestä ja Suomen ja Ruotsin suhteesta niihin. Olen samaa mieltä ulkoministeri Bildtin kanssa siitä, että konkreettisen osallistumisen muotojen selvittäminen edellyttää huolellista pitemmän ajan sotilasteknistä valmistelua ja yhteistoimintaa Naton kanssa.

Osallistumista koskevan kansallisen päätöksenteon osalta olen kuitenkin sitä mieltä, että kumppanuusmailla on jo riittävän tarkka tieto siitä, mihin suuntaan Nato on nopean toiminnan joukkojaan kehittämässä.

Itse asiassa puolustusministeri Jyri Häkämies on todennut julkisestikin, että poliittiset päätökset Suomessa ja Ruotsissa tehdään maaliskuussa. Olemassa olevan tiedon pohjalta Suomi ja Ruotsi voivat yhtä jalkaa vahvistaa Natolle jo viime keväänä suullisesti ilmaisemansa kiinnostuksen osallistua NRF:n toimintaan täydentävillä voimavaroilla. Väärinkäsitysten välttämiseksi, joita on jo ollut riittävästi, aikatauluista puhuttaessa on nämä kaksi asiaa pidettävä erillään.

Nato on uudistamassa nopean toiminnan joukkojaan tavalla, joka lisää järjestelyn joustavuutta sekä jäsenten että kumppanuusmaiden kannalta. Kumppanien osallistumisen osalta Naton lähtökohdat eivät ole muuttuneet; Naton toimintakykyä ei voida sitoa kumppanien, kuten Suomen, voimavarojen saatavuuteen.

Nato aikoo tapauskohtaisesti päättää, tarvitaanko kumppanuusmaiden voimavaroja mahdolliseen NRF-operaatioon. Kumppanit puolestaan päättäisivät tapauskohtaisesti kansallisesti, tarjoavatko ne voimavarojaan NRF-operaation tueksi. Raami on väljä ja kunnioittaa osapuolten päätöksenteko-oikeutta.

Suomessa eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on johdonmukaisesti todennut, että NRF edustaa vaativaa kriisinhallintaosallistumista ja näin palvelisi siten hyvin kriisinhallintaosaamisemme kehittämistä. Suomi ja Ruotsi ilmaisivat keväällä 2007 harkitsevansa myönteisesti Naton kumppanuusmaille tarjoamaa mahdollisuutta osallistua NRF:ää täydentävään toimintaan.

Seuraava askel on siis mielenkiinnon vahvistavan kirjallisen ilmoituksen antaminen Natolle, jonka jälkeen Nato avaa NRF:ää koskevan ohjeistuksen ja harjoitukset ilmoituksen antaneiden kumppanuusmaiden käyttöön.

Poliittisesti merkittävää on, että samalla kumppaneille avattaisiin mahdollisuus osallistua NRF:n mahdollista käyttöä koskeviin konsultaatioihin, joten nykytilanteeseen verrattuna kumppanuusmaiden asema kohentuisi selvästi. Kirjallisen ilmoituksen antaminen ei vielä edellytä kumppanuusmailta joukkojen ilmoittamista tiettyyn NRF-rotaatioon. Tässä suhteessa ulkoministeri Bildt on aivan oikeassa todetessaan, että osallistumisen käytännöllisten haasteiden selvittämiseen on riittävästi aikaa.

Oma näkemykseni on, että Naton puolelta kynnys osallistumiselle on tehty mahdollisimman matalaksi, sillä tiettyyn rotaatioon osallistumisen ohella kumppanuusmaat voivat tarjota voimavarojaan NRF:n tueksi myös tapauskohtaisesti edellyttäen, että niiden kehittäminen on tehty Naton standardien mukaisesti. Näin ollen esimerkiksi Suomi voisi tarjota EU:n taisteluosastoja varten kehitettyjä voimavaroja tai muita vastaavalle suorituskykytasolle kehitettyjä joukkoja.

Suomen kannalta tärkeää olisi luonnollisesti sovittaa EU:n taisteluosastoihin ja NRF:n osallistuminen sillä tavalla yhteen, että muun muassa taloudelliset voimavarat riittävät kumpaankin tarkoitukseen. Tämä ei ole mahdotonta, kuten sekä EU:hun että Natoon kuuluvien maiden esimerkit käytännössä jo ovat osoittaneet.

Naton Bukarestin huippukokous huhtikuussa, jonne tasavallan presidentti on ennakkotietojen mukaan matkustamassa, on oivallinen tilaisuus Suomen poliittisen NRF-ilmoituksen antamiseen.

Kirjoittaja on kansanedustaja (kok) ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

Keskustelu

Kirjoituksessanne ei ollut sanaakaan siitä, mihin näitä Naton joukkoja on tarkoitus käyttää? Toisaalta mikä rooli voisi Suomella olla Naton sotilaallisissa operaatioissa?