Ruokamenu tulisi saada ilmastoagendalle

Ainoa pitävä keino päästöjen vähentämiseksi on ruokailutottumusten muuttaminen, kirjoittaa Atte Korhola.

Profiilikuva
ilmastonmuutos
Teksti
Atte Korhola
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ilmastonmuutokseen liitetään mielikuvat tehtaiden piipuista, liikenneruuhkista ja lentokoneiden vauhtiviivoista. Harvoin ajattelemme syömäämme ravintoa, vaikka sen tuottamisesta aiheutuu jopa liikennettä suuremmat kasvihuonekaasupäästöt. Sillä, mitä lautaselleen annostelee, voi vaikuttaa suuresti ilmaston tilaan.

Eläinten kasvattaminen ihmisten ravinnoksi kuluttaa huomattavasti enemmän luonnonvaroja kuin kasvisravinto. Noin 24 miljardin tuotantoeläimen kasvattamisesta arvioidaan syntyvän noin 18 prosenttia kaikista ihmisen aiheuttamista ilmastopäästöistä. Suurempiakin lukuja on esitetty.

Valtaosa eläintuotannon päästöistä on metaania, joka on erityisen voimakas kasvihuonekaasu. Metaania syntyy märehtijöiden ruoansulatuksessa sekä karjan jätöksistä. Noin kolmannes päästöistä on hiilidioksidia, jota syntyy maankäytöstä ja eläintuotantoon käytetystä energiasta. Loppuosa on ilmastovaikutuksiltaan ärhäkkää typpioksiduulia, jota karkaa ilmaan lannoitteista, karjalannasta ja virtsasta.

 

Kaikki eläintuotanto ei ole ilmastokuormitukseltaan samanarvoista. Nautapihvin tai lampaankareen hiilijalanjälki on moninkertainen esimerkiksi kanafileeseen nähden. Ilmastomielessä juuri märehtijöistä saatava punainen liha on pahin.