Ruoka on liian kallista – vai onko?

Mielipide 14.8.2011 16:23

Maitolitra maksaa puolet bensalitrasta ja kymmenesosan viinipullosta. Viidellä eurolla saa kilon kotimaista tarjouslihaa. Suomalaisten kulutusmenoista ruokaostosten osuus on 12 prosenttia. Liian kallistako?

Ruoan EU-hintavertailussa Suomi on usein toiseksi kallein Tanskan jälkeen: kallista on, ainakin kuluttajalle. Entä miten pärjää maataloustuottaja? Kun suomalaiset sikalat kannattavuuskriisissään lopettavat tuotannon, onko ruoka liian halpaa? Miten hinta muodostuu, kuka siihen vaikuttaa?

Yleensä tuotteiden hinnat muodostuvat markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Ruoka ja maatalous kuitenkin aiheuttavat markkinamekanismille melkoisia haasteita.

Ensinnäkin, ruoka on perushyödyke, jota jokainen joka päivä kuluttaa – tai ainakin haluaisi tehdä niin. Riittävä saatavuus ja laatu sekä vakaa, kohtuullinen hintataso ovat kaikkien toiveita.

Toiseksi, ruoan raaka-ainetuotanto eli maatalous on hyvin herkkä säälle ja luonnonilmiöille. Viime vuosina ruoan hinnat ovat vaihdelleet paljon ja nousseet huippukorkealle. Sään ääri-ilmiöt, kuivuudet ja tulvat, sekä kylvö- ja korjuuaikojen huonot kelit heiluttelevat hintoja voimakkaasti, usein jo ennalta ja spekulatiivisestikin.

Lisäksi maataloustuotanto on melko hidas sopeutumaan eli tarjontaviiveet niin tuotteiden kuin tuotantopanosten hintamuutoksiin ovat pitkiä, etenkin kotieläintuotannon merkittävä lisääminen vie kauan aikaa. Tämäkin kärjistää hintavaihteluita, kun esimerkiksi lihan globaali kysyntä kasvaa vahvasti.

Kolmanneksi, Suomessa erityispiirre on voimakkaasti keskittynyt kauppa, jonka neuvottelu- ja kilpailutusvoima ja siten osuus ruoan hinnasta on EU-aikana kasvanut. Maataloustuottajan osuus on puolestaan pienentynyt. Elintarvikeketjun hinnanmuodostus kaipaa lisävalaistusta ja läpinäkyvyyttä.

Neljänneksi, hinnan muodostumiseen on vaikutettu paljon politiikalla. Maatalouspolitiikassa 1950-luvulta hallinnollisin hintatuin Suomessa ja EU:ssa, kunnes 1990-luvulla hintatukea alettiin korvata niin sanotulla suoralla tuella. Maataloustuen kustannusrasitusta siirtyi kuluttajilta veronmaksajille, kun ruoan hinnankorotusten sijasta korostui budjettituki.

Ruoan hintaan vaikutetaan myös veropoliittisin ratkaisuin, esimerkkeinä viime vuosien arvonlisäveromuutokset ja makeisverot. Perusteina on ollut oikeudenmukaisuus ja terveys.

Voisiko elintarvikkeiden verokantoja erilaistaa enemmänkin terveellisempien ja ”haitallisten” tuotteiden välillä, kuten Tanska tuoreella rasvaverollaan? Vai joudutaanko tässä ojasta allikkoon?

Entä mikä on ”oikea” hinta lähi- tai luomuruoalle, tai eettisesti sekä ympäristö- ja ilmastoystävällisesti tuotetulle ruoalle verrattuna toisenlaisen tuotantotavan elintarvikkeille? Mitkä ovat kuluttajien todelliset preferenssit ja perustelut ja etenkin maksuhalukkuus kotimaiselle ruoalle tuontiruokaan verrattuna?

Kuka tai mikä määrittelee mikä on ”oikea” hinta; markkinat vai viranomaiset? Ohjaako tarjontaa ja kysyntää markkinat vai politiikka?

Oikea hinta kaiketikin on se, jolla kannattaa ostaa ruokaa ja tuottaa sitä. Perushyödyke ruoka kaipaa sopivan määrän oikeanlaista politiikkaa markkinoiden tueksi, ei niiden vääristämiseksi.

Teksti Jukka Kola

Kirjoittaja on maatalouspolitiikan professori Helsingin yliopistossa.